Nyt lyttäämään minua.
Odotan kolmatta lasta. Vanhin lapsista on kolmannen lapsen laskettuna aikana 4,5 v ja keskimmäinen 2,5v. Halusin lapset pienehköillä ikäeroilla, koska minulla on jo ikää eli olen itse 36v.
Lyttäyksen aiheet:
1. En pidä lapsen vauvavuodesta. Nyt on hetken ihanan helppoa, kunnes on taas uusi vauva talossa (meidän viimeinen?). Kun lapset ovat kasvaneet, elämä on muuttunut mukavammaksi ja mukavammaksi. Lapset hauskemmmiksi ja hauskemmmiksi hoitaa ja kasvattaa. Tietenkin hoidan tämänkin lapsen ehkä kaksi- ehkä kolme-vuotiaaksikin kotona, vaikka kyllä tekisi jo vähän mieli päästä palkkatöihinkin.
2. Aion imettää nyt syntyvää enintään 0.5-1 vuotta. Sisaruksia olen imettänyt 1,5 vuotta. Tämä saa tyytyä vähempään ihan äidin mukavuudenhalun vuoksi (jos on noin muuten terve kuten sisaruksensa). Toivon myös, että vieroittaminen olisi näinollen nuorempana helpompaa ja lapsi alkaisi hyväksyä isäänsäkin hoitajakseen nuorempana. Vanhmmat sisarukset ovat itkeneet minun perääni ja olleet raskaista isälle hoitaa eka aina 1,5 vuotiaaksi ja toka aina 1 v asti. Olen siis monesti palannut juoksujalkaa kotiin, kun lapsi on vain itkenyt ja itkenyt, kunnes olen tullut takaisin kotiin, vaikka pieneltä kävelylenkiltä. Vain lyhentämällä imetysaikaa on jotain toivoa, että isäkin kelpaisi iltahoitajaksi.
Kommentit (4)
viihdyn lasten seurassa kunhan he vähän kasvavat. Talous ja avioliitto ovat myös hyvässä kunnossa. Lisäksi en halunnut pitää nyt taukoa lastensaannissa, koska en haluaisi tulla enää äidiksi 38-40v tai jopa 45 v. Jos en saisi lasta nyt, niin varmasti olisin silloin vauvakuumeessa.
Minusta on mukavaa, kun kotona on säpinää ja lapsethan tuovat sitä tullessaan. Kolme lasta aivan eri tavalla kuin kaksi, toivon niin. Tylsintä oli silloin kun lapsia oli vain yksi ja parempaa siitä vain seurasi kun saimme toisen ja siarukset alkoivat temmeltää keskenään.
Ap
Meillä tää kolmas raskaus alkoi suunnittelematta, lapsiluku ei ollut täysi, mutta taukoa oli tarkoitus pitää vähintään siihen kun esikoinen mene kouluun. Mutta nyt tulee kolmas kun esikoinen on 5.
Ja mua ottaa se päähän ihan hulluna, olin niin ajatellut, että sit ois hyvä olla kotona, kun pieni esikoinen tulee koulusta... Nyt tuntuu, että olen kotona ajasta ikuisuuteen, tai kannan jatkuvasti huonoa omatuntoa töissä olosta.
Mun imetyssuunnitelma (:9) on aika lailla samanlainen, tosin mulle ei imetykset ole olleet helppoja, vaan maidon tulon kanssa on aina ollut takkuavaa. Joten olen yliylpeä itsestäni jos pääsisin tällä kertaa vuoteen asti, puoli vuotta on ihan riittävä aika.
Kaiken kaikkiaan toivotan sulle paljon onnea ja toivon että itsekin kohta jo paremmin tämän raskauden voisin hyväksyä : )
Vierailija:
Odotan kolmatta lasta. Vanhin lapsista on kolmannen lapsen laskettuna aikana 4,5 v ja keskimmäinen 2,5v. Halusin lapset pienehköillä ikäeroilla, koska minulla on jo ikää eli olen itse 36v.Lyttäyksen aiheet:
1. En pidä lapsen vauvavuodesta. Nyt on hetken ihanan helppoa, kunnes on taas uusi vauva talossa (meidän viimeinen?). Kun lapset ovat kasvaneet, elämä on muuttunut mukavammaksi ja mukavammaksi. Lapset hauskemmmiksi ja hauskemmmiksi hoitaa ja kasvattaa. Tietenkin hoidan tämänkin lapsen ehkä kaksi- ehkä kolme-vuotiaaksikin kotona, vaikka kyllä tekisi jo vähän mieli päästä palkkatöihinkin.
2. Aion imettää nyt syntyvää enintään 0.5-1 vuotta. Sisaruksia olen imettänyt 1,5 vuotta. Tämä saa tyytyä vähempään ihan äidin mukavuudenhalun vuoksi (jos on noin muuten terve kuten sisaruksensa). Toivon myös, että vieroittaminen olisi näinollen nuorempana helpompaa ja lapsi alkaisi hyväksyä isäänsäkin hoitajakseen nuorempana. Vanhmmat sisarukset ovat itkeneet minun perääni ja olleet raskaista isälle hoitaa eka aina 1,5 vuotiaaksi ja toka aina 1 v asti. Olen siis monesti palannut juoksujalkaa kotiin, kun lapsi on vain itkenyt ja itkenyt, kunnes olen tullut takaisin kotiin, vaikka pieneltä kävelylenkiltä. Vain lyhentämällä imetysaikaa on jotain toivoa, että isäkin kelpaisi iltahoitajaksi.
mutta miksi ihmeessä hankitte vielä sen kolmannen lapsen? Helpommalla olisitte päässyt niiden kahden olemassaolevan kanssa!