Onko täällä muita, joiden puoliso on avioeroperheestä?

Exä oli eroperheestä ja jotenkin sitä kai itsekin on kuvitellut, että luulisi ihmiset ottavan erosta opikseen... Exän äiti otti ja lähti ja pojat jäi isälle. Nykyään exä on naimisissa naisen kanssa, joka jätti omat lapset exälleen. Tuntuu, että elämä kiertää sukupolvesta toiseen. Toivon tietysti, että oman pojan kohdalla tuo ketju katkeaisi...



Tunnen myös sinkkumiehen, joka ei uskalla edes puhua sinkkunaisille (varatuille kyllä, sillä minä hänen kanssaan läheinen olenkin), koska pelkää, että hän toistaisi isänsä kuviot (isä jätti toisen naisen takia hänen äitinsä) ja hänestä mikään ei olisi kamalampaa kuin että olisi perustanut perheen, jossa vaimo, kaksi lasta, rivarin pääty ja sitten kaikki plim. Ei siinä voi mitään muuta rutistaa miestä ja todeta, että yritä hakea itsellesi apua... mennyttä täytyisi päästä käsittelemään. Ehkä miehelläsikin on menneessä asioita, joita ei ole osannut käsitellä.

käsittelemättömiä asioita puolisollani. Ei ole edes väleissä isäänsä ja äitipuoltaan kohtaan kantaa katkeruutta. hassua on, että tämän avioliiton kautta minäkin olen saanut osani tästä kauan aikaa sitten paikkansa ottaneesta tapahtumasarjasta, kun vaikka järkkää lasten synttäreitä ja sinne ei sitten voi kutsua kaikkia ihmisiä samaan aikaan jne. Samalla tunnen mieheni puolesta ajoittaista vihaa anoppiani kohtaan, jonka ansioksi katson suuremman syyn tuosta avioerosta (pitkä juttu) ja suhtautuminen häneen on tästä syystä värittynyttä, kun tekis mieli sanoa pari asiaa sille suoraan. Moittii poikaansa, eikä tajua katsoa peiliin.



Avioeron seuraukset on niin tautisen pitkät. Mutta en halua syyllistää teitä, jotka olette eronneet, syitä erota on monia ja osa niistä varmasti aivan oikeutettuja.

Saisiko miehesi parisuhdeterapiaan? Siellä noita asioita voisi varmaan käydä läpi.

Meillä tilanne sama, itse " ehjästä" perheestä, miehen vanhemmat erosivat miehen ollessa murrosikäinen. Tuo kuvaamasi on hyvin tuttua. Surullista.....

mutta en ole vielä ehdottanut. turvaudun kyllä sellaiseen jos tää jama ei muutu. ei oikein ole keskusteluyhteyttä eikä koskaan sitä aikaa, kun kunnolla juteltaisiin ja sovittaisiin, vaan riidat ohitetaan ja sitten ne leimahtaa taas uudelleen, kun niitä ei käsitelty. on pieniä lapsia ja aikaa vähän, mutta perussyy on mielestäni tuo miehen haluttomuus sopia ja neuvotella asioista, suunnitella ja yhdessä puntaroida miten tehtäisiin sen sijaan, että taas törmätään, syttyy riita ja hän on taas lyömässä hanskoja tiskiin. olis ehkä hyvä istua neutraaliin neuvottelupöytään tosiaan.

Minulla täysin sama tilanne.



Mies oli 5. luokalla, kun hänen vanhempansa erosivat. En edelleenkään tiedä miksi erosivat, mutta kai se on ollut iso järkytys, kun mies ei vieläkään halua puhua asiasta. Katkeruutta hänellä on ainakin äitiään kohtaan, koska äiti oli se, joka lähti suhteesta: Jätti lapset isälleen.



Itse olen suvusta, jossa on vahvana helluntalaisuus, eli ei avioeroja. Jos joku vanhempieni tuttavista on eronnut, siitä ollaan suorastaan kauhuissaan ja tuomitaan koko asia oli syy eroon mikä vain.



Itseäni miehessäni eniten ärsyttää se, ettei hänen kanssaan voi edes kunnolla riidellä. Kun riita menee tiettyyn pisteeseen, mies ottaa eroasian esille. Aivan kuin se olisi ainoa vaihtoehto sopia asioita: Eli, ei sopia asioita vaan unohtaa ne eron myötä.

erosi aika aikaisessa vaihessa, mies perusti uuden perheen ja suhde aiemman liiton poikaan (siis nyk. mieheeni) oli kaikella tapaa vaikea, äiti vielä heittämässä kapuloita rattaisiin. Lopulta kontakti katkesi täysin mieheni ollessa n. 10. Oman lisänsä kuvioon toivat miehen äidin uudet miesystävät, jotka vaihtuivat suht vilkkaasti.



Joten voitte kuvitella, että kaikista parhaimmat kortit eivät miehelläni olleet oman perheen perustamiseen.



Uskomatonta tässä kuitenkin on se, että mieheni on todella hyvä ja omistautunut isä. Ei ole potenut sitoutumiskammoa tai muutakaan, on hoitanut ja hoitaa lapsia koko ajan todella paljon (itselläni pitkiä päiviä töissä, iltavuoroja ym.) Eli kyllä eroperheistä tulevillakin on oma vastuunsa asioista, ja asiat on mahdollista hoitaa hyvinkin. Kaikkea ei voi lapsuuden piikkiin pistää.

mieheni ei koskaan uhkaile erolla, tai ole riitaisa, ja muutenkin on melkeinpä se tasapainoisempi osapuoli tässä suhteessa. Välit omaan äitiinsä ovat vaikeuksien jälkeen nyt myös ok.



t. 8

Onnea teille joiden eropuolisot on noin hyvin käsitelleet asiansa eivätkä toista vanhempiensa kuviota! kiva kuulla hyviäkin kokemuksia.



Tuosta omasta katkeruudestani vielä mieheni vanhempia kohtaan. Tekisi suoraan sanoen mieli vetää anoppia lättyyn seuraavan kerran, kun moittii miestäni ja vertaa häntä puolisoni pikkusiskoon, joka eron sattuessa oli vauva, eikä muista siitä paskasta mitään. Minun miehellä meni koulunkäynnit ja muut perseelleen ja koko maailma mullistui tuosta iskusta.



Onko meille eroperheiden kasvattien puolisoille jotain tukiryhmää? heh...