Koulukypsyydestä..
Onko joku saanut jo testitulokset? Ja onko jonkun lapsi menossa testien takia koulupsykologille? Minkälaisista jutuista katsottiin että psykologi on tarpeen? Mietin vaan, kun joulukuun vika pvä syntynyt poika ja jotenkin niin pieni..että mahtaako päästä kouluun syksyllä? Tietysti jos katsotaan, että parempi odotella vuosi niin ok, mutta kavereiden takia lähinnä mietityttää.
Kommentit (11)
Itse psykologina arvioin koulukypsyyttä miettiessäni sekä kielellisiä että ei-kielellisisiä oppimisvalmiuksia. Niiden lisäksi seuraan lapsen motivaatiota tehtävätyöskentelyyn, keskittymiskykyä, väsyvyyttä ja kyselen palautteen eskarista. Syntymäaika vaikuttaa toki monesti niin, että vuoden lopulla syntyneet ovat herkästi vielä "pieniä", mutta toisaalta eskarikevään aikana saattaa tapahtua nopeaakin kehitystä lapsen valmiuksissa. Oman arvioni voin kuitenkin aina pohjata vain senhetkiseen tilanteeseen.
syntyneitä, tottakai.
Ei siitä syntymäkuukaudesta kannata liian isoa numeroa tehdä. Meilläkin poika syntynyt joulukuun lopulla, mutta minusta oli ainakin itsestäänselvää, että aloittaa koulun muiden kavereiden kanssa samaan aikaan, eikä mitään ongelmia ole ollut.
todella huono asia sillä nuo ominaisuudet eivät katoa mihinkään. Oikeasti lapsi tarvii vain tukitomia kuten avustajan
Samoin kielelliset jutut. Aakkoset jne..Mutta tehtäviä ei ollut osannut (kaikkia). Mitetin vaan, että onko siinä perustelut psykologin juttusille. Kun on oppinut paljon uutta testien jälkeenkin.
Mutta jos muutaman väärin tehdyn tehtävän takia, kun eskariopettajat jo sanoivat, ettei näe estettä koulun aloittamiselle. Keskittyy ja antaa työrauhan. Noudattaa annettuja ohjeita jne. Niin näen haitaksi sen, että poikaa on tutkittu jo pienenä niinkin surullisen ja vakavan sairauden, kuin aivokasvaimen takia...Neurologiaset testit ja kuvat ja sähkökäyrät jne..Jotenkin koen, että eiköhän pientä ole tutkittu jo tarpeeksi. Jos muita syitä tutkimuksiin, niin tietysti, mutta jos jo sanottu, että ei epäillystäkään, ettei olisi kypsä kouluun....niin saisi testit jäädä.
Pitkä tarina selvittää miksi epäiltiin...liittyi niinkin tavalliseen sairauteen kuin kuume ja miten siihen reagoi. Kaikki hyvin kuitenkin.
En ymmärrä miten tuo liittyy nyt tähän. Normaali astmalapsi on kokenut enemmän tutkimuksia.
Minulla eskarin ope sanoi, että tärkeimmät ominaisuudet koulun aloittamiselle ovat tarkkavaisuus ja keskittymiskyky ja muut asiat opitaan sitten koulussa. Eli kyllä tuntuu oudolta, että lapsi joutuu psykologin testeihin!
Tehtävät ovat mukavia, eikä lapselle millään lailla tarvitse korostaa sitä, että häntä tässä arvioidaan ja mietitään kouluvalmiutta. Lapselle asian voi markkinoida hyvin myös niin, että kouluun lähtijät käyvät tekemässä tehtäviä.
kuuntelemaan ja keskittymään niin on kouluvalmius. Ei muuta testeistä.