tavarapaljous :(

Vierailija kirjoitti:

En ole aiemmin myynyt koskaan kirpputorilla mitään, ainoastaan torissa tai huutonetissä joskus jotain. En ole ollut kiinnostunut siitä ajankäytöstä, joka menee tavaroiden hinnoitteluun, järjestämiseen, roudaamiseen ym. Eikä ne muutamat tai muutamat kymmenet eurot ole kiinnostaneet. Mutta. Nyt kun harrastusporukan kanssa meillä on yhteinen kirpparipöytä, jonne jokainen tuo omia tavaroitaan ja myyntituotot käytetään meidän yhteiseen toimintaan, niin tämä kiinnostaakin yhtäkkiä ihan eri tavalla. Onkin mielenkiintoista käydä katsomassa kippiksellä että mikä tuote on mennyt ja mikä ei ja vähän käydä järjestelemässä pöytää, ja kotona tutkia olisiko lisää myytävää. Jotenkin se motivoi että tehdään tuota yhdessä ja kaikki rahat menevät yhteiseen toimintaan. Suosittelen siis, jos myyminen kirppiksellä ei innosta, kokeilemaan kaveriporukan, harrastusporukan tai yhdistyksen yhteistä pöytää, josta tuotto menee siihen porukan yhteiseen toimintaan. Ainakin itselleni tämä on tosi hauska puuha, ja ihan todella yllätyin miten tykkäänkin tästä.

Onpa kiva idea tuo porukalla laittaminen! Madaltaa varmasti sitä kirppiksellä myymistä, kun ei ole yhdelle ihmiselle niin älytön työmaa 🥰 ainakin jos useampi osallistuu tasaveroisesti 👍

Vierailija kirjoitti:

Sanakirjalla on sentään ottajansa aina kirppiksillä ja sairaaloissakin niille on kysyntää koska monet potilaat haluavat lukea ulkomaankielistä kirjallisuutta.

Mitä???

Joku lukee ulkomaankielistä kirjallisuutta sanakirjan avulla!

Ei kai?

Vierailija kirjoitti:

Minusta on varsin yksinkertaista matematiikkaa se, että jos on tavarapaljoutta, se vähenee sillä, kun luopuu tavaramäärästä.

Joku tienaa nykyisin jopa elantonsa sillä, että kertoo tämän simppelin asian ihmisille, vaikka ihmiset voisivat ihan ilmaiseksikin ruveta siihen roinan poisheittohommaan. 😁 Ensin maksetaan siitä, että kerätään tavaraa nurkkiin ja sitten vielä siitäkin, että joku neuvoo sen poisheittämisessä. Lopuksi joutuu vielä siitäkin maksamaan, että saa ne tavarat pois kämpästään. On tää vaan niin surkuhupaisaa.

Vaikka tämä on totta, niin jotakuinkin kaikki ihmiselämän ongelmat voidaan yksinkertaistaa samalla tavalla. Ylipainosta pääsee liikkumalla enemmän ja syömällä vähemmän, uupumuksesta pääsee kun tekee vähemmän töitä ja stressaa vähemmän, köyhyydestä pääsee kun alkaa vain tienaamaan enemmän rahaa. Yksinkertaista, eikö totta!

Vaan ongelma ei olekaan se etteikö me ihmiset osattaisi laskea 1+1, vaan se miten näihin tavoitteisiin pääsee. Miten pääsee siihen pisteeseen että saa oikeasti raivattua tavaraa pois, miten saa terveelliset elämäntavat osaksi arkea niin että paino oikeasti putoaa, miten saa arkensa ja työelämänsä järjestettyä niin ettei uuvu ja stressaannu liiaksi, miten pääsee etenemään urallaan niin että palkka nousee tai yleensäkään nousua työttömyysloukusta. Jotkut onnistuvat hoitamaan nämä ongelmat itsekseen, toiset ystävien ja perheen avulla, ja toiset tarvitsevat ulkopuolista apua kuten ravintoneuvojaa ja personal traineria, lääkäriä, ammatinvalintapsykologia, tai sitten sitä ammattijärjestelijää.

Kuten tämäkin pitkä ketju osoittaa,  syyt ihmisten tavarapaljoudelle ovat kovin moninaiset. Toisilla on kiireinen arki josta ei löydy tilaa raivaamiselle, toisilla heikko taloudellinen tilanne saa pitämään kiinni tavaroista, toisilla on tunne-elämän haasteita jonka takia takertuvat tavaroihin. Ongelma on sama, mutta syyt ovat yksilöllisiä. 

T. ketjun pitkäaikainen kirjoittaja, joka on onnistunut selättämään kaikki edellä listatut ongelmat, mutta ei yhtäkään niistä ilman muiden ihmisten apua ja tukea. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.

Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.

Valokuvasta ei kannata ottaa kännykällä kuvaa, vaan paremman tuloksen saa kun skannaa kuvat. Jos kotoa ei löydy skanneria, niin voi kysellä tutuilta tai kirjastosta, tai viedä valokuvausliikkeeseen digitoitavaksi. Ja digikuvista aina useampi kopio, on hyvä muistaa ettei yksikään kovalevy, tietokone, muistitikku tai muukaan vastaava ole ikuinen, vaan ne ovat kuluvaa tavaraa jotka hajoavat joskus. Hyvä keino on esimerkiksi pitää yksi kopio kotikoneella ja toinen jossakin pilvipalvelussa. 

Luin Auta Ukrainaa-keräyksestä. Paatuneena mutta entisenä shoppailijana voisin laittaa keräykseen vaatteita hintalappuineen. Voiko sinne laittaa kerran käytetyn ja pestyn sekä silitetyn vaatteen?

Siellä keräyssivuilla muuten on kyllä hyvin ja loogisesti ajateltu. Osallistuuko kukaan muu keräykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat valokuvat, jotka ovat melko olennaisia oman identiteetin kannalta, mutta jotka voivat herättää myös kipeitä muistoja. Mitä tekisitte niille? On siis valokuvia lapsuudesta ja aina laatikoita siivotessa näitä pompsahtaa esille. Niistä voi herätä joitakin lämpimiä muistoja, mutta päällisin puolin olen huomannut niiden herättävän paljon niitä ikäviä muistoja ja tulee jotenkin haikea olo. Olen miettinyt, että jäisiköhän se harmittamaan, jos niistä vaan ottaisi valokuvat ja olisivat näin ollen pelkästään digitaalisessa muodossa? Sitten voisin itse päättää milloin haluan katsoa niitä jostain muistitikulta.

Jotenkin on niin kaksipiippuinen olo heittää tuollaisia ihan täysin menemäänkään, koska nämä ovat ainoat kuvat mitä minusta on jäljellä lapsuusajoilta.

Valokuvasta ei kannata ottaa kännykällä kuvaa, vaan paremman tuloksen saa kun skannaa kuvat. Jos kotoa ei löydy skanneria, niin voi kysellä tutuilta tai kirjastosta, tai viedä valokuvausliikkeeseen digitoitavaksi. Ja digikuvista aina useampi kopio, on hyvä muistaa ettei yksikään kovalevy, tietokone, muistitikku tai muukaan vastaava ole ikuinen, vaan ne ovat kuluvaa tavaraa jotka hajoavat joskus. Hyvä keino on esimerkiksi pitää yksi kopio kotikoneella ja toinen jossakin pilvipalvelussa. 

Kännykkään saa myös ns. skannausohjelmia. Ennen skannerien tuloa kopiot otettiin reproina eli toisella kameralla paperivedoksesta. Mutta tosiaan, on hyvin helppoa ottaa huono kopio kuvasta.

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

Samaa mieltä. Ja jotenkin mielestäni näin aikuisenakin se on ihan hauskaa ja jotenkin siitä lahjakasasta tulee mieleen ne lapsuuden joulut ja häivähdys sitä sellaista aito intoa ja iloa. Vaikka joskus on ärsyttänyt se että vaikka perheen aikuisten kesken sovitaan että ei osteta juuri mitään lahjoja ja silti kuusen alla on ollut jätäävä lahjakasa, niin siitä on oikeastaan tullut jo sellainen hauska perinne, jolle kaikki aina nauretaan. Kun muka sovitaan "ettei nyt osteta kuin yhdet/kaksi lahjaa per henkilö" ja sitten se ei nyt ihan menekään niin ja kaikilla on super hauskaa kun lahjoja jaetaan ja ihmisillä on leveä hymy kasvoilla kun niitä omia paketteja onkin yhden sijaan reilu pino.

Tässä kuitenkin on huomioitava se että suurin osa lahjoista on suklaata, kahvia, vaikka jotain hilloja, viiniä, lahjakortteja, monelle sopivia kosmetiikkatuotteita, käyttöön otettavia tarpeellisia juttuja kuten kalenteri tai vaikka sukkia, joita nyt kuluu kaikilla. Mukana toki voi olla joku henkilön toivoma kirja tms. Mutta vaikka lahjoja tulee paljon, suurin osa on käyttötavaraa ja sellaista joka ei jää nurkkiin pyörimään.

Ja jos itse saan sellaisen lahjan, jota vaan ei tule käytettyä, laitan sen kiertoon enkä stressaa siitä sen enempää. Joulu voi siis olla lahjojen osalta stressitön ja ei ahdistava juhla, vaikka lahjoja olisi aikuisillekin paljon.

Tavaran hamstraus voi olla merkki siitä että on turvaton olo, jota yrittää paikata sillä että hommaa tavaraa. Ostelu voi myös olla pakokeino mielenterveysvaikeuksista tai vaan täyttää tyhjyyjen ja merkityksettömyyden tunnetta.

Jakaisitteko parhaat vinkit muiden tavaramääriin puuttumiseen? Tiedän, että näin ei lähtökohtaisesti pitäisi tehdä, mutta tilanne vamhempieni kodissa on sietämätön ja kun ikää tulee, pitäisi pystyä siivoamaan helpolla. 200m2 omakotitalo, jonka toinen kerros pois asuinkäytöstä, lähinnä varastona. Ollaan puhuttu asiasta ja olen luvannut auttaa, mutta en tiedä miten saisin heidät luopumaan? Nyt vaan puhuvat uusista kaapeista jne, millä ongelmaa ei ratkaista. Ymmärrys tavaran nykyarvosta myös vinksallaan. Esim. En uskaltanut sanoa mitään kun alkoivat kaivella kaapeista 80-luvun leluja ja vauva vaatetta pian syntyvälle sukulaisvauvalle ... Valitettavasti rikkinäinenkin on säilötty, esim. Pihalla kolme romuautoa. :(

Vierailija kirjoitti:

Jakaisitteko parhaat vinkit muiden tavaramääriin puuttumiseen? Tiedän, että näin ei lähtökohtaisesti pitäisi tehdä, mutta tilanne vamhempieni kodissa on sietämätön ja kun ikää tulee, pitäisi pystyä siivoamaan helpolla. 200m2 omakotitalo, jonka toinen kerros pois asuinkäytöstä, lähinnä varastona. Ollaan puhuttu asiasta ja olen luvannut auttaa, mutta en tiedä miten saisin heidät luopumaan? Nyt vaan puhuvat uusista kaapeista jne, millä ongelmaa ei ratkaista. Ymmärrys tavaran nykyarvosta myös vinksallaan. Esim. En uskaltanut sanoa mitään kun alkoivat kaivella kaapeista 80-luvun leluja ja vauva vaatetta pian syntyvälle sukulaisvauvalle ... Valitettavasti rikkinäinenkin on säilötty, esim. Pihalla kolme romuautoa. :(

Minä olin just tuollainen, tai olen edelleen mutta hiljalleen toipumassa siitä. Asunto täynnä tavaraa monen kymmenen vuoden ajalta, ehjää ja rikkinäistä. Ei haisevaa, mätänevää jätettä, vaan siistiä puhdasta tavaraa. Lapseni kanssa tehtiin sopimus että jos olen ostamassa jotain, he puuttuvat asiaan ja estävät. Ei toiminut, eivät uskaltaneet olla riittävän jämäköitä. Valitettavasti "tautiin" löytyy parannuskeino vain hamsterin omasta päästä eli se pitää tehdä itse, pitää haluta tehdä itse muutos. Minä halusin ja haluan, olen aloittanut karsimaan. Mutta omalla tavallani ja tahdillani. Eli myyn kaiken, tai lahjoitan kun saan itseni vakuutettua ettei kukaan osta. Jos joku tulisi ja tekisi lupaa kysymättä tavaroille jotain, heittäisi roskiin tai vaatimalla vaatisi luopumaan ilmaiseksi, suuttuisin verisesti. Minun pitää se prosessi tehdä, omassa päässäni. Et uskoisi mitä kaikkea ihmiset, keräilijät,ostavat. Minä haluan sen rahan mitä niistä saan. Esimerkiksi myin juuri 30-40v vanhoja lehtileikkeitä ja lehtiä. Sain niistä 60€. Jollekin silkkaa roskaa. Joku keräilijä sai kokoelmiinsa loistavaa täydennystä. Minä sain kipeästi tarvitsemaani rahaa ja aikaa tehdä rauhassa luopumispäätöksen, itse, kenenkään painostamatta. Mieli on nyt hyvä enkä niitä papereita kaipaa koskaan enää. Ymmärrän siis vanhempiasi erittäin hyvin. Heille kaikella jemmatulla on ARVO, heille ne eivät ole roskaa. Mitä haluan sanoa on se, että koeta löytää aluksi ihminen joka etsii jotain tavaraa joka vanhemmillasi on varastossa, vinkkaa heille että joku ostaisi sen ja kerro paljonko siitä saa rahaa. Luopuminen on helpompaa ja hoksaavat että näin kannattaa tehdä. Saavat toivottavasti kipinän alkaa karsimaan. Syyllistämällä, kiristämällä tai huutamalla saa vain välit poikki. Minäkin alan nauttia nyt omasta kodistani ihan eri tavalla, asunto tuntuu valtavan suurelta. Vuosien aikana olen kypsynyt luopumaan sellaisistakin tavaroista mistä kuvittelin etten koskaan kykene päästämään irti.

Vierailija kirjoitti:

Jakaisitteko parhaat vinkit muiden tavaramääriin puuttumiseen? Tiedän, että näin ei lähtökohtaisesti pitäisi tehdä, mutta tilanne vamhempieni kodissa on sietämätön ja kun ikää tulee, pitäisi pystyä siivoamaan helpolla. 200m2 omakotitalo, jonka toinen kerros pois asuinkäytöstä, lähinnä varastona. Ollaan puhuttu asiasta ja olen luvannut auttaa, mutta en tiedä miten saisin heidät luopumaan? Nyt vaan puhuvat uusista kaapeista jne, millä ongelmaa ei ratkaista. Ymmärrys tavaran nykyarvosta myös vinksallaan. Esim. En uskaltanut sanoa mitään kun alkoivat kaivella kaapeista 80-luvun leluja ja vauva vaatetta pian syntyvälle sukulaisvauvalle ... Valitettavasti rikkinäinenkin on säilötty, esim. Pihalla kolme romuautoa. :(

Voisiko siihen auttaa ammattijärjestäjän palkkaaminen? Monesti saatetaan uskoa ulkopuolista enemmän kuin omaa lasta/lähisukulaista. Ja urakka kuulostaa sellaiselta että hermot menee, jos itse alkaa säätää.. Käsittääkseni heidän palveluista saa kotitalousvähennyksenkin. Tämänkokoinen työmaa vaatinee varmaan roskalavan ja kunnon kierrätyssysteemit, heiltä saattaisi löytyä kontaktit siihenkin. Fidalle saanee ilmaiseksi perushuonekaluja/astioita tms joita ei viitsi ruveta myymään. Joku kirppispöytä jossakin voisi tuoda vähän sitä myyntituottoa.

Kelpaisiko romuautot jollekin harrastajalle/ammattikoululle opetusmatskuksi? Tai joku hakisi romutuspalkkion toivossa pois? Vai onko näillä jokin jälleenmyyntiarvokin? Muuten tulee todella kallis keikka tyhjentää koko talo ja piha kerrallaan, jos/kun vanhemmat joutuu hoitolaitokseen/ajasta ikuisuuteen.

Monella on hirveä kynnys antaa tavaraa ilmaiseksi pois, tajuamatta että jonkun romun myymiseen on käytetty aikaa ja energiaa 3kk eli mitä se sitten "maksaa" henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakaisitteko parhaat vinkit muiden tavaramääriin puuttumiseen? Tiedän, että näin ei lähtökohtaisesti pitäisi tehdä, mutta tilanne vamhempieni kodissa on sietämätön ja kun ikää tulee, pitäisi pystyä siivoamaan helpolla. 200m2 omakotitalo, jonka toinen kerros pois asuinkäytöstä, lähinnä varastona. Ollaan puhuttu asiasta ja olen luvannut auttaa, mutta en tiedä miten saisin heidät luopumaan? Nyt vaan puhuvat uusista kaapeista jne, millä ongelmaa ei ratkaista. Ymmärrys tavaran nykyarvosta myös vinksallaan. Esim. En uskaltanut sanoa mitään kun alkoivat kaivella kaapeista 80-luvun leluja ja vauva vaatetta pian syntyvälle sukulaisvauvalle ... Valitettavasti rikkinäinenkin on säilötty, esim. Pihalla kolme romuautoa. :(

Minä olin just tuollainen, tai olen edelleen mutta hiljalleen toipumassa siitä. Asunto täynnä tavaraa monen kymmenen vuoden ajalta, ehjää ja rikkinäistä. Ei haisevaa, mätänevää jätettä, vaan siistiä puhdasta tavaraa. Lapseni kanssa tehtiin sopimus että jos olen ostamassa jotain, he puuttuvat asiaan ja estävät. Ei toiminut, eivät uskaltaneet olla riittävän jämäköitä. Valitettavasti "tautiin" löytyy parannuskeino vain hamsterin omasta päästä eli se pitää tehdä itse, pitää haluta tehdä itse muutos. Minä halusin ja haluan, olen aloittanut karsimaan. Mutta omalla tavallani ja tahdillani. Eli myyn kaiken, tai lahjoitan kun saan itseni vakuutettua ettei kukaan osta. Jos joku tulisi ja tekisi lupaa kysymättä tavaroille jotain, heittäisi roskiin tai vaatimalla vaatisi luopumaan ilmaiseksi, suuttuisin verisesti. Minun pitää se prosessi tehdä, omassa päässäni. Et uskoisi mitä kaikkea ihmiset, keräilijät,ostavat. Minä haluan sen rahan mitä niistä saan. Esimerkiksi myin juuri 30-40v vanhoja lehtileikkeitä ja lehtiä. Sain niistä 60€. Jollekin silkkaa roskaa. Joku keräilijä sai kokoelmiinsa loistavaa täydennystä. Minä sain kipeästi tarvitsemaani rahaa ja aikaa tehdä rauhassa luopumispäätöksen, itse, kenenkään painostamatta. Mieli on nyt hyvä enkä niitä papereita kaipaa koskaan enää. Ymmärrän siis vanhempiasi erittäin hyvin. Heille kaikella jemmatulla on ARVO, heille ne eivät ole roskaa. Mitä haluan sanoa on se, että koeta löytää aluksi ihminen joka etsii jotain tavaraa joka vanhemmillasi on varastossa, vinkkaa heille että joku ostaisi sen ja kerro paljonko siitä saa rahaa. Luopuminen on helpompaa ja hoksaavat että näin kannattaa tehdä. Saavat toivottavasti kipinän alkaa karsimaan. Syyllistämällä, kiristämällä tai huutamalla saa vain välit poikki. Minäkin alan nauttia nyt omasta kodistani ihan eri tavalla, asunto tuntuu valtavan suurelta. Vuosien aikana olen kypsynyt luopumaan sellaisistakin tavaroista mistä kuvittelin etten koskaan kykene päästämään irti.

Jatkan vielä:

80-luvun leluillekin on keräilijöitä, facebookissa monta kirppisryhmää. Voisit sieltä katsoa hintoja ja näyttää vanhemmillesi mitä voisivat niistä pyytää tai saada. Raha on hyvä kannustin jos on aina ollut säästäväinen ihminen. Kuten minä. Prosessi on pitkä ja uuvuttava, joten kannattaa asennoitua siihen kärsivällisyydellä ja positiivisuudella. Minua motivoi myös se että yksi lapsistani sanoi suoraan ettei arvosta tavaroitani vaan taatusti tilaa jätelavan pihalle kun minä kuolen ja kantaa kaiken sinne. Eikä se ollut uhkaus vaan hänen rehellinen mielipiteensä.

Heitin taas nurkkiin kerääntynyttä vanhaa roinaa pois. Tänne jo kirjoitin että muutin kesällä ja tilaa on aikaisempaa vähemmän. Nyt sitä on havahtunut näkemään, että on tavaroita jotka ovat laatikossaan jopa yli 10 vuotta, eikä niitä oikeasti ole tarvittu. Heitin pois ison kasan cd- ja dvd-levyjä, joissa oli musiikkia ja valokuvia. Valokuvat on aikaa sitten kaikki varmuuskopioitu yhdelle pienelle ulkoiselle kiintolevylle. Tuli niistäkin nyt yksi muovipussillinen. 

Kasa kirjoja odottaa vielä paikkaansa. Osa saa varmaan kenkää roskikseen, mutta osa on aivan hyvin kierrätettävissä jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

riippuu vähän lapsesta ja mihin hänet on opetettu. Tuttavapiirissä lapsilla +500e lahjatoiveet vuosittain ja vanhemmat sen kun toteuttavat. Mielestäni sillä tekee karhunpalveluksen lapsellekin, kun opetetaan että vain taivas on rajana. Ymmärrän jonkun yksittäisen kalliimman lahjan joskus tarpeen mukaan. Muutoin lapsi oppii että kaikki tulee toivomalla ja yllätys voi olla aikuisiässä melkoinen sitten kun ei tulekaan. Itsekin olin lapsena tyytyväinen pieniin kivoihin lahjoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

riippuu vähän lapsesta ja mihin hänet on opetettu. Tuttavapiirissä lapsilla +500e lahjatoiveet vuosittain ja vanhemmat sen kun toteuttavat. Mielestäni sillä tekee karhunpalveluksen lapsellekin, kun opetetaan että vain taivas on rajana. Ymmärrän jonkun yksittäisen kalliimman lahjan joskus tarpeen mukaan. Muutoin lapsi oppii että kaikki tulee toivomalla ja yllätys voi olla aikuisiässä melkoinen sitten kun ei tulekaan. Itsekin olin lapsena tyytyväinen pieniin kivoihin lahjoihin.

Tässä voi varmasti kukin tehdä omien kasvatusmetodien mukaan. Itse olen jo pienestä pitäen oppinut mistä se raha niihin lahjoihin tulee ja koen itse myös kovin tärkeänä näyttää sen lapsilleni yrittäjäperheessä että mistä sitä rahaa tulee ja ennen kaikkea miten sitä tehdään. Nimenomaan toivomalla sitä ei tule vaan työllä ja yrittäjyydellä ja omien arvojen mukaista on se että kyllä sitä rahaa sitten saa käyttääkin, vaikka kalliisiin lahjoihin. Mutta ei näihin ole oikeaa tai väärää tapaa toimia, ehkä enemmän arvo- ja tottumusasioita.

Millaisia hintoja olette pyytäneet kirpparilla naisten vaatteista? Siistejä, hyväkuntoisia, ei mitään kallista merkkiä muttei ihan halvinta halpahallikamaa. Mikä on tyypillinen hintanne vaikka farkuille? Hameelle? Juhlavampi toppi/t-paita? Jakku ym. Saa antaa esimerkkejä. Välillä olen ihan pihalla että laitanko jonkun hinnaksi 1e, 5e vai 10e.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

riippuu vähän lapsesta ja mihin hänet on opetettu. Tuttavapiirissä lapsilla +500e lahjatoiveet vuosittain ja vanhemmat sen kun toteuttavat. Mielestäni sillä tekee karhunpalveluksen lapsellekin, kun opetetaan että vain taivas on rajana. Ymmärrän jonkun yksittäisen kalliimman lahjan joskus tarpeen mukaan. Muutoin lapsi oppii että kaikki tulee toivomalla ja yllätys voi olla aikuisiässä melkoinen sitten kun ei tulekaan. Itsekin olin lapsena tyytyväinen pieniin kivoihin lahjoihin.

Minä en saanut koskaan sitä, mitä toivoin. Hinnasta viis.

Niinpä lapseni saavat kaiken, mitä vain toivovat.

Heillä on oikeasti maltilliset toiveet, ja pääasiassa halpojakin. Myös kallis ostetaan ihan mukisematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten lahjoista: se jännitys ja pakettien avaaminen on lahjoissa parasta. Ei välttämättä lainkaan se mitä sieltä loppujen lopuksi paljastuu. Itse muistan miten ihanaa oli saada mm. villasukat, kirja, lelu tai kirjepaperia. En näe mitään ongelmaa jakaa esim. lasten lahjoja useampaan pieneen pakettiin jos lapsi vaikuttaa olevan sellainen, jota riemastuttaa niiden avaaminen.

Mutta yleensä ottaen lapset saavat kyllä ihan liikaa lahjoja.

Samaa mieltä. Ja jotenkin mielestäni näin aikuisenakin se on ihan hauskaa ja jotenkin siitä lahjakasasta tulee mieleen ne lapsuuden joulut ja häivähdys sitä sellaista aito intoa ja iloa. Vaikka joskus on ärsyttänyt se että vaikka perheen aikuisten kesken sovitaan että ei osteta juuri mitään lahjoja ja silti kuusen alla on ollut jätäävä lahjakasa, niin siitä on oikeastaan tullut jo sellainen hauska perinne, jolle kaikki aina nauretaan. Kun muka sovitaan "ettei nyt osteta kuin yhdet/kaksi lahjaa per henkilö" ja sitten se ei nyt ihan menekään niin ja kaikilla on super hauskaa kun lahjoja jaetaan ja ihmisillä on leveä hymy kasvoilla kun niitä omia paketteja onkin yhden sijaan reilu pino.

Tässä kuitenkin on huomioitava se että suurin osa lahjoista on suklaata, kahvia, vaikka jotain hilloja, viiniä, lahjakortteja, monelle sopivia kosmetiikkatuotteita, käyttöön otettavia tarpeellisia juttuja kuten kalenteri tai vaikka sukkia, joita nyt kuluu kaikilla. Mukana toki voi olla joku henkilön toivoma kirja tms. Mutta vaikka lahjoja tulee paljon, suurin osa on käyttötavaraa ja sellaista joka ei jää nurkkiin pyörimään.

Ja jos itse saan sellaisen lahjan, jota vaan ei tule käytettyä, laitan sen kiertoon enkä stressaa siitä sen enempää. Joulu voi siis olla lahjojen osalta stressitön ja ei ahdistava juhla, vaikka lahjoja olisi aikuisillekin paljon.

Tällainen joulu olisi minulle painajainen. Itseäni kyllä säälittäisi jo ihan se, että rahat menee hukkaan. Sain pari joulua sitten lahjaksi pyjaman, olin juuri tätä ennen heittänyt kaikki pyjamat pois, joten senkin pistin pois, sillä en käytä enää pyjamia. Sain sukkia, ei ollut mieleeni, minulla on sukkia muutenkin paljon ja ne olivat väärää kokoa. Kaupassa jälkikäteen huomasin, että olivat jotain 20e sukkia per pari. No sukulaisen rahat meni hukkaan ja joku sai kalliit sukat ilmaiseksi roskalavalla.. Itse siis toivon jokainen joulu, että en saisi mitään. Kertaakaan ei ole vielä toteutunut. Ja aina tulee ongelma tavaroiden kuskaamisessa kotiin monien tuntien matkat ja kotona tavaroiden hävittäminen. Hävitän kaiken tavaran mitä saan, jos en ole sitä erikseen pyytänyt.

Myös suklaat ym, sillä ne ovat poikkeuksetta joka joulu samoja, jotka tulevat jo korvistakin ulos..