Lue keskustelun säännöt.
Ei niin uskovaiset, mutta kirkkoon kuuluvat: miten vastaatte lastenne uskonnollisiin kysymyksiin?
06.02.2008 |
Itse olen lähtöisin uskovaisesta, mutta hyvin liberaalista kodista. Tuttavapiiriimme kuului paljon kirkon työntekijöitä, jotka eivät todellakaan ole mitään punaniskafundamentalisteja. Niinpä olen lapsineni jäänyt melko positiiviseksi organisaatioksi kokemani kirkon jäseneksi, vaikka olen lähinnä agnostikko. Perinteinen iltarukouskin meillä luetaan. Ongelmaa vain pukkaa siitä, että esikoinen (4-v) on alkanut kysellä uskonnollisia kysymyksiä. Olen päätynyt selittämään " taivaasta" , " taivaan isästä" ym. Välillä tunnen itseni tosi korniksi ja tekopyhäksi , kun puhun tällaisia juttuja. Miten te muut olette ratkaisseet nämä asiat?
Kommentit (2)
ja selitän asiat sen mukaan... mutta voithan vastata vaikka että " en tiedä" " minä uskon näin... mutta joku muu uskoo että...." " Raamatussa sanotaan että... mutta itse en tiedä onko niin"
Meillä on sellainen Nipa-kirja jossa pikku-Nipa aina iltaisin kyselee äidiltään Jumalasta ja taivaasta. Äiti kysyy:" Mitä itse ajattelet?" tai sitten ei ehdi edes sen vertaa kysymään, kun Nipa jo selittää omaa näkökantaansa, johon äiti: " Nipa...Nipa... Hyvää yötä, Nipa" .... " Hyvää yötä, Nipa. Jumalan siunausta" Niinpä, kysymykset - taivasta tai mitä tahansa muuta koskevat- tulee meilläkin usein iltaiseen aikaan, kun itsekin olen niin puhki, etten jaksais jutella yhtään mitään.
Tärkeää lienee myös suvaitsevaisuuden opettaminen: vaikka minä uskon näin ja joku toinen toisella lailla, niin uskonasioissa ei kannata toimia kuin katujyrä, vaan toimeen voidaan tulla ja olla kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika esim. on oppinut, että meillä kaikilla on joku, joka ei koskaan hylkää - Jumala. Minusta se on kaunis ajatus, jota en käy kieltämään, vaikka itse asiaan epäilevämmin suhtautuisin. Lapseni ovat jo vähän isommat kuin 4-vuotiaita ja heille olen usein sanonut, että en tiedä, mutta uskontomme mukaan asia on näin tai näin.