Onko mielestanne ok/normaalia kuljettaa 6-vuotiasta tervetta lasta rattaissa? Esim. kun lahdetaan lomamatkalle tai linja-autolla kaupunkiin?
Kommentit (19)
Meidänkin 6-vuotias tokaluokkalainen viedään rattailla joka päivä kouluun. Eihän Lontoossa uskalla antaa lapsen yksin kävellä, vaan rattaissa on turvallisempaa. Samalla lapsi voi lukea kotiläksyt siinä istuskellessaan.
Jollei sitten ole jotain erityistä syytä. Omalla tyttärelläni lievä liikuntavamma (vasen puoleinen jäykkähalvaus) ja rattaita käytettiin nimenomaan pitkillä matkoilla apuna. Mekin luovuimme rattaista jo esikouluikään mennessä :)
Ei lasta voi vaatia kävelemään kilometritolkulla, ei se ole lomaa lapselle ollenkaan.
Mutta pelkästään 6v:lle on todellakaan ottaisi rattaita.
Joulunaikaan vielä säätkin saalli täällä Helsingissä, nyt on liukasta, joten joutuu taas kävelemään. Rattaissa ei ole istunut vuosiin eikä varmaan suostuisikaan enää.
jos tulee tiukka paikka, mutta rattaisiin ei mene enää.
Meidän 4-vuotiasta ei kyllä enää saisi rattaisiin millään.
mutta kuulostaa melko älyvapaalta toiminnalta... ei ihmekään että esim. Englannissa on niin paljon ylipainoisia lapsia, jos siellä on tällainen käytäntö
eihän lapsi opi kävelemään jos ei siihen totu. En voisi kuvitellakaan ottavani meidän 5-vuotiaalle enää rattaita mukaan. Ja hyvin jaksoi kävellä pitkiäkin matkoja esim lokakuussa lomamatkalla Teneriffalle. Kun alkoi väsyttää niin istahdettiin penkille ja syötiin vaikka jätskit ja sen jälkeen jaksoi taas kummasti :-)
Lapsi ei oikeesti jaksa kävellä niin pitkiä matkoja kuin aikuiset. piste.
En siksi jättäisi esim. kaupunkilomaa " vajaaksi" vaan lykkäisin lapseni kärryihin ja taivaltaisin sen matkan kuin haluan. Välillä tietysti lapsi kävelee ja silloin kärryihin voi laittaa vaikka repun selästä.
Todella epänormaalia, kattosin ainakin kieroon jos näkisin yli kolmivuotiaan rattaissa. Huh huh!!
Siksi järkevä vanhempi suunnittelee matkansa lapsen ehdoilla ja lapsen tahdissa. Eli taukoja pidetään silloin kuin lapsi tarvitsee, ei silloin kun äiti haluaa. Ja kyllä minusta 6-vuotiaan pitäisi jo kävellä ihan omilla jaloillaan (siis jos mitään vikaa ei ole).
Vierailija:
Lapsi ei oikeesti jaksa kävellä niin pitkiä matkoja kuin aikuiset. piste.
En siksi jättäisi esim. kaupunkilomaa " vajaaksi" vaan lykkäisin lapseni kärryihin ja taivaltaisin sen matkan kuin haluan. Välillä tietysti lapsi kävelee ja silloin kärryihin voi laittaa vaikka repun selästä.
jaksaa kävellä ihan saman kuin normaali naisihminen.
Meillä 4-vuotias kuopus ei aina jaksa, mutta hänellä on astma. Häntäkään en kyllä 6-vuotiaana lyki rattaissa.
Eipä ole ihme, että nykyään koulutulokkaat ovat rapakunnossa.
Ihmettelen kyllä kuka 6-vuotias sitäpaitsi edes suostuu istumaan pikkuvauvojen rattaissa. Omaa eskarilaistani en saisi millään rattaisiin.
sateenvarjorattaisiin kun olllaan lomamatkalla. En usko että tästä seuraa kehityshäiriöitä, myös 6v saa istua jollei jaksa kävellä koko aikaa. Lisäksi saadaan kassit kivasti kulkemaan mukana. =) Suomessa ei tietty käytetä... Ja kun pääasiassa lapset tietysti kävelevät...
Lomalla esim. jos vanhemmat haluaa kierrellä nähtävyyksiä, ei lapsi jaksa samalla lailla kävellä, helpompi se on lapselle noin ja kaikille.