Kokemuksia kaivataan: synnytys puudutuksin vai luomuna??

Lyhyesti ja ytimekkäästi LUOMUNA! (voiko sitä nyt sillä nimellä sanoa...)

Itselläni siis kuudes tulossa, laskettu aika tälle viikolle, ja odottanut olen jo kuin kuuta nousevaa, kun edelliset ovat tulleet aikaisemmin. Mutta tämä eikun antaa odottaa.



Itselläni käytössä on ollut vettä vettä ja vielä kerran vettä. Eli jazucci, poreallas. Paras mitä tiedän.

Ei siihen hommaan muuta tarvita. Onpahan sitten kunnossa ja kotiin lähdössä samana päivänä. Itselläni nopeat synnytykset ja tavoitteena samana päivänä kotiin: ylös, ulos ja lenkille!!

Jos sinulla on mennyt synnytykset ilman kipulääkkeitä niin miksi sitten ottaisit nytkään mitään.

Pikku kivun kestää, eikö vain, ihan selvinpäin :-)



Niin sanoo Riesa.

Mutta esikoinen ei tosiaan itse sieltä tullut ja jouduin käynnistykseen, jossa (42+2) kalvot puhkaistiin ja oksitosiinilla käynnisteltiin. No tietenkin olin kauheissa kivuissa, kun ei tapahtumat normaaleina lähteneet käyntiin. Olin suunnitellut ammetta ja luonnollisuuteen mahdollisimman paljon perustuvaa synnytystä. Mutta eipä siinä niin käynyt. Supistukset tulivat niin voimakkaina, että pakko oli ottaa epiduraali, jota en olisi halunnut (olin päättänyt olevinaan, etten sitä ota...) mutta kätilö suostutteli minut siihen.

Epiduraali oli hyvä, koska siinä rentoutui ja synnytys etenikin sen jälkeen todella nopeasti. Se oli hyvä myös vauvan kannalta, koska hänellekin laitettiin jo piuha päähän. Näin vauvakin sitten tuli nopeammin, kuin jos olisi kärvistellyt kauheiden kipujen kanssa.

Mutta hienoa, että sinulla ollut luomusynytyksiä takana ja jos olet aikaisemminkin pystynyt siihen, niin mikset koettaisi. Itsellä olisi myös haaveissa lähteä sairaalaan ihan luonnollisesti ja saada mahdollisimman luonnollisesti lapsi myös ulos tällä kertaa, kun se viimeksi jäi vain haaveeksi.



Epiduraali itselläni oli siis silloin oikea vaihtoehto, mutta tilannehan ei ollut normaali...

Itselläni takana yksi synnytys, ns. luomuna ja toinen lähestyy.. Muistan silloin ensimmäistä odottaessa, kun hurahdin ihan positiivisesti luomumeininkiin ja kävin kaikilla mahdollisilla joogatunneilla ja Aktiivinen synnytys ry:n kursseilla. Otin sitten oikein asiakseni edistää "aktiivista luomusynnytystä" ja menin aika polleana synnyttämään.. hirveä paniikkihan siinä jossain vaiheessa iski, kun olin univelkainen ja ihan poikki ja täytyy sanoa, että synnytyksen jälkeen olin hetken aikaa sitä mieltä, etten takuulla synnytä enää ikinä, en millään ilveellä! (Kaikki meni siis ihan hyvin.)

Synnytyksestä jäi kuitenkin mieleen se yksi olennainen hetki, kun tuntui siltä, etten jaksa enää, mutta päätin sitten jaksaa kuitenkin. Jotenkin se ajatus vaan kolahti: tää on mun juttu ja asia, joka täytyy hoitaa, mun täytyy ihan itse puskea lapseni maailmaan. Siinä jollain lailla kirkastui se aktiivisen synnytyksen idea: sattuu joo kyllä, mutta normaali synnytys on kuitenkin äidin ja lapsen (ja miksei myös osittain isän) yhteinen asia, josta irtoaa ihan mieletöntä alkuvoimaa, kun sille tilanteelle antautuu. Kun kivulle antautuu, keho myös rentoutuu.

Kannattaa kyllä muistaa, että ilman lääkkeitäkin pystyy kipua lievittämään, mulla auttoi suihkuttelu, äänenkäyttö ja liikkuminen ja kaikenlaiset yritykset rentoutua. Olisi tuntunut toisaalta aika hirveältäkin olla esim. sidoksissa sänkyyn. (En halunnut makoilla ollenkaan missään vaiheessa.) Nyt kyllä haluaisin kokeilla ammesynnytystä, sekin voisi toimia hyvin, jos vain sattuu olemaan amme vapaana.

Pointtini on siis kai se, että kannattaa perehtyä vaihtoehtoiseen kivunlievitykseen ja ottaa siitä kaikki mahdollinen irti. "Luomusynnytys" ei välttämättä tarkoita mitään ihan järjetöntä kipua, kuten eivät myöskään puudutukset takaa kivutonta synnytystä.

Saa nähdä, mitkä ovat mietteet, kun päästään taas tositoimiin... onneksi aika näyttää kultaavan muistot :)

t. pullisteleva maha

Esikoinen kun syntyi sain epiduraalin: toimin kätilön ohjeiden mukaan enkä uskaltanut kyseenalaistaa puudutuksen tarvetta ensikertalaisena. Olen ilmeisesti niitä, joilla epiduraali hidastaa synnytyksen kulkua ja imukuppia jouduttiin silloin lopulta käyttämään sydänäänten laskun vuoksi. Tuon jälkeen olin sitä mieltä ettei yhtään lasta lisää.



Mieli muuttui ja seuraavat kolme lasta ovat syntyneet luomusti ja kokemukset olleet hyvät.



Itse painin oikeastaan nyt sellaisen "pelon" kanssa, että jos joku ei menekään "normaalisti" ja joudun sektioon tms. Toivoisin, että voisin taas luomusti synnyttää alakautta. Kivusta noista kolmesta "luomu"synnytyksestä on 2. ja 3. kohdalta sellaiset "ei oikeastaan kauheasti satu" -kokemukset. Tämä neljäs ja nyt siis kuopuksemme taas teetätti vähän enemmän töitä, mutta silti kivun kanssa pärjäsi (suihkun koin hyväksi avuksi).



Ei kait tällaiseen voi oikein tyhjentävästi vastata ja tilanteen mukaan täytyy vaan mennä. Mutta omana kokemuksena voin todeta, että sen kivun ainakin itse olen aiemmin kestänyt (kaksi kertaa jopa todella hyvin) ja synnytykset ilman epiduraalia sujuivat paljon nopeammin (osasyynä tietysti voi olla, että ensikertalaisena olisi mennyt muutenkin pidempään vaikken puudutusta olisi saanutkaan -tiedä häntä).



Tsemppiä kaikille samojen asioiden parissa painiville :)

Itse olen kolme lasta neljästä synnyttänyt luomuna, yhden synnytin välissä kipulääkityksen alaisena (otin epiduraalin) ja synnytys hidastui muihin verrattuna todellakin. Lisäksi ainakaan epiduraali ei vienyt minulta kipua, ja sen lisäksi puudutus iskettiin väärään paikaan, jolloin seurasi oksentelu, huimaus ja jalkojen toimimattomuus. Vauvalle taas tuli kaiken seurauksena hapenpuute, kun synnytys venyi ja venyi.

Kaikki kipulääkkeet eivät tietty tollasta aiheuta, ja mulla vaan yksi huono kokemus puudutuksesta, mutta kolme hyvää kokemusta sitten luomusynnytyksestä, joten itse en enää mitään lääkitystä halua. Ainoa mitä ajattelin kokeilla nyt tulevaan koitokseen, on hypnoosi, jos siitä olisi jotain apua lähinnä rentoutumiseen.

Itsellä kolmas tulossa ja luultavasti pyytelen taas puudutuksen kun synnytyksen aika koittaa.

Ensimmäinen kuusi vuotta sitten käynnistettiin oksitosiinilla ja käynnistymisen jälkeen eteni vauhdikkaasti, koko kesto 3 tuntia 5 minuuttia, mutta kivut oli niin kovat, että taju tahto mennä ennen kuin sain epiduraalin.

Toinen syntyi vajaat kolme vuotta sitten, vedet meni kotona ja ensimmäisen jälkeen mua oli varoitettu, että jos vedet menee tai säännölliset supistukset alkaa, niin heti lähdettävä tai voi tulla kotiin. No ehdittiin sairaalaan, mutta taas siinä 7-8cm:n kohdalla kivut oli niin kovat, että taju meinas lähtä ja ehdin just ja just saada minispinaalin, joka autto hyvin. Kätilön mukaan poikamme olis syntyny reilusti alle kolmen tunnin jos oisin sen kivun kestäny. Eli spinaali vei kyllä kivun ja tunnon jokskin aikaa, mutta palautu puolessa tunnissa semmoseks, että oli kiva synnyttää ja olla ite asiassa mukana tajuissaan. Kokemus oli siis spinaalistakin ihan miellyttävä ja synnytyksen kesto oli 3 tuntia 37minuuttia.

Meitä on moneksi, mutta ilmeisesti nämä nopeat voivat olla myös sen verran rajut, että puudutus on ihan kiva kaveri olla olemassa ja saatavissa tarvittaessa. Sellaiseen nytkin olen varautumassa, että vauhdilla mennään... En pidä itseäni arkana, enkä hirmuisen kipuherkkänä, mutta muutaman viikon sisään olen taas varmasti yhtä kokemusta rikkaampi... mutta en lähtökohtaisesti tähtää luomusynnytykseen, vaikka kaikki kunnia niille, joilla se onnistuu.



T. Dentaurus rv 37+0

Minä odotan nyt kolmatta lasta:) Esikoista synnyttäessäni olin jo 7senttii

auki kun saavuimme sairaalaan.

Antoivat heti epiduraalia ja kyllä se silloin tuntui ihanalta koko päivän kun kotona

olin jo ähkinyt.Esikoisemme syntyi n.4tunnin kuluttua.

Seuraavan neidin kohdalla heräsin yöllä kamaliin polttoihin ja lähdettiinkin

samatien sairaalaan ja höh olinkin auki vasta 4cm!

Pyysin puudutusta ja sainkin lääkärin selän taakse mutta vain käymään!

Tuli joku hätäsektio tilanne ja sinne meni mun lääkäri ja mun kätilö.

Kyllä olin kiukkunen, huusin ja kiroilin ja mun mies taisi olla hätää kärsimässä.

Kätilö kävi välillä kurkkaamassa ja mä rukoilin puudutusta mutta lääkäri

oli edelleen siellä leikkauksessa.

Olin ihan varma että en selvii siitä hengissä se kipu oli niin järkyttävää!!

Vihdoin saapui lääkäri, olin siinä kohtaa auki jo 9senttii mutta rukoilin puudutusta

ja sain epiduraalini. Sen jälkeen kätilö puhkaisi lapsivedet ulos ja

sanoi että kannattaisi nousta ylös vähän kävelemään.

Nousin ylös ja samantien tunsin että nyt se neiti tulee ulos,

mun mies autto mut takaisin sängylle, selälleen en enää päässyt vaan

sivuttain makasin.

Mun mieheni piti jalkaani ylhällä ja kätilö sai vaavin syliinsä:)

Joten sain nauttia puudutuksesta 5-10min, melkein luomu?

Koko synnytys aika oli n.3tuntii.

Toivottavasti tämän kolmannen kanssa menee se pari tuntia ja ehkä

se tulee luomuna ehkä ei.

En ota paineita, mennään tuulen mukana:)



Sailori&Panu 17+

Minä sain epiduraalin esikoisesta, synnytys kesti kaikkineen 5 tuntia. Minulla epiduraali ei ainakaan ollut "hidaste", päinvastoin, sain levättyä ja rentouduttua hetken. Ei tarvittu imukuppeja eikä tikkejä, mutta ilman puudutusta en olisi varmasti kestänyt. Mun mielestä on täysin jokaisen oma asia, miten synnyttää ja nostan todella hattua niille, jotka luomuna synnyttävät. Itsestäni ei siihen kyllä olisi. Mutta varsinkin ensimmäistä synnyttävien on hyvä varautua siihen, että se kipu voi yllättää, koska se on ioikeasti han järkyttävää. Hyvän synnyttäjän eikä äitiyden mitta ole, kuinka luomuna synnyttää eikä mun mielestä synnytys ole siinä mielessä mikään "suoritus", jossa parhaimman palkinnon saa eniten kipua kestänyt. Jokaisella on oma kipukynnyksensä ja kipukestävyytensä, mutta kukaan tuskin voi käsi sydämellä sanoa, ettei synnytys olisi sattunut.



Odotan nyt toista ja haluan ehdottomasti taas epiduraalin, jos vaan mahdollista, mutta synnytyksen kulkuahan ei koskaan tiedä etukäteen.

t. Maria rv14

Ekan synnytyksen jälkeen olisin ollut valmis maksamaan aika suuren summan tuon kipulääkkeen keksijälle!



Ekassa synnytyksessä ehdin saada 3 satsia puudutetta, josta oli todella suuri apu ja sain nukuttua, kun kipu hävisi joksikin aikaa kokonaan. Eipä tuo synnytys silti todellakaan kivuton ollut ja epiduraalin teho ehti lakata ennen ponnistusvaihetta, joka olikin karmean kivulias!



Tokassa synnytyksessä sain toisen satsin epiduraalia vain puoli tuntia ennen ponnistusta ja olipa ihanaa: ei sattunut yhtään ponnistaa! Se tuossa tietysti oli, että ei oikein tuntenut niitä ponnistuslihaksiakaan ;) Toisaalta vauva ois varmaan tullut itsekseenkin ulos, kun kätilö jo vähän aiemmin toppuutteli että älä ponnista!



En usko, että selviän kolmannestakaan kerrasta ilman epiduraalia. Nyt on helppo ajatella että siellä sitten liikuskelen jne, mutta ne kivut on vaan niin hirveät että miksi kärsiä ja olla melkein taju kankaalla? Paljon mukavampaa olla henkisesti läsnä, kun vauva tulee maailmaan. :)

Millään tavalla ei tosiaan ole tarkoitus tässä kohtaa vertailla, että onko sellainen synnyttäjä "parempi", joka ei ota puudutuksia kuin se, joka ne puudutukset haluaa. Kipu on niin yksilöllinen kokemus ja niin on kivunsietokin ym. Koskaan ei voi tietää, miten asian kokee. Mutta se on kyllä niin totta, että ensisynnyttäjänä se kivun kovuus todellakin järisyttää; koskaan ei ollut edes kuvitellut mielessään niin kovaa kipua olevan. Mutta tämän ei nyt ole tarkoitus pelästyttää niitä, joilla ensisynnytys on edessä. Sillä kaikesta huolimatta puudutuksin tai ilman synnyttävä äiti löytää jostain ne voimat ja voimavarat, että sen kivun jaksaa läpi. Joku mainitsikin täällä muut luontaiset kivunhoitomenetelmät ja itsekin olen niitä kaikissa synnytyksissä jotenkin luonnostaan toteuttanut. Minulla ne ovat olleet liikkuminen, lantion pyörittely, syvään hengittäminen, mielikuvat supistuksista esim. "aaltona" joka tuleeee ja meneee........ Lisäksi mulla on ollut ihan ehdottomana menetelmänä miehen tuki, joka on konkreettisesti tarkoittanut sitä, että ekassa synnytyksessä mies nipisteli mun selkää supistuksen aikana ihan järkyttävän kovaa. Siitä jäi moneksi viikoksi mustelmat selkään, mutta se toimi! Kai siinä oli jotain aquarakkuloiden kaltaista vastakipua, joka sitten "laimensi" supistuskipua. Sitten on ollut myös apuna tosikuuma pikkupyyhe, jonka olen pyytänyt miehen aina lätkäisemään mun selkään supistuksen aikanana ja supistuksen välillä mies kasteli pyyhettä tulikuuman veden alla. Nämä kuulostaa vähän hassuiltakin menetelmiltä, mutta ne ovat syntyneet ihan itsekseen siinä synnytyksen kuluessa. Eli kyllä minä ehdottomasti myös kannatan näitä luontaisia kivunhoitomenetelmiä, mutta ymmärrän toki kaikkia niitä synnyttäjiä, jotka haluavat kaiken mahdollisen lääketieteelliset kivunpoistokeinot käyttää. Jokainen menee tavallaan ja tärkeintähän on se, että vauva saadaan terveenä maailmaan, eikä äidille jäisi traumoja synnytyksestä. Jatketaan keskustelua aiheesta, jos vain suinkin kommentteja vielä löytyy! t. Menninkäinen rv 35+4

Toista olen odottamassa ja esikoisen syntyessä sain epiduraalin. Olin etukäteen ajatellut, että mahdollisimman luomuna mennään, mutta kuitenkin ihan oman olon ja jaksamisen mukaan. Minulla nyt sattui käymään niin, että kivuliaat supistukset noin puolen tunnin välein alkoivat kolme päivää ennen lapsen syntymää. Kun käveli tai oli pystyssä, kipua ei tuntunut oikeastaan ollenkaan, mutta makuulla kipu oli aikamoinen. Käytännössä tämä johti siihen, että kun varsinaiseen synnytykseen sitten päästiin kolmantena yönä, en ollut kahtena edellisenä yönä oikeastaan nukkunut. Loppujen lopuksi se ei ollut kipu jonka takia sen epiduraalin lopulta pyysin, vaan ihan silkka uupumus. En enää jaksanut kävellä ja torkahtelin sänkyyn ja mieheen nojaillen. Epiduraali vei sitten kivut niin tehokkaasti pois, että nukuin ison osan avatumisvaiheesta, enkä edes tajunnut ponnistamistarvetta. Esikoinen syntyi sitten lopulta yhdellä ponnistuksella eikä ponnistaminenkaan sattunut.



Nyt olen ajatellut lähteä synnytykseen samalla asenteella, että katsotaan kuinka pitkälle päästään ilman kivunlievitystä, mutta jos siltä tuntuu, niin katsotaan sitten kätilön/lääkärin kanssa mikä olisi parasta. Yleisesti ottaen olen vähän sitä mieltä, että liian tarkkojen ja tiukkojen synnytyssuunnitelmien tekeminen voi johtaa suureen pettymykseen kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Synnytyksessä voi aina tulla yllätyksiä eteen. Mielestäni parasta onkin lähteä synnytykseen avoimin mielin ja todella luotettavan ja omat mielipiteen tuntevan tukihenkilön kanssa, joka voi puhua synnyttäjän puolesta jos omat voimat eivät enää riitä.

Mulle se kipu oli niin järkyttävä kokemus, että en muistanut mitään... Mulla on CD:tä äänitettyinä ja yms. mutta mitään niistä en muistanut käyttää kun se KIPU vei kaiken energian. Enkä tietty ollut ohjeistanut miestä, joka olisi voinut esim yrittää auttaa. Kuuma suihku autto tiettyyn pisteeseen mutta kalvojen puhkaisun jälkeen se oli aivan helvettiä.

Lopulta kätilö soitti pyytämättä anestesialääkärin paikalle.

Kaksi synnytystä on takana. Ensimmäiseen lähdin valmistautuneena kestämään niin pitkälle kuin omin voimin + "luomu"menetelmillä pärjään, sitten lääketiedettä lievimmästä alkaen mukaan jos tarvis. Se eka synnytys ei hirmu hyvin sujunut, avautumisvaiheen olin ammeessa ja sain vyöhyketerapianappeja (niistä en kyllä tuntenut mitään etua). Avautumisvaiheen lopussa (9cm) sain aquarakkuloita ja ilokaasua, kun jouduin nousemaan ammeesta kuivalle maalle. Ponnistusvaiheessa jouduttiin käyttämään imukuppia ja käsittääkseni välilihaa puudutettiin (?), siitä ei kyllä ollut mitään apua, kipu oli imukupin vetämisen takia järkyttävä ja sitä lisäsi vielä häntäluun katkeaminen.



Toiseen kertaan lähdin kauhunsekaisin tuntein, mutta päätöksenä olla pystyssä mahdollisimman paljon ja saada toivottavasti ponnistaa pystyasennossa. Kivut olivat hyvin siedettäviä aina siihen asti kunnes lapsivesi meni 1,5h ennen vauvan syntymää, siihen saakka pärjäsin kuumahaudepusseilla ja liikkumalla. En päässyt vedenmenon takia enää ammeeseen joten olin suihkussa, mies auttoi suihkuttamalla kuumaa vettä alamahalle ja -selkään supistuksen aikana, pyörittelin samalla lanteita ja käytin myös ääntä tällä kertaa. Aquarakkuloitakin laitettiin, ne helpottivat vähän paineen tunnetta alamahalla ja -selässä. Vettä voin todella suositella. Vauva syntyi jakkaralla ponnistaen nätisti vaikka ei tuntunut välillä olevan tulossakaan. Sängyssä en maannut kuin ne ohikiitävät hetket kun kätilö teki sisätutkimuksia synnytyksen edetessä pari kertaa.



Molemmat synnytykseni ovat kestäneet 5-6h eli olleet kestonkin suhteen sietorajoissa. Kivut ovat olleet kovimmillaan vesien menon jälkeen, eka kerralla tosin kalvot puhkaistiin reilu tunti ennen syntymää. Varmasti jos olisivat venyneet paljon pidemmiksi, niin olisi voinut voimat loppua jos kivut olisivat olleet niin voimakkaita koko ajan ja olisin halunnutkin jotain apua. Mutta olen tuntenut että niin kauan kuin pärjään, yritän ilman kovia lääkkeitä ja näin on mennyt. Nyt kun kolmas koitos on edessä, niin vähän taas mietityttää, varsinkin kun uudessa sairaalassa on käytössä kokoaikainen sydänäänten seuranta, eli vyötettynä pitää olla koko ajan... minä kun olen kokenut että liikkuminen ja vesi auttavat parhaiten, niin tuntuu että tuo saattaa haitata paljonkin synnytyksen aikana.



t. eikkuli rv 30+4

Tuo on kyllä hyvä pointti, että miestä täytyy ohjeistaa kivunlievityksiin. Siis jos mies on synnytyksessä todellakin tukihenkilönä eikä vain "seuraamassa" lapsensa syntymää. Ja kyllähän siinä tukihenkilöä tarvitaan.

Oma kokemus oli sellainen, että mies oli kyllä hyvin mukana, mutta esim. hierontaotteita olisi voinut etukäteen harjoitella, kokeilla yhdessä eri asentoja ym. Eli siis treenata kivunlievitystä enemmän käytännössä. Alaselän hieronta on toki aina ihan jees, vaikkei synnytys olisi käynnissäkään...