Miksi monet suurperhettä halunneet toteaa pian toisen lapsen syntymän jälkeen, että nämä kaksi saa riittää?

ja todettava on, että kyllä kahden kanssa tekemistä riittää kun ovat parin vuoden sisällä syntyneet. Kädet eivät yksinkertaisesti riitä ja moni asia " hankalampaa" kuin yhden kanssa. Toisaalta itselle täytyisi olla myös aikaa, jotta jaksaa tätä arkirumbaa. Toiset äidit ehkä eivät kaipaa mitään muuta elämää kuin sitä äitiyttä ja arkipullaa, itse olen vähän erilainen ja haluan elämältä tässä hetkessä muutakin. Tosi asia on, että lapset ovat vähän aikaa pieniä en halua elää kuitenkaan niin, että aina ajatuksissa vaan " sitten kun lapset ovat isompia, sitten kun on sitä ja tätä" . Elän tässä ja nyt hetkessä, huomisesta ei tiedä kukaan ja tämäkin päivä on vielä elämättä.

Jos miettii näin, et jos vielä tulis lisää lapsia tarkoittaisi se myös sitä, että asunto kävisi ennen pitkää pieneksi, auto olisi vaihdettava ja mahdollisesti toinen auto hankittava myös. Eli tietyllä tapaa taloudellinenkin asia se on.

realiteetit tulevat vastaan :)

" Onko kahden lapsen kanssa siis moninkertaisesti vaikeampaa kuin yhden?"



Riippuu varmaan niin vanhemmista kuin lapsistakin!:)



Itse halusin suurperheen jo pikkutyttönä ja nyt on 11. vauva masussa, joten meillä ei ainakaan tuo suurperhehaave topannut tuohon 2 lapseen...ei vaikka kaikki tutut/tuntemattomat kommentoivatkin jo heti tuolloin että:" no onpas kiva kun teillä on nyt tyttö ja poika niin ei tarvitse enää tehdä enempää lapsia!" . Nyt ei kukaan enää ainakaan päin naamaa sano mitään...tokihan voivat omassa mielessään äimistellä meidän " hulluutta" ;D

Harva varmaan oikeasti tietää mitä se suurperheellisen elämä on jos sitä ei ole itsellä ollut. Ja on eri asia olla lapsena suuressa perheessä kun vanhempana! (ja itsellä ei tulisi mieleenkään :))

kolme on, kolmas tuli " tilaamatta" heti kakkosen jälkeen. Minusta isompi muutos oli yhdestä lapsesta kahteen kuin kahdesta kolmeen - voi olla, että joku jo pelästyy.

Neljättä ei enää kait tule, ikä tulee vastaan.

Tehtiin toinen ja kun se ensimmäinen kasvoi niin pikkuhiljaa huomasin että ainahan se ei olekaan niin helppoa, mitä isommaksi se tulee sitä vaativampi ja hankalampi se on... Ja kahden kanssa työmäärä oikein karkasi käsistä, ainakin alussa kunnes sai tilanteen hallintaan. Kahden kanssa sitä on koko ajan venyttävä johonkin suuntaan, annettava, nostettava, luettava, pyyhittävä nenää ja hetken rauhaa ei ole.



MInäkin olen joskus ajatellut että olisi ihanaa kun olis monta lasta ja siiä on miehen kanssa puhuttukin. Kolmas on nyt tulossa ja luulen että se saa riittää, en jaksaisi tätä pienten lasten hoitoa sen pidempään.

Olen itse kasvanut isossa perheessä (6 lasta) ja onnellinen olen sisaruksista. Minusta ei vain ole siihen hommaan mihin äitini on ryhtynyt. Äitiäni pidän yhtenä elämän suurista sankareista, on jaksanut maatalon emäntänä hoitaa kodin ja työn. Lapsista toivottavasti tullut suht täyspäisiä ja " järkeviä" . Kotoa en ole rahallista tukea saanut henkistä enemmänkin.

Minusta ei yksinkertaisesti ole siihen hommaan, että useita lapsia synnyttäisin. Synnytykset sinällään olleet jo kovia kokemuksia.

huomasin, ettei se kotiäitiys olekaan mun juttu, joten ei suurperhettä. Kahteen jäätiin.