Vauvan nettijatkot: Lapsettomuuden kipu

Ensinnäkin kiitos Vauva-lehden toimitukselle hienosta jutusta lapsettomuuteen liittyen. On aivan eri asia lukea aitojen ihmisten aitoja kokemuksia kuin pelkkää lääketieteellistä faktaa. Niistä on paljon apua ja tukea meille samassa tilanteessa olleille/oleville. Onneksi löytyy näin rohkeita pariskuntia, jotka ovat valmiita jakamaan kokemuksiaan!



Meille lapsettomuus on ollut iso osa elämää kolmen vuoden ajan. Hieman ennen naimisiin menoa päätimme, että nyt olisi sopiva aika lapselle. Noin vuoden päästä - heti häähumun jälkeen - hakeuduimme tutkimuksiin ja sain diagnoosin PCO (monirakkulaiset munasarjat), mikä onkin kai yleisin naisten lapsettomuuden syy. Päätimme aloittaa hoidot saman tien yksityisellä puolella, julkiselle sektorille kun jonotusaika olisi ollut yli vuoden. Klomifeeni-kuuri ei tuottanut tuloksia emmekä halunneet tuhlata aikaa ja rahaa inseminaatioon huonon ennusteen takia, joten aloitimme suoraan " kovan ohjelman" mukaan pistoshoidoilla, tavoitteena koeputkihedelmöitys. En tiedä oliko päätös viisas mutta varmasti meille oikea, hoidot olivat kuitenkin rankinta - sekä fyysisesti että henkisesti - mitä olen tähän mennessä joutunut kokemaan.



Olimme kuitenkin enemmän kuin onnekkaita, jo toisesta kierrosta tulin raskaaksi ja nyt meillä on suloinen, terve pian 5kk:n ikäinen koeputkihedelmöityksellä saatu tyttö. On vaikea kuvailla sitä onnea ja kiitollisuutta minkä tämä pieni ihminen on mukanaan tuonut. Vieläkin häntä pysähtyy katselemaan ja ihmettelemään, tuossa hän nyt on vaikka jossain vaiheessa alkoi jo usko loppua kesken.



Raskausaikana ja vauvan ensimmäisinä kuukausina onnea hieman varjosti pelko siitä meneekö kaikki hyvin, saammeko oikeasti pitää tämän lapsen. Nyt tuo pelko on jo onneksi laantunut ja alan uskoa että hän on oikeasti tullut jäädäkseen! Aina välillä tosin poden huonoa omatuntoa ollessani väsynyt ja pahantuulinen. Tuntuu ettei minulla ole oikeutta valittaa, olemmehan saaneet niin suuren ihmeen jota odotimme kauan. Eräs ystäväni sanoi kuitenkin hyvin: " Ei sun tarvi olla super-äiti vaikka teillä onkin super-vauva!" . Tämän yritän aina heikkona hetkenä pitää mielessä.



Tulevaisuudelta toivoisin tyttärellemme sisaruksia. " Luomuraskaudesta" haaveilen yhä ja jollain tasolla sitä vielä odotankin - vaikka meidän ihmesaldomme taitaa jo olla ylitetty. Lapsettomuus siis seuraa edelleen mukana, hieman eri valossa tosin. Uusiin hoitoihin en enää haluaisi ryhtyä. Meillä on vielä 4 alkiota jäljellä, jos niistä emme lisää lapsia saa, on adoptio käytännössä viimeinen vaihtoehto - eikä ollenkaan mahdoton.



Aurinkoa ja voimia kaikille, erityisesti lapsettomille!

Lapsettomuus ei kosketa suoranaisesti itseäni, mutta ystäväni on saanut yhden lapsen joka syntyi keskosena ja heidän vauvaaika on ollut tavallista rankempi. Meidän esikoinen on samanikäinen. Heidän lapsellaan on vaikeita allergioita ja astma.

Reilun vuoden jälkeen ystäväni alkoi toivoa toista raskautta ja myös minä toivoin saavani toisen, vaikka se ei meille heti ollut ajankohtainen. Vuoden ajan he yrittivät saada lasta tuloksetta ja hakeutuivat hoitoon. Jonkun ajan kuluttua heille selvisi lääketieteellinen syy joka estää raskaaksi tulemisen suurella todennäköisyydellä. He aloittivat hoitoja ja muistan kuinka ystäväni puhui siitä, kuinka raskaita hoidot on ja miten hirveää on joka kuukausi pettyä uudestaan ja uudestaan.

Sitten kävi niin, etttä minä aloin odottaa toista ja kerroin siitä ystävälleni vasta sitten kun raskaus alkoi näkyä. En puhunut paljoa odotuksesta kun tiesin miten kipeää se oli ystävälleni. En uskaltanut edes iloita raskaudesta ystävälleni ääneen. Odotusaikana emme nähneet montaa kertaa ja vauva-aikanakin vain kerran.

Nyt meillä on kolmas lapsi ja emme ole ystävän kanssa nähneet odotusaikana, eikä sen jälkeen. En ole kertonut vauvauutista ystävälleni eivätkä he tietääkseni ole lasta saaneet toiveista ja hoidoista huolimatta.

Tässä tilanteessa siis lapsettomuus on loitontanut meidän ystävyytemme. Minun on vaikeaa ottaa häneen yhteyttä, kun tiedän miten kipeää lapsettomuus hänestä on ja minä haluan vilpittömästi iloita omista lapsista ja erityisesti vauvasta.

seuraa mukanani kaikkialle minne menenkin.

Olen päiväkodissa töissä ja näen siellä ne perheet joilla menee hyvin ja lapset ovat turvallisissa perheissä. Samalla näen sen toisen puolen, joka voi olla yllättävänkin raadollinen kaikkine elämänvaiheineen mm. alkoholismi, väkivalta, huumeet, välinpitämättömyys. Tulee mieleen että elämä on epäreilua.

Kiitän lehteä monista hienoista kirjoituksista, mutta erityisesti tästä. Itse monia vuosia painineena puolisoni kanssa lapsettomuusongelman kanssa oli mielestäni ihana lukea tekstiä, johon pystyi itse samaistumaan.



Koeputkihedelmöitysten ohella on tulleet tutuksi eri hormoonit niin tabletteina kuin erittäin kalliine pistoksinakin. Hormoonien aiheuttamat sivuvaikutuksetkaan ei valitettavasti ole jäänyt kokematta, sillä masennus kesti kokonaisen alkutalven ja itkukohtaukset eivät vain ottaneet loppuakseen.



Tämä kaikki oli minulle itselleni erittäin raskasta, sillä olen aina ollut energinen, iloinen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Yhtäkkiä minusta tulikin itkuinen, masentunut ja yksinolija, joka ei halunnut puhua puhelimessa eikä tavata ketään.

Mietin näin jälkikäteen sitä, että kuinka raskasta tuo aika oli miehelle.



Tällä hetkellä koeputkihedelmöityshoidot jatkuvat kalenterin ja kellon kanssa eläen ja loppumisesta ei ole edes tietoa. Elämä pyörii kierron mukaan ja mitään menoja ei voi laittaa, sillä koskaan ei tiedä milloin on seuraava sairaalassa käynti.



Keskenmenoja on takana kaksi ja uusi alkio on juuri istutettu. Toivonkipinä on taas päällä, mutta säästöliekillä ettei pettymys olisi niin suuri, vaikkakaan tuskinpa se mitenkään auttaa. Hetkittäin huomaan toivovani ja melkein anelevani onnistumista.



Olisin valmis vaikka koliikkivauvan hoitoon kunhan vain saisimme pienen käärön jota sylini niin kaipaa ja sydämeni itkee.



Toivotan teille kaikille, joilla on sama elämäntilanne menossa voimia ja jaksamisia sillä sitä tarvitaan ja hetkittäisiä ilojakin. Välillä on aika ottaa pieni irtaantuminen asiasta esim. piknik, vaellusretki tai muuten vain viettää aikaa ihanien ystävien kera. Se auttaa meitä taas seuraavaan kertaan.