Miksi muka en voisi antaa vauvan saamaa välikausihaalaria takaisin lahjoittajille?
Viime keväänä syntynyt vauvamme sai lahjaksi tuttavilta sellaisen välikausihaalarin, tyyliin kokoa 56cm eli ihan vastasyntyneille. Nyt vauvallamme on kokoa jo melkein 70cm eli haalari on jo liian pieni.
Ne ihmiset joilta tämä haalari saatiin, ovat itse saaneet vauvan. Samaa sukupuolta kuin meidänkin.
Sanoin miehelleni, että ai kun kätsyä, nyt voidaan sitten antaa muiden käytettyjen vauvanvaatteiden mukana heille tämä haalarikin käytettäväksi kun vuodenaikakin sopii. Voi käyttää myös syyskeleillä. Mies sanoi, ettei tämä käy sillä hänen mielestään lahjaksi saatuja juttuja ei voi antaa pois. Ei missään olosuhteissa. Hänen mielestään olisi epäkohteliasta antaa saatu lahja takaisin.
JOten nyt meillä sitten on tälle tuttavien vauvalle sopiva haalari, joka on omallemme liian pieni, käyttämättömänä. Mies on asian kanssa tosi tiukkana.
Mitäs mieltä olette muut? Olisiko tosiaan sopimatonta antaa tämä heiltä saatu haalari nyt käyttöön heidän omalle vauvalleen? Tietävät ettei sovi enää meidän tytölle.
En ymmärrä miksei sitä voisi antaa samassa pussissa jossa annamme muitakin käytettyjä vastasyntyneiden vaatteita, jotka he ottavat vastaan mielellään.
Kommentit (5)
Jotenkin se vähän särähti korvaan että samaan pussiin muiden vaatteiden kanssa. Mutta antaisitko sen jotenkin erikseen. hMMmmm
Mun mielestä ihan hyvin voit antaa sen muiden vaatteiden mukana takaisin. Eiköhän ne lahjoittajatkin ymmärrä, että se ei enää teidän lapselle mahdu ja mitäs sitä nurkissaan pieneksi jääneitä säilömään. Jos siltä tuntuu, niin voithan vaatteita antaessasi mainita siitä, että " täähän taisikin olla teidän antama, oli kyllä ihana ja hyvä, mutta kun ei kerran enää mahdu, niin... " Jos ei mitään lahjaksi saatua vaatetta voisi antaa pois, niin johan sitä kohta vauvavuoden jälkeen hukkuisi vaatteisiin, niin paljon me ainakin niitä saatiin.
että mitään lahjaksi saatua ei saa antaa pois. Näkisitpä meidän keittiön kaapit. Mies ei suostu antamaan pois edes jotain 90-luvulla teininä saamaansa farkkutakkia. AAAARGH!!!
Juu, kyllä me taidetaan antaa tämä välikausihaalari tälle uudelle vauvalle. En usko että loukkaantuvat. Kivahan se on, kun ihan hyväkuntoinen haalari vielä. Ja ainakin tietävät mistä se on tullut!
ap
Ja jos on, voit kysyä lahjan antajalta, haluaisiko saada puvun lainaksi. Silloin tuskin kukaan loukkaantuisi, jos se on miehesi pelko.
tai oikeastaan meillä on ollut siskon kanssa sellainen tapa, että sisko saa itse katsella meillä vanhoja lastenvaatteita joita haluaa omille lapsilleen. On muistanut hänen ostamansa vaatteet, ja joskus niitä ottanutkin käyttöön omille lapsilleen.