Itku kurkussa kerhoon reilu 3-v.
Niin tästä aiheestakin on keskusteltu varmasti moneen otteeseen, mutta nostan sen taas esille, josko saisin teiltä hyviä vinkkejä...
Tyttöni aloitti tammikuussa kerhon juuri täytettyään 3 vuotta. Kerho on tarkoitettu 3-5 vuotiaille ja on aamupäivisin kolmesti viikossa. Kerhon ohjaaja ja paikka ovat ennestään tuttuja avoimen päiväkodin toiminnasta. Alusta alkaen kerhoon jääminen on ollut itkuista, alun raivokohtauksista sentään ollaan päästy eroon. Keskustelin kerhon ohjaajan kanssa tilanteesta ja hänen pärjäämisestään kerhossa ja hänen mukaansa tyttö on reipas kerholainen eikä äidin lähdettyä enää itkeskele, on kiltti ja hyväkäytöksinen. Tyttö ei kuitenkaan edelleenkään suostu leikkimään muitten kanssa vaan leikkii lähinnä yksinään; piirtelee, askartelee, lueskelee kirjoja.
Tyttö on tuttujen kavereiden kanssa hyvin mukana kaikissa leikeissä, ei todellakaan ujostele ja on muutenkin avoin, joskin hitaastilämpiävä persoona. Kuinka kauan uusiin kavereihin totuttautuminen ja oman " bestiksen" löytyminen on teidän lapsiltanne vienyt kerhossa tai päiväkodissa? Missä vaiheessa pitäisi miettiä toisia ratkaisuja? Olen itse vielä kotona näillä näkymin 2 vuotta pikkuveljen 10 kk kanssa.
Neuvoista ja lohdutuksen sanoista kiitollinen äiti
Kommentit (2)
Hei!
Minulla on kolme lasta. Esikoiseni on aina ollut melko arka ja minuun takertuvainen. Tuttavat kehoittivatkin harkitsemaan seurakunnan kolmevuotiaiden kerhoa. Täällä se oli kerran viikossa kahden tunnin ajan.Muutaman ekan kuukauden poikani ei halunnut jäädä sinne, vaan usein purskahti itkuun, minun ja pikkuveljen lähtiessä. Minä kuitenkin aina reippaasti lähdin pois, ja jätin pojan kerhoon. pahalta tuntui äidistä kuitenkin :(. Kerhon tädit sanovat, että itku tuli aina vain lähtötilanteessa, ja minun poistuttuani seloppui. Kerho alkoi silloin syksyllä, ja hyvästikin ennen joulua poika meni jo mielellään kerhoon. Täällä se toki oli vain kerran viikossa, ja vain kaksi tuntia. Nyt poikani (4,5v) on aivan eri persoona, paljon rohkeampi (toki ikäkin on voinut tehdä osansa). Hän on oppinut, että hän pärjää kyllä, vaikkei äiti ole koko ajan läsnä.Minusta meillä ainakin tuo oli oikea ratkaisu, viedä kerhoon. Hänestä on tullut paljon reippaampi :) Toki sinä tunnet lapsesi parhaiten:) Eikä meidänkään poika leikkinyt alussa toisten kanssa, mutta pian sai hyvän kaverin, jonka kanssa nyt yhä 4v-kerhossa leikkii :)
hän selvästi ilmaisee, että ei hän kerhosta välitä, jos kerran vieläkin joka kerta itkee. Mitään kiirettä itsenäistymiseen kun ei ole. Jatkaisin Avoimmessa päiväkodissa käyntiä ja puistoilua(missä myös voi muita leikkitovereita tavata tai ainakin muiten lasten leikkejä seurata). Teillä on nyt ihanasti aikaa viettää perheenä. Päiväkodissajoutuvat sisarukset usein eri ryhmiin. Joten nautikkaa tästä ajasta.
Mutta viime kädessä sinä tunnet parhaiten lapsesi ja teet teille oikeat ratkaisut.