Ikäkriisi :-( Mietin päivin ja öin että täytän jo 37-vuotta keväällä. Nuoruus on taakse jäänyttä

esikoinen jo niin iso...). Kunhan pääsen tuosta lapsiasiasta yli, niin elämä menee taas kivasti eteenpäin :) Onhan tässä elämää vielä puolet jäljellä.

Onneksi useimmilla ikääntyminen tarkoittaa myös viisastumista, elämänkokemuksen karttumista ja sen tajuamista, että ulkonäkö nyt on niitä kaikkein vähiten tärkeitä asioita tässä elämässä. t. Rouva 42

minäkin olen jo täyttänyt 37, mutta liikun paljon, syön terveellisesti, en polta, en juo vaan elän rauhallista ja tasapainoista elämää. Uskallan väittää että se vaikuttaa ulkonäköön enemmin kuin elettyjen vuosien määrä sinänsä.



Eikä ole mikään pakko pukeutua vielä mummovaatteisiin. Tosin ei kannata yrittää näyttää teiniltäkään. Vaan sellaiset nuorekkaat ja itselle sopivat vaatteet.

Elämä edessä ja velatkin melkein maksettu :)

mutta en tunne itseäni vanhaksi. Päinvastoin; pieni lapsi (ja toinen tulossa) pitää ajatukset tuollaisista loitolla. Oikeastaan voisi kuvitella olevansa 10 v. nuorempi kun aikanaan teini-iässä ajatteli että 25-vuotiaana on perhe ja lapsia. No aina elämä ei mene kuten on suunnitellut ja perheen perusteminen tuli vasta reilusti 30 jälkeen.

40! Olen nyt työstänyt tätä asiaa jo lähes vuoden ja koko juttu alkaa saamaan sairaalloisia piirteitä. Itse asiassa masennuin. Nyt alkaa tuntua, että asian taustalla on ihan muitakin juttuja. Mietipä sinäkin mielessäsi, voisiko asian taustalla olla jokin muu asia.



Ihmiset ovat ikääntyneet aina ja tulevat aina ikääntymäänkin. Se on ihan normaalia, miksi se on niin vaikea hyväksyä? Sitä minäkin olen miettinyt ja mietin edelleen. Musta tuntuu, että niin moni ovi sulkeutuu eikä yhtään uutta ole avattavissa. Ja yksi ihan järkyttävä " haamu" on, että mun mies on jo 45. Mulle on ihan käsittämätöntä, että se parikymppinen jannu täyttää kohta 50! Se ei kerta kaikkiaan mahdu mun päähän. Minkä ikäinen sun miehes muuten on?

Ihana perhe, mies ja kaksi lasta.

Kokonaan maksettu asunto ja viihdyn nykyisessä työpaikassa.

Ainut mitä " murehdin" on se, että mies pääsee kolme vuotta aikaisemmin eläkkeelle kuin minä :)

Joudun siis nousemaan kolme vuotta vielä aamuisin töihin kun mies saa jäädä kotiin ;))

Vierailija:

mutta en tunne itseäni vanhaksi. Päinvastoin; pieni lapsi (ja toinen tulossa) pitää ajatukset tuollaisista loitolla. Oikeastaan voisi kuvitella olevansa 10 v. nuorempi kun aikanaan teini-iässä ajatteli että 25-vuotiaana on perhe ja lapsia. No aina elämä ei mene kuten on suunnitellut ja perheen perusteminen tuli vasta reilusti 30 jälkeen.

Vierailija:

Ihana perhe, mies ja kaksi lasta.

Kokonaan maksettu asunto ja viihdyn nykyisessä työpaikassa.

Ainut mitä " murehdin" on se, että mies pääsee kolme vuotta aikaisemmin eläkkeelle kuin minä :)

Joudun siis nousemaan kolme vuotta vielä aamuisin töihin kun mies saa jäädä kotiin ;))

Vierailija:

40! Olen nyt työstänyt tätä asiaa jo lähes vuoden ja koko juttu alkaa saamaan sairaalloisia piirteitä. Itse asiassa masennuin. Nyt alkaa tuntua, että asian taustalla on ihan muitakin juttuja. Mietipä sinäkin mielessäsi, voisiko asian taustalla olla jokin muu asia.

Ihmiset ovat ikääntyneet aina ja tulevat aina ikääntymäänkin. Se on ihan normaalia, miksi se on niin vaikea hyväksyä? Sitä minäkin olen miettinyt ja mietin edelleen. Musta tuntuu, että niin moni ovi sulkeutuu eikä yhtään uutta ole avattavissa. Ja yksi ihan järkyttävä " haamu" on, että mun mies on jo 45. Mulle on ihan käsittämätöntä, että se parikymppinen jannu täyttää kohta 50! Se ei kerta kaikkiaan mahdu mun päähän. Minkä ikäinen sun miehes muuten on?

Mulla tuttavapiirissä paljon naisia, jotka saanet lapsensa päälle nelikymppisenä. Ovat kyllä aika lailla väsähtäneitä nyt kun lapset on alakoululaisia ja ite ovat päälle 50- vuotiaita.



Paljon reippaamman ja nuorekkaamman oloisia on mun 50- vuotiaat tutut, joilla jo opiskelijaikäiset lapset. Ovat ehtineet satsata omaan kuntoonsa ja uraansa jne. tuossa ikävuosina 40-50, joilloin just kunto rupeaa plösähtämään, jossei mitään tee ja samoin on tärkeää, että voi panostaa töihin, jossei haluaa jäädä siihen samaan duuniinsa eläkeikään asti.



Samoin 50- vuotiaat, joilla jo isot lapset, reissaavat, harrastavat kulttuuria jne. Toisin kun just nää 53 v. neljäsluokkalaisen ja toka luokkalaisen äidit, jotka on aivan ryytyneitä. Eikä siinä mitään, kukin tyylillään ja kaikilla on omat elämäntilanteensa, mutta tosiaan lastenteko 40- vuotiaana ei kyllä nuorekkaana pysymiseen auta.

Mä olen yrittänyt pitää ohjenuorana että pitää tarttua hetkeen, elää tätä päivää eikä murehtia mennyttä tai tulevaa.



Nyt on ihan mahtava ikä: mun lapset on vielä pieniä mutta ei enää vauvoja (4 ja 8). Ikää on sen verran että en ole (mielestäni) ikäloppu mutta en enää epävarma teini. On jo aika paljon elämänkokemusta, enkä ota kaikkea enää niin haudanvakavasti niin kuin nuorena angstisena maailmanparantajana tein. Kunto on hyvä, lenkkeilen ja tähtään maratonille kesällä. Taloudelliset asiat on kunnossa kun on ehtinyt maksaa asuntovelkaa paljon pois ja säästöjä kertynyt.



Ja sitten mulla on pari vanhempaa sukulaisnaista esikuvana: toinen on 80 ja toinen jo lähes 90 ja kumpikin ovat ikäänsä nähden loistavassa kunnossa, ihania aktiivisia ladyja.



Älä jää murehtimaan!

Ja voihan sitä " rupsahtamista" vähä viivyttää hoidattamalla itseään. Ite oon 34v. Olen useamman vuoden käynyt säännöllisesti kosmetologilla ja jos jonkinlaisessa " hoidossa" , mm vyöhyketerapiaa, turvehoitoja jne.

sun pitää tehdä niinkuin mun mies... oikeasti hän kanssa täyttää 37 myöhemmin tänä vuonna, mutta hän on vaan yksiselitteisesti päättänyt olla 25 vee. Sen hän sitten ilmoittaa myös aina kaikille... (ei tietenkään missään virallisessa yhteydessä valehtele). Hyvin toimii, ei tietoakaan ikäkriisistä :)

(on miehellä kurjaa, kun on tällainen rupsahtanut eukko, vaikka itse on vasta 25 ;)).

41-vuotiaana. Nyt olen 45 ja elän mielestäni elämäni parasta aikaa.

Rauhoitu hyvä ihminen, elämä ei ole vielä ohi.

Ole kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka olet saanut elää. Elämä kun voi päättyä silmänräpäyksessä ilman mitään ennakkovaroitusta. Itse aina kiitän Luojaa jokaisena syntymäpäivänä, viimeksi tammikuussa kiitin siitä, että olen saanut elää ainakin 32-vuotiaaksi.



Keskity myös niihin hyviin asioihin joita elämässäsi varmasti on. Ja jokainen meistä vanhenee, se on väistämätöntä.

pamahdin paksuksi. Sen jälkeen onkin ollut kovin nuorekas olo ;)