Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tämä juttu oli Aamulehdessä ENNNEN kun Nokialla todettiin vatsatautia

Vierailija
12.12.2007 |

Etelä-Nokian asukkaat ovat viime päivinä kärsineet ruskeasta, vaahtoavasta hanavedestä. Joidenkin mielestä vesi maistuu pesupulverilta ja aiheuttaa iho-oireita.



Nokian vesilaitokselta kerrotaan, että veteen on joutunut rautasakkaa ja asennustöissä käytettävää liukastusrasvaa. Vesi yritetään saada puhtaaksi perjantaina.



Käyttöinsinööri Matti Tamski Nokian vesilaitokselta sanoo, että esteettisistä haitoista huolimatta vettä voi käyttää.



- En näe mitään syytä, miksi vesi ei olisi turvallista. En kuitenkaan epäile, etteikö jollekin olisi voinut tulla vedestä iho-oireita. Mitään diagnosoitua epidemiaa ei silti ole.



Vesilaitos ottaa vedestä koko ajan näytteitä. Tilannetta korjataan tekemällä verkostossa huuhteluja.



Ongelmat alkoivat keskiviikkona, kun Nokian vesilaitos alkoi ottaa vettä Tampereelta. Veden kulkusuunta muuttui, mistä johtuen putkistojen pinnasta irtosi veden ruskeaksi värjäävää rautasakkaa. Lisäksi liikkeelle lähti vaahtoa aiheuttavaa liukastusrasvaa, jota käytettiin kesällä Nokian ja Tampereen välistä yhteysjohtoa uusiessa.



Rasva ei ole vaarallista.

- Vesi on elintarvike. Ei verkostoon laiteta mitään myrkkyjä, sanoo vesilaitoksen johtaja Juha Menonen.



Vesilaitokselle on tullut paljon kommentteja veden laadusta. Joidenkin mielestä vesi haisee viemäriltä, joidenkin taas pesuaineelta.



Matti Tamskin mukaan selvää on tällä hetkellä, että mistään vakavasta ei ole kyse.



- Suuria putkivaurioita ei ole, ja vesijohtoihin harvoin pääsee mitään ylimääräistä.



Veden virtaussuunnat muuttuvat aina, kun Nokia ottaa Tampereelta vettä. Yleensä ongelmat eivät kuitenkaan ole näin pahoja.



Hanna Syrjälä



Aamulehti







SIIS EI VOI OLLA TOTTA

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi en asu siellä,menis varmaan vuosia,ennen kun joisin hanavettä;)

Vierailija
2/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

joko Mennonen on eronnut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

e i kun nokialaiset runsaita korvauksia hakemaan.

Vierailija
4/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta esimerkiksi meidän perheen kraanasta on tullut " aistinvaraisesti kelvollista vettä" ei makua tai väriä.

Koko tämä kuukausi ollaan oltu sitten kipeinä



Lapset edelleen kuumeessa ja ripulissa, itse nyt alkais oleen ihan hyä olo silmätulehdus vielä vaivaa (sekin on ollut koko perheellä ja alkoi sen jälkeen kun on käytetty tuota saastunutta vettä)





Koko perheellä vatsavaivojen lisäksi megaräkätauti, lapset yskii, ja 2 vuotias valittaa suun olevan kipeä.



Eilen uskaltauduin suihkuun, edellisen kerran kävin suihkussa itsenäisyyspäivänä, mummulassa, mummulaankaan en viitsi lähteä ajelemaan ripuloivien lasten kanssa, kaikki vesi mitä käytetään tulee kannusta tai pullosta. Meillä käsien ja pepunpesuvesi säilytettään 30 litran kanistereissä joista sitten liedellä lämmitetään vessaan ämpäreihin, kädet aina desinfioidaan käsidesillä.



Onneksi on edes sähkö, ettei tarvitse nuotiota pihalle laittaa.





Elämä on joulu tulee ja vettä ei voi käyttää, ainoa toive olisi että lapsien ripuli loppuisi.



Oma paino laskenut n. 6 kg 1,5 viikossa



Aino ruoka mitä syödään(koitetaan syödä) on einesruoka, voimat eivät vielä riitä ruuan laittamiseen ja käsitiskiin.



en tiedä uskallanko vielä käyttää tiskikonetta kun kuumentaa vain 65 asteeseen, ja esimerkiksi salmonella kuolee vasta yli 70 asteessa.



Väsyttää, masentaa ja pelottaa

















Vierailija
5/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


mutta esimerkiksi meidän perheen kraanasta on tullut " aistinvaraisesti kelvollista vettä" ei makua tai väriä.

Koko tämä kuukausi ollaan oltu sitten kipeinä

Lapset edelleen kuumeessa ja ripulissa, itse nyt alkais oleen ihan hyä olo silmätulehdus vielä vaivaa (sekin on ollut koko perheellä ja alkoi sen jälkeen kun on käytetty tuota saastunutta vettä)

Koko perheellä vatsavaivojen lisäksi megaräkätauti, lapset yskii, ja 2 vuotias valittaa suun olevan kipeä.

Eilen uskaltauduin suihkuun, edellisen kerran kävin suihkussa itsenäisyyspäivänä, mummulassa, mummulaankaan en viitsi lähteä ajelemaan ripuloivien lasten kanssa, kaikki vesi mitä käytetään tulee kannusta tai pullosta. Meillä käsien ja pepunpesuvesi säilytettään 30 litran kanistereissä joista sitten liedellä lämmitetään vessaan ämpäreihin, kädet aina desinfioidaan käsidesillä.

Onneksi on edes sähkö, ettei tarvitse nuotiota pihalle laittaa.

Elämä on joulu tulee ja vettä ei voi käyttää, ainoa toive olisi että lapsien ripuli loppuisi.

Oma paino laskenut n. 6 kg 1,5 viikossa

Aino ruoka mitä syödään(koitetaan syödä) on einesruoka, voimat eivät vielä riitä ruuan laittamiseen ja käsitiskiin.

en tiedä uskallanko vielä käyttää tiskikonetta kun kuumentaa vain 65 asteeseen, ja esimerkiksi salmonella kuolee vasta yli 70 asteessa.

Väsyttää, masentaa ja pelottaa

Vierailija
6/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä Nokialaiseten pitäisi vaatia Mennosen päätä vadille (ja sen toisen joka tuossa Aamulehden jutussa vakuutti kaiken olevan kunnossa). Ihan oikeasti. Olen ihan varma että tässä käy niin että kun kaikki on ohi niin Mennonen ja kumppanit jatkavat viroissaan ja kaikki unohtuu.

TEhkää jotain Nokailaiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ongelmia. Jo aistinvarainen tutkiminenkin olisi selvittänyt, että kyse on muusta kuin pienestä sakkojen irtoamisesta. Tässä on tehty niin vakava virhe, että vastuulliset on irtisanottava.

Vierailija
8/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

j apyysi ottamaan näytettä vedestä (jo keskiviikkona muistaakseni) mutta tarkastaja sanoi ettei voi tulla kun TYÖAIKA ON LOPPUMASSA

heh heh

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eilen tuli ilmoitus perusturvajohtajalta, että kaikki lasten joukkotapaamiset on kiellettyjä. Toisin sanoen yksiäkään joulujuhlia ei vietetä päiväkodeissa kouluissa yms jottei virusleviä.



Ok. ymmärän asian.



MUTTA SITÄ EN YMMÄRRÄ, miksi kaupungintyöntekijät voivat kokoontua tämän viikon perjantaina pikkujoulujuhliin. Eli 700 henkeä viettää juhlia, joukossa siis terveyskeskuksen, päiväkotien, koulujen yms työntekijät. Eli kaikki ne jotka altistuvat jatkuavasti virukselle. Mutta ilmeisesti he nauttivat sitten sisäisesti niin paljon desinfiointiaineita ja siinä tuiskeessa muistavat huolehtia hyvin hygieniastaan : )

Vierailija
10/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletko harkinnut eroamista? Menonen kysyi: eroamista? miksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki tapahtumat eivät tule tietooni" , puolustautuu Menonen



Mitä varten surullisen kuuluisa yhdysputki on alunperin rakennettu, Nokian vesilaitoksen johtaja Juha Menonen?



- Viranomaiset sen varmasti selvittävät.



Syy on siis selvillä, mutta sinä et lähde asiaa kertomaan?



- Ei ole minulla selvillä sen kummemmin.



Mitä huoltotöitä jätevedenpuhdistuslaitoksella tehtiin 28.11?



- Minä en henkilökohtaisesti tiedä.



Onko Nokian vesilaitoksella omat valvontasuunnitelmat?



- Meillä on hyväksytty talousveden valvontatutkimusohjelma, joka on ympäristöterveydenhuollon tämän vuoden maaliskuussa hyväksymä.



Kuinka usein Nokialla otetaan vesinäytteet?



- Terveystarkastaja kertoo.



Kuinka moni on tiennyt, että sellainen yhdysputki ja venttiili on olemassa?



- En osaa sanoa.



Tiesitkö sinä, että sellainen putki on olemassa?



- En.



Voidaanko olla varmoja, ettei se venttiili ole ollut aikaisemmin auki tai raollaan?



- En osaa sanoa.



Onko vesilaitoksella riskienhallintasuunnitelma?



- Meillä on vesihuollon valmiussuunnitelma, joka on tehty vuonna 1999, joka päivitetään ensi vuonna.



Onko teillä järjestetty vesihuollon henkilöstölle koulutusta poikkeustilanteiden ja kriisien varalta



- Ei koko vesihuollon henkilökunnalle. Yksittäisistä asioista on puhuttu vesilaitoksen sisäisissä palavereissa.



Muistatko, mitä nämä yksittäiset asiat ovat olleet?



- Kaikki paikat on lukittu ja meillä on valvontakamera.



Onko henkilöstön perehdytyksestä puhuttu palavereissa?



- Joo. Se tapahtuu siellä laitoksen sisällä.



Millainen vesilaitoksen desinfiointivalmius oli heti vesijupakan alussa? Oliko erityistä desinfioimissuunnitelmaa?



- Klooria käytetään raudan hapetukseen ja samalla desinfioimiseen.



Kuinka paljon klooria laitettiin? Laitettiinko aluksi vähemmän ja nostettiinko annostusta sitten?



- Sinne menee normaalisti normaali määrä klooria.



Kun sanottiin, että vettä kloorattiin, kuinka paljon sitä sitten laitettiin?



Nostettiin kloorin määrä Kansanterveyslaitoksen määrittelemään tasoon.



Kuinka paljon se on?



0,2-1,5 mg litraa kohden.



Koska viimeksi vesilaitoksella on viimeksi ollut turvallisuuskoulutusta?



-En osaa siihen. En tiedä kaikkia koulutuksia. Kuulostaa tietysti kornilta, mutta en osaa sanoa. Kaikki tapahtumat eivät tule tietooni.



Oletko ajatellut eroamisen mahdollisuutta?



- Eroamisen mahdollisuutta?



Niin, siitä sinun työstäsi.



-Miksi? En ole ajatellut.





Edith Ahola

Vierailija
12/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei pitäisi nauraa, mutta pakko se on tuon haastattelun jälkeen.



Tulee ihan alivaltiosihteeri mieleen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnettomien yhteensattumien summa. Todellinen ongelma peittyi just samaan aikaan tapahtuneen vedenvirtaus suunnan muutokseen.



No yleensä tarvitaan aina joku tälläinen hässäkkä että opitaan..

Vierailija
14/14 |
12.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mä tiedä, mä oon vaan töissä täällä...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi yksi