Muita etä-äitejä

Minusta on tulossa etä äiti asuntoa vaille vielä.

Olisi kiva kuulla kans miten olette muut jaksaneet?

minä kyllä muutan samalle paikkakunnalle.

Lapsia on neljä 8v,pian 5v,3v ja 8kk ikäsiä.

Miten sukulaiset ja muut ovat suhtautuneet asiaan?

Tuntuu että etä äitejä pidetään jotenkin kauheina...no ei kaikki mutta mitä nyt juttuja netis lukenut.

Miten lapset ottivat asian?

kuinka usein näätte lapsianne?

Mies lupas et saan nähdä usein mut toisaalta pelottaa jos sekin muuttuu.

Ajattelin jos kävisin melki joka päivä ja olisivat 1-2 yötä viikossa mun luona.

oletteko etääntyneet lapsista?

sekin pelottaa et lapsille ei sit enää niin tärkeä.

Onko muita äitejä, jotka ei asu lasten kanssa ja sellasia, jotka asuvat vielä eri paikkakunnalla?

Miten olette selvinneet kauheasta ikävästä?

Hei,

Asuin muutaman vuoden en edes pelkästään vieraalla paikkakunnalla vaan suorastaan eri maassa, kun lapsi ei halunnut lähteä ulkomaille ja jäi mieluummin kouluun kotimaahan (en nyt jaksa selittää, miksi kuitenkin itse jouduin lähtemään).

En oikein selvinnytkään! Ikävä oli raastavaa, vaikka yritimme nähdä niin usein kuin mahdollista. Kohta tämä loppuu ja luulen kuitenkin, että olemme plussan puolella eli selvisimme, lapsi ja minä. Mutta ei se helppoa ollut. Ratkaiseva asia selviytymisessä on ollut se, että lapsi on voinut hyvin ja ollut hyvissä käsissä koko ajan. Jos hän olisi alkanut oirehtia ja voida huonosti, olisin heti palannut kotimaahan.

En usko, että tämä helpotti, jos siis toivoit rohkaisevaa tarinaa... ellei sitten hyväksi asiaksi lasketa tätä, että äidistään väliaikaisesti erossa asuva lapsi VOI selviytyä ja voida hyvin. Ajatellaanhan aina herkästi, että lapsi voi kyllä erota isästä, mutta ei ikinä äidistä. Mutta ei se näköjään olekaan ihan niin. (Enkä sitä paitsi usko että isälle ja lapselle ero on sen helpompi.)

Mutta ainakin vertaistukea kirjoitukseniehkä tarjosi jos olet vähääkään samankaltaisessa tilanteessa? Tilanteessa, joka on aika harvinainen. Se hyvä puoli oli kokemuksessa, että nyt ymmärrän paremmin etäisiä -valtaosahan lapsistaan erossa asuvista vanhemmista on kuitenkin isiä, ei äitejä. Lapsistaan kaukana asuvia isiähän ei yleensä ymmärretä. Tai ei ehkä ajatella, miten paljon hekin voivat lapsiaan ikävöidä ja että joskus esim. se, että EI ota yhteyttä, johtuu juuri siitä, että on liian ikävä. Puhelu yms. aktivoisi sen ikävän ja on " helpompaa" vain olla soittamatta - mutta kannattaisi silti voittaa ikävänsä ja itsensä ja soittaa, aina. Lapselle se on tärkeää. Oma lapseni koki ajoittain, että olin " unohtanut" hänet jos yhteydenotot välillä harvenivat. Käsitin sitten, että pitää vain yrittää olla edes " kännykkä-äiti" jos ei muuta voi.