lähetin miehelleni viestin, että eroan jos lähtee poikien kanssa tässä kuussa viihteelle!

Mäkin kiellän ukkoani harvasen päivä!

Asian ottaminen esille sinänsä on ihan ok, mutta aika raukkamainen veto lähettää erouhkauksia tekstiviestinä. Ja tyhmää jollet ole valmis sitä toteuttamaan. Helpottaisiko se yksinhuoltajana olo sitten yhtään sitä että lasten hoitaminen yksin tuntuu rankalta?

Jos miehesi kuitenkin niin hyvä ja ihana niin varmaan ymmärtää myös puhetta ja omaa pahaa oloasi...

en kai muuten moista viestiä olisi lähettänyt. ja halusin laittaa sen heti jotta en taas huomenna parempi tuulisena anna asian olla. nyt meidän n pakko puhua siitä.



uskon että yh:na olisi helpompaa. rahaa olisi vähemmän mutta voisin muuttaa omaan kotikaupunkiini ja siellä auttavia käsiä olisi todella paljon. vapaata saisin lapsista kun isä hakisi heidät itsellensä. nyt minulla ei ole vapaata ikinä!



AP

Varsinkaan jos olet miehellesi sanonut jo että nyt on liikaa menoja ja sinä ja lapset tarvitsette enemmän hänen aikaansa. Meilläkin oli kakkosta odottaessamme ja hetken hänen syntymänsä jälkeenkin vastaavaa. Eli töitten puolesta paljon iltamenoja ja reissuja ja sen lisäksi vielä kavereiden kanssa vähintään kerran viikossa. Meinasi jo ero tulla ja olin valmis heittämään ukon pihalle vaikka olinkin raskaana. Onneksi ukko tajusi ennen kuin oli liian myöhäistä ja rauhottui. Taisi olla joku vauvantuloon liittyvä kriisi hänellä.

Miksi ei? Jos mies kerran käy ulkona keskimääräistä paljon vähemmän niin missä se sitten luuhaa kaiket päivät/illat ettet voi koskaan jättää lapsia hänen hoitoonsa?



Jos et ole vain sanonut että haluat itsekin lähteä johonkin joskus niin ei se miehen vika ole.

Minkä ikäinen miehesi on? Ehkä tuo on joku vaihe vain?

eli tämä " ongelma alkoi myöskin toista lasta odottaessani ja lisääntyi tämän synnyttyä. Ehkä se tosiaan on jotain miehen omaa kriisiä kasvavasta perheestä?



kyllä minä saisin mennä ja tehdä, koska emme ole tähän asti harrastaneet sitä kieltämistä, mutta täysimetän lastani joka syö 2-3h välein. ei siinä kauhean pitkille rilluttelu reissuille ehdi :( maitoa tulee taan sen verran mitä on kysyntääkin, eli pumppaamalla en saa mitään irti



Ap

Tuo vaihe kun lapset on noin pieniä on RANKKA!! Niin äidille kuin isälle. Ja varsinkin parisuhteelle. Tiedän mistä puhun, itse menin ja tulin miten sattuu 3kk ajan kun esikoisemme oli n 3v. Se vaihe oli vaan käytävä läpi, jotta jaksoi taas arkea.

Parisuhde taas ei kovin monella voi hyvin kun lapsi on imeväisikäinen. Seksi ei vaan silloin tunnu luontevalta, sekin stressaa miestä.

Antaisin sinulle ystävän neuvon: älä ahdista miestä nurkkaan. Luota siihen että tuo menee ohi kyllä. Anna hänelle tämä kesä aikaa. Sitten kuopuksenne on puolivuotias. Silloin sinunkin on helpompi jättää lapset kotiin ja lähteä silloin tällöin yksin jonnekin. Ei sen tarvitse olla kuin vaikka iltalenkki ystävän kanssa tai jumpassakäynti. Pääasia, että annat miehesikin osallistua lastenhoitoon YKSIN. Silloin hän tuntee olevansa enemmän hyödyksi ja hänen suhteensa lapsiinsa syvenee.

Vierailija:

lapset 3v ja 3kk

Vierailija:

eli tämä " ongelma alkoi myöskin toista lasta odottaessani ja lisääntyi tämän synnyttyä. Ehkä se tosiaan on jotain miehen omaa kriisiä kasvavasta perheestä?

kyllä minä saisin mennä ja tehdä, koska emme ole tähän asti harrastaneet sitä kieltämistä, mutta täysimetän lastani joka syö 2-3h välein. ei siinä kauhean pitkille rilluttelu reissuille ehdi :( maitoa tulee taan sen verran mitä on kysyntääkin, eli pumppaamalla en saa mitään irti

Ap

Minä tulkitsin mieheni käytöstä niin että hän ei jostain syystä halunnut päästää irti vapaudestaan jonka oli esikoisen vähän kasvettua taas saanut ja pelkäsi sitä täyssitoutumista siihen vauva-arkeen. Itse olin todella maassa koska minusta tuntui että kakkonen oli jotenkin vähempi arvoinen miehen silmissä kuin esikoinen. Niin erilainen oli hänen suhtautumisensa vaikka oli molempien toive saada toinen vauva. Tuntui tosiaan siltä että parempi ilman sitä miestä jonka pitäisi olla kotona mutta rilluttelee mieluummin kavereiden kanssa. Nyt muutama vuosi on mennyt siitä pahimmasta vaiheesta ja en vieläkään osaa muistella kakkosen odotusaikaa ja paria ekaa kuukautta ahdistumatta :(. Tuntui että olin niin yksin. Kolmatta odottaessani onneksi mies oli taas täysillä mukana ja tukemassa jo raskausaikana ja vauvan synnyttyä. Ja ihan hieno suhde isän ja kakkosen välillekin on kehittynyt :)

mutta kun olo on tänään sellainen, että en jaksa enää päiväkään, Esikoinen joutuu katselemaan itkuista ja kiukkuista äitiä jolla on hermot riekaleina. säälin lapsiani ennenkaikkea!



ap

me käydään yhdessä jossain about kerran kuussa, joskus vaan tyyliin kaupassa tai syömässä, joskus saadaan hoitaja yöksi.



silloin kun lapset oli tissillä ei käyty käytännössä missään. siitä on pidetty kii että molemmilla on noin parin tunnin harrastusaika viikossa.



mulla hajois pää jos mies kävis jossain iltariennoissa, enkä itsekään vaadi sitä.. pari kertaa vuodessa jotain iltameininkiä.

päinvastoin

etä ja käsketä. Parisuhteessa on kaksi tasavertaista ihmistä, jotka tekevät päätökset omista menemisistään ja tulemisistaan. Toista ei voi kieltää tai käskeä tekemään yhtään mitään. Lisäksi omat menot, omat ystävät ja oma vapaa-aika pitäisi minusta ehdottomasti kuulua myös parisuhteellisille ja perheellisille ihmisille.



Parisuhde voi kuitenkin toimia vain, jos kumpikin OMASTA VAPAASTA TAHDOSTAAN JA OMASTA VALINNASTAAN osaa suhteuttaa tämän " oman ajan" ja omat menot toisen tarpeisiin ja perhe-elämän realiteetteihin. Se, ettei toista kiellä menemästä johonkin ei saisi korreloida siihen, että toinen menee jatkuvasti omille teilleen...



Sinä et kuitenkaan voi käskemällä tai kiristämällä saada miestäsi olemaan kotona tarpeeksi ja menemään omille menoilleen vähemmän (et ainakaan niin, että suhteenne on vielä kahden aikuisen ihmisen tasavertainen suhde, jossa miehesi toimintaa motivoi hänen oma halunsa olla sinun kanssasi ja tehdä siitä yhdessäolosta onnelista). Miehesi pitää itse tehdä päätökset siitä, kuinka paljon hän on kotona kanssanne ja kuinka paljon poissa. Ja viime kädessä, jos ne valinnat eivät kohtaa sinun tarpeittesi ja parisuhde/perhenäkemyksiesi kanssa, sinun täytyy lähteä siitä suhteesta.



Kiristys ei koskaan kuietnkaan johda mihinkään, paitsi ehkä päälleliimattuun pakkotoimintaan toisen puolelta, ja mitä se sitten lopulta tarkoittaakaan suhteenne kannalta (toinen tekee vasten tahtoaan jotain, koska toinen käskee; tosi onnellista)...Se mitä voit kuitenkin tehdä, on PUHUA miehen kanssa asiasta. Selittää oma kantasi ja asemasi, se, miltä sinusta tuntuu miehen ollessa niin paljon poissa. Voit myös tiukasti ilmaista, että tämä ei vastaa sinun (tai monen muunkaan) käsityksiä tasa-arvoisesta suhteesta ja perhevastuun jakamisesta. Miksi miehellä on mahdollisuus olla niin paljon poissa ja vapaalla ja sinulla ei? Eikö vapaa-ajan vietto mahdollisuuksien pitäisi mennä suunnilleen tasan perheessä? Eikö omissa menoissa pitäisi huomioida myös niiden kuormittavuus toiselle vanhemmalle? Eikö toisen vanhemman pitäisi sitten saada vastaavasti saman verran omaa aikaa? Ja eikö miehesi todellakaan halua viettää perheensä kanssa enempää aikaa? Mistä johtuu, että viime aikoina hän on ollut niin paljon pois? Miksi " mopo on karannut käsistä" ?



Kerro, että nykyinen tilanne tuntuu sinusta pahalta. Kerro miksi. Kerro, että et voi loputtomiin elää tallaisessa kuviossa, jotta miehesi tajuaa ottaa sen huomioon päätöksissään. Ja ole valmis myös kuuntelemaan; kenties miehelläsi on jotain henkistä meneillään juuri nyt, että hän kokee tarvetta nollata niin kovin.



Olet varmasti ihan oikeassa siinä, että tilanne on epäreilu sinua kohtaan, ja mies ei jostain syystä huomaa/huomioi sitä. Tekstiviestikiristys oli kuitenkin väärä tapa lähestyä asiaa!

tuo kuulostaa aivan meidän tarinalta. Minustakin tuntuu kuin mieheni ei olisi tähän kakkoseen ollenkaan niin sitoutunut kuin ekaan. Esikoisen kanssa touhusi kovasti ja oli innoissaan isyydestä...mutta nyt en usko että on saanut tunnesidettä tähän toiseen ollenkaan,



mekin olemme puhuneet kolmannesta, mutta jos yhdessä pysymme niin en ole ollenkaan varma kannattaako sitä kolmatta sittenkään tehdä, entä jos miehelle tulee taas menovaihe ja olen jälleen yksin....en jaksa!



ap

Ja se vauva elää kyllä yhden päivän korvikkeellakin, eli omaa aikaa vaan ottamaan, menet vaikka johonki kylpylään hierontaan, uimaan ja nukkumaan hyvin tai mistä ikinä pidätkin.



Juttelet miehen kanssa, teette selvät pelisäännöt esim. viikonlopuista. Yks vkonloppu kuukaudessa miehen menoille, yks sinun, yks koko perheen laatuaikaa ja yks parisuhteelle (lapsille hoitaja). Ja en nyt tarkoita, että koko vkonlopuksi, mutta siis joka 4. vkonloppu käytte vaikka miehes kanssa syömässä kaksin ilman lapsia tmv.

vaikkakin se viesti tuli jo lähetettyä :(



ap

että et jaksa yksin, olet huolissasi lapsista ja parisuhteestanne, pelkäät ettei mies pidä kakkosta saman arvoisena, yms. Ja tietenkin pitäisi yrittää sanoa tämä kaikki syyllistämättä (ainakin oma mieheni nostaa seinän pystyyn jos vähänkin on syyllistävä sävy). Toivon sinulle jaksamista ja että pystytte miehesi kanssa sopimaan asiat. Tiedän että tuossa tilanteessa oma henkinen jaksaminen on tosi kovilla.



t. 6 ja 14