lapsen muutto ja aikuisenkin?

Onko kellään kokemusta siitä kun muutetaan kaupungista toiseen ja kaikki tuttu jää taakse? Lapsen&aikuisen kannalta?



Me olemme muuttaneet ees taas, etelästä pohjoiseen ja sitä väliä. Olemme etelästä kotoisin ja etelässä on kaikki sukulaiset.



Pohjoisessa olemme asuneet sen verran että lapset ovat omaksuneet sen kodikseen. Asuimme pienessä paikassa jossa kaikki oli tuttua ja turvallista- niin kaverit kuin kaikki reititkin joka paikkaan. Itselläni oli laaja ystäväjoukko ja hyvä työ. Jokin kuitenkin veti takaisin etelään, suurimmaksi osaksi omat vanhemmat joita jotenkin niin kaipasi siellä kaukana.



Muutimme takaisin etelään ja nyt ruusuiset kuvitelmani eivät olekaan niin ruusuisia:( Lapseni ikävöi entistä kotiaan ja entisiä ystäviä. Yksi ystävä pohjoisesta soittaa lapselleni aina silloin tällöin ja puhelun jälkeen lapseni purskahtaa itkuun ja koko ilta on yhtä surua vaikka yritän piristää. Lapsi aloitti ekaluokan eikä ole saanut sieltä sellaisia ystäviä mitä oli pohjoisessa. Kaikki tytön rakkaat lelut (jotka olivat kovassa käytössä entisessä kodissa) ovat käyttämättöminä hyllyssä. Tyttö ei ala yksin niillä leikkimään. Eikä tosiaan ole saanut sellaista kaveria joka suostuisi niillä leikkimään (prinsessabarbileikkejä ja ponileikkejä). Lapsi on kiukkuinen ja onnettoman oloinen.



Itse ikävöin kanssa hurjan paljon takaisin pohjoiseen. Takaraivossa jyskyttää koko ajan että tein kamalan virheen raahatessani perheeni takaisin juurilleni ja miehen juurille. Vanha/uusi kotikaupunkini tuntuu niin kylmältä ja tylsältä.



Pohjoisessa perheellämme oli jotenkin erilainen yhteys ja side kun siellä ei ollut muita kuin me. Vaikea selittää sitäkin.



Onko täällä siis ketään kohtalokaveria, ja kauanko tämä sopeutuminen kestää. Kun vimeksi muutimme kotikaupungista etelästä pohjoiseen, tuntui se paikka heti hyvältä ja kotoisalta. Miksi nyt siis kotikaupunkini tuntuu tylsältä ja kalsealta.