Meillä on tapaturma-altis lapsi. :(
Kömpelyyttä ei voi tässä tapauksessa syyttää, kun itsekin olemme tuossa portaikossa liukastuneet. Mutta siis asiaan. Lapsi sai tosi pahannäköisen hiertymän ja vielä löi selänkin rappuseen, onneksi oli alin askelma.
Selässä on nyt tällä hetkellä 2 pahannäköistä kolhua.
Lisäksi varsinkin polvien alue on aina mustelmilla.
Taas saa neuvolassa pitkiä katseita osakseen. :/
Kommentit (6)
Aika hassua, vanhempi lapsistamme on poika, jolle ei pahemmin ole sattunut mitään tapaturmia, kop, kop. Pikkusisko sen sijaan on aina ollut todella rohkea ja liikunnallinen; kiipeillyt ihan pienestä pitäen joka paikkaan, juoksee ja hyppii sohvilta ja sängyltä. Häntä on pitänyt vahtia herkeämättä. Pahemmilta onnettomuuksilta on onneksi vältytty, kop, kop, mutta rappuset hänkin on tullut alas kuperkeikkaa ja sääret ovat jatkuvasti mustelmilla.
On motorisesti tosi taitava, mutta kokeilee itselleen aivan liian hurjia temppuja koko ajan. On ollut useamman kerran musta silmä, lukemattomat kerrat kunnon kuhmu ohimossa ja kaiken maailman raapuja ja mustelmia. Lapsi on todella enkelikasvoinen, suuret totiset silmä, vaalea korkkiruuvikiharalle menevä tukka. Vieraita ihmisiä ujostelee, monet lasta tuntemattomat pitävät häntä arkana ja rauhallisena. Varmaan joku kerta tullaan lastensuojelusta meille käymään, kun joku epäilee vanhempien pieksevän lasta.
Mulle sattui ja tapahtui kakarana, samoin miehelle.
Saapa nähdä onko tämä lapsi samanlainen kun kasvaa ja liikkeelle lähtee. En voisi kuvitella että omani saisi samallalailla kiipeillä kun minä sain (tosi korkealle puissa jne...)..ihme juttu että koskaan en pudonnut ja hengissä edelleen.
Minulla meni alle 2 vuotiaana 4 etuhammasta edestä poikki, kaaduin ja löin ne kynnykseen. 8 vuotiaana murtui solisluu kaatuessani pyörällä, 12-v murtuivat molemmat ranteet pudotessani hevosen selästä, 17 vuotiaana polvi meni (Leikattu tähän mennessä 8 kertaa), 18 vuotiaanan nilkasta nivelsiteet etc. Alkoholilla ei osuutta asioihin, enkä liene kovin kömpelökään.
Vierailija:
Minulla meni alle 2 vuotiaana 4 etuhammasta edestä poikki, kaaduin ja löin ne kynnykseen. 8 vuotiaana murtui solisluu kaatuessani pyörällä, 12-v murtuivat molemmat ranteet pudotessani hevosen selästä, 17 vuotiaana polvi meni (Leikattu tähän mennessä 8 kertaa), 18 vuotiaanan nilkasta nivelsiteet etc. Alkoholilla ei osuutta asioihin, enkä liene kovin kömpelökään.
Viimeksi tippi puusta ja löi päänsä kiveen. Sekasin oli kuin seinäkello, mutta onneksi ei mitään vakavampaa tapahtunut.
Tähän mennessä on ollut jo monta kertaa röntgenissä ja kerran käsipaketissa. Kerran sairaalassa kun niska oli niin jumissa, hyppäs trampoliinilla niskoilleen. Ja näitä pienempiä kopsahduksia on ihan jatkuvasti.
Ikää tällä sankarilla on 6 vuotta.