Äidin pienokainen on poissa..

Tuosta kuoleman vuosipäiväjutusta pitää kuitenkin päästä eroon.

Jos sinun lapsesi kuolisi, niin melko varmasti muistat sen päivän, loppuelämäsi.

Tai kuuntele biisi. Se lohduttaa mua aina, kun tuntuu, ettei jaksa. Vaikka se itkettääkin. Voimia sulle.

Ja todellakin se päivä on tuolla takaraivossa vaikka sen kuinka yrittäisi unohtaa ja olla miettimättä sitä.



ap

Kukaan ei ole oikeuttu tulla sanomaan, miten se tulisi tehdä.



Voimia ap. lle. Tiedän miltä tuntuu menettää läheinen..se sattuu!!

Voimia ap jaksamiseen! Tiedä se että tyttäresi on enkelten kanssa ja on onnellinen. Tyttäresi ei halua että olette surullisia, hänellä on kaikki hyvin!

vielä 80-vuotiaana muistat pienokaisen joka ikinen päivä ja jos joskus kuluu tuntikin ettet ajattele häntä niin aivan säikähdät. Näin kertoi isäni joka joutui hautaamaan veljeni. Veli oli silloin 12 ja hän putosi puusta

Ihmiselle ei mikään voi olla raskaampaa kuin menettää oma lapsensa.



Haluaisin kovasti kirjoittaa jotain lohduttavaa, mutta tuollaiseen menetykseen ei taida olla sanoja.

Olen tavannut monta lapsensa menettänyttä perhettä ja harvassa on oivallettu, että muitakin on kuin vain se yksi " enkelilapsi" . Toiset lapset vedetään suruun mukaan, jos pienin ärähtää ettei jaksa kuulla koko ajan x:stä juttuja, hyssytellään koska " muuten äidille voi tulla paha mieli" . Koko perhe on varpaillaan ja käyttäytyy kuin pystyynkuolleet. Pahimmissa tapauksissa muista lapsista kasvatetaan " veljensä varjoja" ja aina muistellaan kaiholla kuinka x:kin teki asiat noin...



Vauvalehdessä oli juttua näistä perheistä ja sama meininki niissä oli, valitettavasti. Osa oli jo saanut uusiakin lapsia, mutta silti piti kääntää valokuvaa varten suupielet alaspäin ja poseerata haudalla.

ammattiauttajalta saa avun.

Itsekkin menetin tytön, kolme vuotta tulee syyskuussa täyteen. Tuska on hellittänyt, mutta ikävä ei. Joka vuosi on kolme enemmän tai vähemmän surullista päivää. Tytön syntymä ja kuolinpäivät ja joulu on aika tiukkaa aikaa meidän perheessä, vaikka neljä muuta lasta pitävät aikalailla ruodissa.



Meilläkään kuolinpäivää ei vietetä, se vain valitettavasti tulee joka vuosi, niinkuin syntymäpäiväkin:(



Voimia kaikille saman kohtalon kokeneille.

voimia ap:lle!

Rakkaan ihmisen menetys on aina sanoinkuvaamattoman hirveä kokemus. Toivon sinulle paljon voimia ja lähetän virtuaalihalin.



Ja kolmosen viesti järkyttää.

Muistot ovat ihmiselle tärkeitä, sekä hyvät että huonot. Ehkä kolmonen on unohtanut täysin omat tärkeät hetkensä (ne hyvätkin) ja mennä porskuttaa vaan elämässä eteenpäin. Toivottavasti hän ei kuulu minun tuttavapiiriini.

mikä sinä olet sanomaan mitä täällä saa kirjoittaa ja mitä ei?

menettää oma lapsi. Sydämeni pohjasta rukoilen, etten tule koskaan tietämäänkään.

Teet sen itseäsi varten, et lastasi. Tämä on näkemykseni.

mutta älä jätä elämättä elämää joka on nyt siellä teillä jäljellä olevilla.



Minkä vuoksi lapsi kuoli ja minkä ikäinen hän oli kuollessaan?

Voimia sinulle AP!



Tottakai raskaat menetykset, varsinkin oman lapsen kuoleman muistaa lopun ikänsä, vaikka suurimmasta tuskasta pääsisikin yli. Ne jotka eivät ole menettäneet omaa lastaan eivät voi tietää sitä tuskan määrää. Se on varmasti pahimpia menetyksiä mitä ihminen voi elämässään kokea. Miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte!