Mistä perheterapiaa?
Mies ei suostu menemään tai ainakaan maksamaan siitä eikä ymmärrä mitä hyötyä siitä olisi, eikä halua puhua ulkopuoliselle meidän tai varsinkaan hänen ongelmia. Ite haluaisin tietää onko meidän suhteella toivoa, ja että mies ymmärtäisi vikansa paremmin, ulkopuolinenkin sanoisi siis hänelle et näin on näreet ja mies tekisi niille vioilleen jotain.
Itsekin olen valmis joustamaan johonkin suuntaan mut ei niin että minä joustan kaikessa ja mies vaan tekee mitä itse haluaa. Tähän asti näin on menty ja mun rahkeet ei riitä enää.
Keskustelu on työlästä, ei ksokaan ole sopiva hetki ja pään sisältö on yhtä sekamelskaa ja mies tarttuu keskutellessa aina epäolennaisuuksiin yksityiskohtiin eikä erota metsää puilta. Käy irvailemaan ja vitsailemaan ja lopulta vetäytyy eikä halua kuunnella, enkä osaa kuulemma keskustella syyllistämättä häntä. Mies ei myöskään halua lukea kirjoitettuna. eikä osaa kommentoida kirjoitettua. Hänellä on jonkin asteinen luetun ymmärtämisen häiriö. yLeensä vastaa van että joo, olen samaa mieltä. Eikä mitään muuta eikä varsinkaan tee mitään konkreettista tai esitä omaa puoltansa asioista. Tai vaatii minulta joustoa äärettömyyksiin. Tai koittaa teettää minulla asiat niin että hänen ei tarvitse tehdä omaa osuuttaan enää ollenkaan. Eikä ymmärrä että roskis ja pyykkikoppa ja astianpesukone täyttyy lapsiperheessä päivittäin, montakin kertaa. Tai parisuhde, sitä pitää koko ajan vaalia eikä kerran vuodessa.
Kommentit (2)
lapsi kiehnäsi kainalossa...
Ps. miehiä vaikea saada perheterapiaan-
jos mies ei lähde mukaan eikä erolla uhkailu auta-
mene yksin...
ja yksityisen taho mm. väestöliitto, erilaiset järjestöt