tavarapaljous :(

Tympääntynyt kirjoitti:

Hei mitä tehdä kun työpaikka antaa takin joka vuosi lahjaksi? En ymmärrä firmaa.. takki kuitenki kestää 5vuotta.. takeissa on firman logo mikä vaikeuttaa pois antoa ja roskiinkaa viittis heittää

Anna tuo palaute työpaikalla, niin ehkä sellaisten mainostuotteiden valmistuttaminen ja jakelu, joita kukaan ei halua, vähentyy tai loppuu kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu, eivätkä kaikki vanhat lastenkirjat istu nykyaikaan. Osa toki on ajattomia. Mutta Suomessa on tosi paljon uutta laadukasta lastenkirjallisuutta tarjolla.

Siis tämä todellakin! Kannattaa lukea ne vanhat kirjat läpi. Monessa kielenkäyttö on sellaista joka ei toimi nykyaikana. Myös esimerkiksi lapsia kohdellaan niissä nauraen erilaisuudelle. Kaikenlaista mitä en ainakaan itse halua lapselleni maailmasta opettaa. Meiltä on useampia kirjoja lähtenyt PAPERINKERÄYKSEEN (kun tätäkin joku varmasti nyt miettii mihin ne meni) ja ollaan hankittu nykyaikaisia kirjoja tilalle.

Ikävä että sinulla ja tuolla toisella on ollut ikäviä kokemuksia omista kirjoistanne. Ihmettelen kyllä suuresti, mistä tuollaisia edes löytyy. Itse kävin omat lapsuudenkirjani läpi ja ne ovat kyllä aivan toisenlaisia. Keskittyvät luonnonsuojeluun, erilaisuuden hyväksymiseen, itsenäisiin tyttöihin, kiltteyden korostamiseen, yms. Tosin oma äitini oli äidinkielenopettaja, joten osasi valita laadukasta kirjallisuutta, mutta täysin ajankohtaisia ne kaikki olivat ja siitä kertoi sekin, että ihmiset suorastaan kilpailivat niiden ostamisesta hyvillä hinnoilla. Siellä oli juuri Camilla Mickwitzia, Jukka Parkkista, yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu, eivätkä kaikki vanhat lastenkirjat istu nykyaikaan. Osa toki on ajattomia. Mutta Suomessa on tosi paljon uutta laadukasta lastenkirjallisuutta tarjolla.

Siis tämä todellakin! Kannattaa lukea ne vanhat kirjat läpi. Monessa kielenkäyttö on sellaista joka ei toimi nykyaikana. Myös esimerkiksi lapsia kohdellaan niissä nauraen erilaisuudelle. Kaikenlaista mitä en ainakaan itse halua lapselleni maailmasta opettaa. Meiltä on useampia kirjoja lähtenyt PAPERINKERÄYKSEEN (kun tätäkin joku varmasti nyt miettii mihin ne meni) ja ollaan hankittu nykyaikaisia kirjoja tilalle.

Ikävä että sinulla ja tuolla toisella on ollut ikäviä kokemuksia omista kirjoistanne. Ihmettelen kyllä suuresti, mistä tuollaisia edes löytyy. Itse kävin omat lapsuudenkirjani läpi ja ne ovat kyllä aivan toisenlaisia. Keskittyvät luonnonsuojeluun, erilaisuuden hyväksymiseen, itsenäisiin tyttöihin, kiltteyden korostamiseen, yms. Tosin oma äitini oli äidinkielenopettaja, joten osasi valita laadukasta kirjallisuutta, mutta täysin ajankohtaisia ne kaikki olivat ja siitä kertoi sekin, että ihmiset suorastaan kilpailivat niiden ostamisesta hyvillä hinnoilla. Siellä oli juuri Camilla Mickwitzia, Jukka Parkkista, yms.

Esimerkiksi noista Jukka Parkkisen Korppi-kirjoista on tehty äänikirjaversiotkin, joten selvästi niille löytyy lukija/kuulijakuntaa nykyäänkin. Teemahan niissä on luonnonsuojelu. Ja Camilla Mickwitzin kirjoilla on oma keräilijäkuntansa, ne ovat aivan ihastuttavia ja todella kauniisti kuvitettuja. Voi olla, että 70- ja 80-luvuilla eri piireissä ostettiin erilaisia kirjoja, mutta tosiaan omassa lapsuudessani korkeakoulutetut ihmiset, kuten vanhempani, suosivat hyvin laadukasta kirjallisuutta joka oli hyvin valveutunutta. 70-lukuhan esimerkiksi oli todella edistyksellinen ja avarakatseinen vuosikymmen ainakin korkeakoulutettujen piireissä.

Mutta kai sen tästäkin näkee, että ihmisillä on niin erilaisia elämänkokemuksia ja käsityksiä asioista, että välillä eletään ihan eri maailmoissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kirjoittanut aikaisemminkin ketjuun tästä, mutta tunnepuolella se perityistä tavaroista ja omista lapsuudentavaroista luopuminen - voi miten vaikeaa. Ja kun joku siitä kysyi, että miksi niistä pitäisi luopua, niin olen tosiaan tuo, joka peri tuhansia kirjoja, yli sadan vuoden ajalta, eri sukulaisilta sekä itselleni lapsena ja nuorena ostettuja kirjoja joita vanhempani olivat säilyttäneet. Ja kun suku on ollut täynnä kirjoja rakastavia professoreita, opettajia ja myös eräs kustannusyhtiön hallituksessa vuosikymmeniä toiminut henkilö (joka tätä kautta sai paljon kirjoja), niin niitä kirjoja tosiaan oli tuhansia. (Ja nämä olivat vain nyt perityt kirjat sekä omat lapsuudenkirjani - opiskelu- ja väikkäriaikojen kirjat täyttivät yhteen aikaan kokonaisen seinän asunnosta; niistä oli kuitenkin helppo luopua ja silloin kymmenisen vuotta sitten ne kaikki kelpasivat divarille.)

Ne olivat aivan ihania, kävin niitä mielenkiinnolla läpi ja osan olen toki säästänyt, mutta kun omia lapsuudenkirjojakin oli yli tuhat, niin kaikille ei vain ollut tilaa. Toki osa on säilytetty, mutta kaikkia ei vain ollut mahdollista säilyttää. Omat lähipiirin lapset ovat jo käyneet ne läpi ja kasvaneet niistä ulos, joten niitä olisi säilytetty mahdollisille seuraaville sukupolville, joita tuskin vielä pitkälti yli kymmeneen vuoteen tulee. Ja jos tulee, niin ei ole taattua, että heitä kiinnostaisivat kaikki perityt lastenkirjat. Sen huomasi jo tästä lasten sukupolvesta, että lapset kuitenkin muodostavat omat kiinnostuksen aiheensa ja mieltymyksensä, jotka eivät välttämättä kirjoissa ole samoja kuin edellisillä sukupolvilla ja on mielestäni tärkeää kunnioittaa sitä. Kirjat ovat lapsille kuitenkin niin iso mielikuvituksen ja innoituksen aihe, että on tärkeää, että ne ovat aidosti kiinnostavia ja mieluisia.

Myin niitä läheiseen divariin, jossa niitä on ollut paraatipaikalla esillä näyteikkunassa nyt vuoden (joo, niin paljon niitä oli). Herättää erilaisia tunteita kun kuljen siitä lähes päivittäin ohi - välillä iloa ja ylpeyttä, että muutkin pääsevät jakamaan omia rakkaita lapsuudenmuistojani ja että kirjoja arvostetaan niin paljon, että ne ovat paraatipaikalla, mutta välillä haikeutta. Tuntuu vaikealta, kun jokin itselle niin rakas ja henkilökohtainen onkin myynnissä kenelle tahansa ostaa.

Toisaalta, omaa elämääni on ihan konkreettisesti helpottanut tavaramäärän karsiminen (mahdollistaa esimerkiksi muuton, joka on ollut jo pitkään tarpeellinen, mutta vaikea tai lähes mahdoton toteuttaa kaiken tavaramäärän kanssa), joten yritän ajatella, että ne ihanat lapsuudenmuistot kirjoista (sillä kirjat olivat minulle todella rakkaita lapsena) ovat mielessäni ja tunteissani, ja nyt on tärkeämpää keskittyä tähän hetkeen ja nimenomaan ihmisiin, ei tavaraan. Sillä enemmän ne ihmisetkin, jotka minulle nuo kirjat aikoinaan ostivat, haluavat seuraani tässä hetkessä ja sitä, että olen onnellinen, kuin että istuisin jumissa tavaravuorien keskellä asunnossa, josta olisi vaikea muuttaa kaiken tavaran takia pois (koska se kaikki tavara olisi vaikeaa ja kallista muuttaa eikä mahtuisi pienempään asuntoon).

Bibliofiilina ja kirja-alan työntekijänä kiitän, että päädyit laittamaan nuo kirjat kiertoon. Vilpittömästi kiitän! Ei ole mitään traagisempaa kuin ihmiset, jotka hilloavat vuosisatoja vanhoja kirjoja, joita eivät tarvitse, ja perikunta sitten lopulta nakkaa ne lavalle ymmärtämättä, mitä ne ovat – ehkä jonkun toisen himoitsemaa tutkimuskirjallisuutta ja -aineistoa.

Lisäksi peukku siitä, että tuet antikvariaatteja. Niitä ei liikaa maassamme ole.

Erityisen hienosti kiteytit tuon, että lasten täytyy saada heitä aidosti kiinnostavaa kirjallisuutta. Nykylapsissa on ihanaa se, että osaavat ja uskaltavat sanoa kesken jonkin Topeliuksen tai Rimpisuon usvapatsaan, että stop! ei ole ajankohtaista enää, ei tällaisia puhuta nykyään, ei näin toimita enää, eihän tässä ole mitään meille tärkeää. Lukiossa voivat lukea kuriositeettina ja historiantuntien osana tuota entisaikojen kasvatusihanteita heijastelevaa vanhaa kirjallisuutta, mutta pikkukoululaiselle ei tarvitse laittaa "vahinkoa kiertämään".

Olen tätä pohtinut viime aikoina itsekin, kun minähän myös perin kaikenlaista karaisewaa ja opettawaista kirjallisuutta, jota itse hämmentyneenä 70-luvun lapsena vanhempien suosituksesta luin. Sain tuolloin toki myös aikalaisteoksia, mutta niidenkin maailma avainkaulalapsineen ja yhä keittiössä raatavine äiteineen on tunkkainen. Siitä saa lasten kanssa aikaiseksi pitkiä keskusteluita yhteiskunnan muuttumisesta, mutta ei se lapsille lukemisen iloa ja mielikuvituksen leikkiä tarjoa.

Kirjat on tehty kiertämään, ja vain niitä kierrättämällä ne lopulta löytävät kulloisetkin oikeat lukijansa.

[/quote]Anna tuo palaute työpaikalla, niin ehkä sellaisten mainostuotteiden valmistuttaminen ja jakelu, joita kukaan ei halua, vähentyy tai loppuu kokonaan. [/quote]

Tuota aattelinki. Mitta mitä tehdä olemassa oleville?? Mun omat takit ennen tota työpaikkaaki on niin hyvässä kunnossa? Kiukuttaa turhan roinan antaminen. Täydellinen lahja ois esim lahjakortti ravintolaan tms tai pelkkä raha

Tympääntynyt kirjoitti:

Anna tuo palaute työpaikalla, niin ehkä sellaisten mainostuotteiden valmistuttaminen ja jakelu, joita kukaan ei halua, vähentyy tai loppuu kokonaan. 

Tuota aattelinki. Mitta mitä tehdä olemassa oleville?? Mun omat takit ennen tota työpaikkaaki on niin hyvässä kunnossa? Kiukuttaa turhan roinan antaminen. Täydellinen lahja ois esim lahjakortti ravintolaan tms tai pelkkä raha

No kyllähän ne takit voi myydä/lahjoittaa vaikka niissä joku firman logo olisikin.

Itse ainakin voisin ostaa jos takki muuten itselle sopiva.

Laitat vaan toriin ilmoituksen.

https://autaukrainaa.fi/tavaralista/?lang=fi

Tuolta näkee mitä tarvitsevat ja voi postittaa

Meilläkin on monenmoista lasten- ja koulukirjaa 1920-luvulta alkaen ja ne kaikki eivät sovi nykypäivän lapsille. En vain osaa päättää hävittäisinkö kirjat, kun niistä kuitenkin tulevat sukupolvet näkisivät, miten ennen on jotkin asiat (ihon väri, vammaisuus jne) nähty ja koettu. Joten siirrän kirjat vaan aina takaisin kaapin kauimmaiseen nurkkaan pois silmistä.

Voitko säilöä takit itseäsi varten tuleville vuosillesi? Siitä näkökulmasta ajatellen sinun ei tarvitsisi ostaa vaikka vapaa-ajan takkia kun työnantajasi on lahjoittanut niitä useamman.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on monenmoista lasten- ja koulukirjaa 1920-luvulta alkaen ja ne kaikki eivät sovi nykypäivän lapsille. En vain osaa päättää hävittäisinkö kirjat, kun niistä kuitenkin tulevat sukupolvet näkisivät, miten ennen on jotkin asiat (ihon väri, vammaisuus jne) nähty ja koettu. Joten siirrän kirjat vaan aina takaisin kaapin kauimmaiseen nurkkaan pois silmistä.

Nämä on jo niin aarteita menneisyydestä, että itse säilyttäisin kyllä. Mutta jos et halua säilyttää, niin jokin keräilijä saattaa ilahtua kirjoista, joten älä ainakaan roskiin laita :)

Kirja-asiaan sanoisin itse, että ainakin Disneyn lastenkirjat 80-90-luvuilta on aika kammottavaa luettavaa nykypäivänä. Juu, ymmärrän, että maailma ja arvokäsitykset muuttuvat, mutta mielestäni lapset ansaitsevat uutta ja ajankuvaan kuuluvaa luettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu, eivätkä kaikki vanhat lastenkirjat istu nykyaikaan. Osa toki on ajattomia. Mutta Suomessa on tosi paljon uutta laadukasta lastenkirjallisuutta tarjolla.

Siis tämä todellakin! Kannattaa lukea ne vanhat kirjat läpi. Monessa kielenkäyttö on sellaista joka ei toimi nykyaikana. Myös esimerkiksi lapsia kohdellaan niissä nauraen erilaisuudelle. Kaikenlaista mitä en ainakaan itse halua lapselleni maailmasta opettaa. Meiltä on useampia kirjoja lähtenyt PAPERINKERÄYKSEEN (kun tätäkin joku varmasti nyt miettii mihin ne meni) ja ollaan hankittu nykyaikaisia kirjoja tilalle.

Ikävä että sinulla ja tuolla toisella on ollut ikäviä kokemuksia omista kirjoistanne. Ihmettelen kyllä suuresti, mistä tuollaisia edes löytyy. Itse kävin omat lapsuudenkirjani läpi ja ne ovat kyllä aivan toisenlaisia. Keskittyvät luonnonsuojeluun, erilaisuuden hyväksymiseen, itsenäisiin tyttöihin, kiltteyden korostamiseen, yms. Tosin oma äitini oli äidinkielenopettaja, joten osasi valita laadukasta kirjallisuutta, mutta täysin ajankohtaisia ne kaikki olivat ja siitä kertoi sekin, että ihmiset suorastaan kilpailivat niiden ostamisesta hyvillä hinnoilla. Siellä oli juuri Camilla Mickwitzia, Jukka Parkkista, yms.

Peppi pitkätossu esimerkiksi.

Jos kirjat divarissa  kirjat ikkunassa esillä vuoden, niin aika epätoivoista yritystä päästä niistä eroon.

Ei vissiin kovin kiinnostavia kirjoja, tappiollahan ne menee sitten.

Vierailija kirjoitti:

Jos kirjat divarissa  kirjat ikkunassa esillä vuoden, niin aika epätoivoista yritystä päästä niistä eroon.

Ei vissiin kovin kiinnostavia kirjoja, tappiollahan ne menee sitten.

Etkö tiedä, että kirja-antikvariaatit laittavat aina harvinaisimmat ja kiinnostavimmat kirjalöytönsä esille antikvariaatin näyteikkunaan?

Olen lukenut vanhoja kirjojani ja sitten heittänyt paperinkeräykseen. Lastenkirjoissa on sitä vanhaa maailmaa, mutta vielä enemmän sitä on muissa kirjoissa. Silmät vaan pyöristyvät, kun lukee. Itse kirjafriikkinä tykkään ajatuksesta, että myös nuo kirjat kaikessa niissä arvojen erilaisuudessaankin toimivat myös historian opettajana. Kun niitä lukee, pääsee lähemmäs parin sukupolven päässä ollutta ajattelua - että se on ollut ihan normaalia ja hyväksyttävää esim. kirjan hahmon kertoa, kuinka "kasvonsa mustaksi maalannut englantilainen herrasmies näytteli Othellon roolin paljon paremmin kuin x-näyttelijä" (arvaatte varmaan mikä tuohon x:n tilalle tulee).

Toivottavasti koulujen omista kirjastoista (onko sellaisia enää?) on kuitenkin siivottu pois ne ikivanhat opettavaiset kirjat.. muistan ainakin tytöille suunnatun sarjan, jossa esiteltiin naisille sopivia ammatteja tyyliin Sandrastako sihteeri ja Marjut lähtee hoitajaksi. Tällaisia eepoksia oli tarjolla kasarin lopulla silloisille ala-asteikäisille!

Vierailija kirjoitti:

Me annoimme jonkun aikaa kaikenlaista yhdelle tutulle, joka otti hyvällä mielen kaiken vastaan. Sitten tajusin, että hänellä taitaa olla paha hamstrsusongelma. Taisin kierrätysinnossani vain pahentaa toisen tilannetta. Sen jälkeen olen miettinyt, että ilmaiseksi puolitutulle antamalla vain siirtää ongelmaa, josta pitäisi vastata itse.

Olen sitä mieltä, että tavaran antaminen hamstraajalle on sama kuin tarjota alkoholia alkoholistille. Itsekin tein ennen kuten sinä, mutta nykyisin mieluimmin lahjoitan tai kierrätän tavaroita joko eri tahoille tai ihmisille, joilla on oikea käyttötarve. Eikä vain tavaran haalimisen addiktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me annoimme jonkun aikaa kaikenlaista yhdelle tutulle, joka otti hyvällä mielen kaiken vastaan. Sitten tajusin, että hänellä taitaa olla paha hamstrsusongelma. Taisin kierrätysinnossani vain pahentaa toisen tilannetta. Sen jälkeen olen miettinyt, että ilmaiseksi puolitutulle antamalla vain siirtää ongelmaa, josta pitäisi vastata itse.

Olen sitä mieltä, että tavaran antaminen hamstraajalle on sama kuin tarjota alkoholia alkoholistille. Itsekin tein ennen kuten sinä, mutta nykyisin mieluimmin lahjoitan tai kierrätän tavaroita joko eri tahoille tai ihmisille, joilla on oikea käyttötarve. Eikä vain tavaran haalimisen addiktio.

Puhut asiaa, mutta valitettavasti me ei usein nähdä mitä sinne toisen elämään kuuluu ellei tilanne ole jo todella paha. Oli kyse sitten alkoholismista tai hamstraamisesta. On helppo ajatella että vähävarainen tai vaikka mökkiä sisustava ihminen ottaa tavaraa vastaan useita kertoja ihan oikeaan tarpeeseen. Lainaamasi kirjoittajakin oli ymmärtänyt asian vasta ajan kuluessa ja varmaankin sitten lopettanut tavaran antamisen. 

Päätin pyhittää tämän viikonlopun turhien tavaroiden myymiselle. Tein jo 17 myynti-ilmoitusta toriin ja teen tänään ilmoituksen paikalliseen face-ryhmään.

Raportoin tänne sitten lopputuloksen.

Ekan kaupan tein tänään ja "tienasin" 30€. Iso koriste-esine lähti uudelle omistajalle ja vapautti lähes yhden keittiön yläkaapin verran tyhjää tilaa.

Viikonlopulle on 3 kauppaa sovittu, mutta ohareiden riski on aina olemassa..

Vierailija kirjoitti:

Päätin pyhittää tämän viikonlopun turhien tavaroiden myymiselle. Tein jo 17 myynti-ilmoitusta toriin ja teen tänään ilmoituksen paikalliseen face-ryhmään.

Raportoin tänne sitten lopputuloksen.

Ekan kaupan tein tänään ja "tienasin" 30€. Iso koriste-esine lähti uudelle omistajalle ja vapautti lähes yhden keittiön yläkaapin verran tyhjää tilaa.

Viikonlopulle on 3 kauppaa sovittu, mutta ohareiden riski on aina olemassa..

Tämä on tosi reipasta, tori- ja fb-myynnissä on tosi iso työ. Tsemppiä!

Ou nou! Sukulainen kuoli ja vaikka olin jo valmiiksi miettinyt, että otamme ehkä yhden muistoesineen, ja jos jotain olisin menossa ostamaan (=todellinen tarve), niin sitten sen toisen tavaran. Nyt on pahvilaatikollinen tavaraa odottamassa purkamista. En kehtaa niitä takaisinkaan viedä, joten nyt pitää sitten karsia muuta tavaraa sen verran että nämä mahtuvat kaappeihin tunkematta.

Tulee niin mieleen konmarituksen alkuajat, kun ei meinannut hillitä itseään kaupassa. Teki mieli ostaa vaikka mitä. Nyt on jo päästy pitkälle, kun voin vain katsella että onpa kaunista tavaraa, mutta kun me ei tarvita mitään, ja jatkaa matkaani. Tämä tilanne pääsi yllättämään. Kun kaikkea tarjotaan eikä kehtaa sanoa joka asiaan ei kiitos. Sitten alkaa miettiä että ehkä me sittenkin käytettäisi tätä. Nyt jo tiedän että suurinta osaa ei tulla koskaan käyttämään. Ehkä hilloan niitä hetken ja kysyn sitten haluaako joku muu nämä, ja jos ei halua niin saanko viedä Konttiin.

Toivon niin että oma äitini saa karsittua ennen kuin tulee aika muuttaa palvelutaloon. Olen kyllä kannustanut siihen ja tarjoutunut viemään tavaroita kierrätykseen.