ajavatko anoppinne poikansa asiaa?

päinvastaisesta jota vieläkin lämmöllä ajattelen. Tämä ex-anoppi oli ihmisenä mahtava ja puolusti jopa minua, koskaan ei pahaa sanaa sanonut. Olen miettinyt et koitan pitää häntä esikuvana kun joskus aika koittaa olla itse anoppi. Harmi etten saanut häntä pitää vaikka mies vaihtuikin. Juttelemme aina kun nähdään. Varmaan pitää olla hyvä itsetunto että pystyy myöntämään lapsensa vait ja virheet. Tsemppiä, yritetään kestää mutta vain tiettyyn pisteeseen. Onneksi mies meillä saa laitettua äidilleen luun kurkkuun.

Kyllähän ne anopit taitaa olla vähän puolueellisia. Meillä oli iso riita kun esikoinen oli pieni,anoppi tuli kotiini haukkumaan mut ja vastaus kysymykseen miksi hän on mua vastaan kaikessa oli että tottakaihän on (mies) puolella sehän on hänen poika! Viis miniästä,mies tehköön mitä tykkää tämä nainen on aina hänen puolellaan. No siitä on aikaa ja sovussa ollaan. Kun nuorin syntyi ja kotona ihan alkuäivinä anoppi tuli käymään. Kysyi missä mies johon minä että nukkumassa. Anoppi sanoi että niin kun mieskin on niin väsynyt kun ei oo saanu kunnolla nukkua kun on ollu huolissaan vauvan sydämestä kuuluvan sivuäänen vuoksi.. Juu näinhän se menee. Teki mieli sanoa että kuka on juuri synnyttänyt ja imettää joka yö ja voi ehkä myös olla väsynyt ja huolissaan. Nyt olen kuitenkin sen verran viisaampi kuin esikoisen aikaan etten viitti närkästyä joka asiasta. Anoppikin on vähemmän hyökkäävä kuin ekan lapsemme kohdalla. Mutta siis vastauksena kysymykseesi kyllä mäkin koen et jos anopin pitää ottaa puolensa ja vaikkei sitä kysyttäiskään kyl se omansa valitsee.

mutta olen kyllä huomannut hänessä sellaisen asenteen, että kodin ja lasten hoito kuuluu päävastuullisesti äidille. Tässä meidän tapauksessa siis minulle. Ensimmäisen lapsemme synnyttyä olin aika shokissa elämänmuutoksesta, vauva oli itkuinen ja minä myös. Appivanhempani kilvan ilmaisivat huolestuneisuutensa poikansa jaksamisesta. Esim. heille oli kauhistus, että mieheni hoiti yhden alkuyön syötön (ennen klo 24) pullosta, jotta minä olisin saanut nukuttua pidemmän pätkän. Olihan miehen jaksettava mennä töihinkin, hyvänen aika. Tasoittuihan se elämä siitä, mutta olisin kyllä kaivannut anopilta enemmän tukea nimenomaan niin, että olisi kannustanut poikaansa osallistumaan perheen arjen pyöritykseen. Hän kyllä tarjosi apuaan, mutta usein tuntui siltä, että vain sen vuoksi, ettei pojan olisi tarvinnut tarttua naisten töihin. Kun jossain vaiheessa kerroin jääväni hoitovapaalle, oli anoppi tyytyväisen oloinen. Sen sijaan sille, että mieheni olisi voinut jäädä myös hoitovapaalle hän naureskeli: "ei siitä mitään tulisi, ei se X jaksaisi kotona". Plussaa kyllä anopille siitä, ettei suinkaan pidä poikaansa minään pyhimyksenä. Luultavasti kuitenkin jos meille tulisi paha kriisi, olisi poikansa puolella.

Ikinä hän ei ole mitään hyvää minusta löytänyt, mutta poikansa on täydellinen. Myöskään tyttömme eivät ole anopin silmissä edes ihmisiä, poikamme sen sijaan ansaitsee kaiken kunnioituksen. Anoppi on naisvihaaja.