haluuko joku lapsen????

Ei se lapsi pitkään yksinänsä tappele. Nostata vaan takas sänkyyn, sipaset poskesta ja toteat hyvää yötä. Milläkin on kohta 3 vuotias todella hitaasti rauhottuva, iltakukkuja, joka aina vänkää vastaan. Pienempi on taas mennyt aina tosi hyvin nukkumaan. Olemme ottaneet tämän uuden strategian ja kas kummaa, lapsi nukhtaa nykyään monesti alta puolen tunnin.

Olen todella kiinnostunut kuulemaan. En ole ap.

tajusi lopulta, että en anna periksi

JA KYLLÄ SE TAPPELEE JA KILJUU YKSINÄÄN KOLME TUNTIAKIN AIVAN HELPOSTI..

en itsekään uskonu että joku jaksaa niin kauan tapella vastaa, on erittäin itsepäinen..

kaikki on kekeiltu..pelasin illallla sen kaa söi iltapalaa sen mitä söi pestiin hampaat ja luin sadun ja peittelin annoin halit ja pusut ja nyt kahen tunnin päästä heittelee tavaroita tuol huoneessa ja kiljuu..

KERTOKAA MITÄ VIELÄ VOIN TEHDÄ..?

AP

Vierailija:

Ei se lapsi pitkään yksinänsä tappele. Nostata vaan takas sänkyyn, sipaset poskesta ja toteat hyvää yötä. Milläkin on kohta 3 vuotias todella hitaasti rauhottuva, iltakukkuja, joka aina vänkää vastaan. Pienempi on taas mennyt aina tosi hyvin nukkumaan. Olemme ottaneet tämän uuden strategian ja kas kummaa, lapsi nukhtaa nykyään monesti alta puolen tunnin.

Tai mene istumaan sinne sängyn viereen ja vahdit että se pysyy siellä sängyssään ja nukkuu. Sammutat valot koko asunnosta ja telkkarit ym. myös niin että on ihan hiljaista ja pimeää. Ei se kauaa hereillä pysy.

Lapsen hyvien unien a ja o on säännöllinen päivärytmi. Siis samanlainen joka päivä riippumatta siitä onko arki vai viikonloppu. Liian pitkiä päiväunia ei saa nukkua ja liikuntaa pitää olla riittävästi. Joka ilta samat rutiinit ja rauhoittuminen aloitetaan tunti ennen nukkumaan menoa.

Unihäiriöiden hoito ei ole erityisen vaikeata, koska suurin osa lapsista ehdollistuu nopeasti ja melko helposti uusiin käytäntöihin. Kaikissa malleissa keskeistä on totuttaa lapsi ehdollisen oppimisen kautta siihen, että yö ja päivä erottuvat selkeästi toisistaan, ja että sosiaalinen aika on päivällä. Mallit eroavat lähinnä siinä, kuinka paljon apua lapselle annetaan uuteen rytmiin sopeutumisessa.



Unihäiriöiden hoidosta käytetään yleensä nimitystä unikoulu. Unikoulu on nimenä muistutus siitä, että lapsi oppii siinä uusia taitoja, mutta yhtä tärkeätä olisi korostaa vanhempien tarvetta ja mahdollisuutta oppia. Koko lapsen kasvun aikana vanhempien on pystyttävä tasapainoilemaan kasvun kahden elementin jännitteessä: toisaalta luottamuksen ja turvallisuuden perustan vahvistamisessa, toisaalta oman elämän hallinnan, kompetenssin vahvistamisessa. Eri unikoulumallit eroavat siinä, kuinka ne näkevät tämän jännitteen.



Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ¿vaatimuksia¿ vanhemmat ¿näyttävät hänelle kaapin paikan¿ eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.



Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.



Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.



Suomessa paljon esitelty unikoulumalli on kuvattu Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemassa kirjasessa ¿Unikoulu kotona¿. Se lähtee yllä mainittujen unihäiriöiden hoidon perusperiaatteista mutta painottaa vahvasti, ettei yli puolivuotiaan vauvan yöllistä hätää tule missään tilanteessa hoitaa ruualla. ¿Yli puolivuotias lapsi ei tarvitse yösyöttöä¿. Oman sängyn ja oman huoneen merkitystä lapselle korostetaan perustellen, että lapsen on hyvä herätä yöllä samassa paikassa, jossa on itse illalla nukahtanut.



Lapsen yöllinen vaativuus kehotetaan tässäkin mallissa torjumaan, mutta ei yhtään samalla vahvuudella kuin ensin kuvatussa. Lapsen luo voidaan siinä mennä toteamaan, että on yö ja aika nukkua. Lapseen suoran kontaktin ottamista on kehotettu vahvasti välttämään. Pulmana on tilanne, jossa lapsen hätä on niin suuri, että vanhemman sanallinen rauhoittaminen ei lainkaan auta. Myös yli puolivuotiasta lastaan imettävän äidin on vaikea toteuttaa tätä unikoulumallia.



Montrealin McGillsin yliopiston professori Klaus Minden kehittämä malli eroaa perinteisistä unikouluista korostaessaan unihäiriöisen vauvan aitoa tarvetta saada apua sisäisen tilansa säätelyyn. Siinä luodaan vahva rytmi päivään, jolloin vauvan kanssa ollaan paljon aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Yöllä itkevää lasta ei jätetä yksin, vaan hänen luokseen mennään silloin, kun itku ei ole rauhoittumassa itsekseen (ei siis heti, kun vauva alkaa itkeskellä, jolloin hän saattaa vielä tyyntyä ilman apua). Yleensä vauvan luo menee isä (tai isän ollessa poissa, jotakin toista äidille läheistä aikuista, joka suostuu tähän rooliin), jotta äitiin liittyvä ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi. Hänelle on annettu ohje puhua vauvalle hiljaa ja rauhoittavasti ja laskemaan käsi tyynen vahvasti hänen päälleen. Iso painava käsi rauhoittaa useimmiten tilanteen.



Näin otetaan huomioon ihmisen stressikeskuksen suorat yhteydet tuntoaistiin, korostaen, että kosketus ja nimenomaan tasainen, melko voimakas ja tarvittaessa rytminen, riittävä kosketus selkään tyynnyttää paremmin kuin muu. Jos tämäkään ei auta, lapsi tyynnytetään sylissä rauhallisesti keinuttamalla, mutta hänet lasketaan heti hänen tyynnyttyään takaisin sänkyyn. Aistiärsytyksen määrä pyritään koko ajan pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tämä merkitsee mm. sitä, ettei lapsen kanssa aleta seurustella. Jos vauva sitä tarvitsee, häntä voidaan imettää kerran yössä, vähäeleisesti, hämärässä huoneessa ja ilman stimuloivaa katsekosketusta. Yömaidosta pyritään puolen vuoden iässä eroon antamalla lapselle riittävä ateria illalla. Pelkästään äidinmaidolla olevat puolivuotiaat heräilevät nimittäin usein nälkään.



Kaikessa hyvässä unihäiriöiden hoitotyössä vanhempien kanssa keskustellaan sekä ennen interventiota että sen aikana. Heidän tulee saada tarpeeksi tietoa vauvan unesta ja vauvan säätelyjärjestelmistä sekä niistä tavoista, joilla aikuinen voi fyysisesti tyynnyttää hätääntyvää vauvaa. Jos isät sitoutuvat hoitamaan vauvan yöaikaisen tyynnyttämisen rytmitysvaiheessa, unihäiriö todennäköisesti korjautuu. Samalla vanhemmat ja erityisesti isä saavat kokemuksen kyvystään auttaa vauvaa tämän hädässä, mistä on paljon apua myöhemmin uusien kehityshaasteiden edessä.



Psykologi Katja Rantala on usean vuoden ajan käyttänyt Helsingin Pohjoisessa terveyskeskuksessa Montrealin mallia. Se on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin perinteiset, lasta itkemään jättävät unikoulumallit.

ongelmat alko alle 2v ja nyt lapsi on neljä..

Perhepeti meillä ollut aina eikä ole koskaan ollut nukutusongelmia muuten erittäin tempperamenttisen kaksikulttuurisen pojan kanssa.

Alkaen 2 e kappale:) Nyt kun nukkuvat niin tuntuu niin pahalta että äidillä oli tänään huono päivä..

Meillä oli toi just tota ensimmäiset kolme vuotta. Superitsepäinen, älyttömän herkkä reagoimaan mihinkään hylkäämisen tapaiseenkaan ja - kyllä - vähäuninen. Mitkään ns. normaalit keinot eivät tepsineet. Vasta kun tyttö aloitti 3-v päivähoidon alkoi hän olla iltaisin niin väsynyt että pakosta nukahti.



Nyt kuopus on ollut paljon normaalimpi tälläKIN saralla ja olemme todenneet, että kyllä esikoisessa (nyt 4,5v) on oikeasti jotain epätavallista, muutenkin kuin kokemattomien vanhempien mielikuvituksessa. Ja se joku on vielä ilman diagnoosia, mutta lienee mallia ADHD tai ainakin taipumus siihen, sekä kiintymyssuhdehäiriö. Tällehän altistuu muuten myös avioerolapsi, huom ap :/



Eli olemme ottaneet toisenlaisen asenteen: kun on vaikea nukahtaa (tarhaelämä ei tepsi enää, ei väsytä niin kuin alussa, mutta alkuajat toivat nukahtamiseen tietyn rutiinin), yritämme saada tytön rauhoiteltua uneen, sen sijaan että hänen olisi pakko nukahtaa kun vaihtoehtoja ei ole. Toki rohkaisemme nukahtamaan yksin (jos aikuinen on huoneessa, ei tyttö nuku ikinä, vaikka itse väittää muuta), mutta jos esim sanoo pelkäävänsä tai kovasti koko ajan mankuu vanhempaa paikalle, menee toinen meistä sänkyyn viereen, silittee vähän ja sitten juttelee tytön kanssa ihan tavallisista arkiasioista, mieluiten kivoista jutuista tai jos tietää pienen mieltä jonkin vaivaavan niin sitten tekee avauksen, josko tyttö tarvitsisi kuuntelevaa korvaa.



Yöt ovat rauhoittuneet huomattavasti eikä tyttö enää huuda niin hirveässä paniikissa aina herätessään.