Mitä mieltä tästä uusperheestä?
Kaverini perhe, johon kuuluu äiti, isä(puoli) ja neljä lasta. Kaksi vanhinta lasta on äidin ekasta liitosta, kaksi nuorinta tämän uuden miehen kanssa.
Äidin mukaan mies on lapsille kuin isä, ja lapsetkin pitää häntä isänään. Siltikin lapset kutsuu isäpuolta aina etunimellä, ei iskäksi tms. He eivät tapaa omaa biologista isäänsä kuin muutaman kerran vuodessa.
Kaikki lomamatkat jne perhe tekee ilman kahta vanhinta lasta, mentiin sitten kotimaassa leirintäalueelle tai ulkomaille. Vanhemmat lapset on silloin äidinpuoleisella mammalla hoidossa. Rahasta se ei tosiaankaan ole kiinni.
Isommilla lapsilla on yksi yhteinen huone, vaikka he ovat tyttö ja poika, ja kumpainen jo koulussa. Pienemmillä on omat huoneet, vaikka he ovat molemmat tyttöjä ja ikäeroa on alle puolitoista vuotta.
Joskus, kun miehellä on arkivapaa, he viettävät perhepäivää: menevät vaikka uimarannalle tms, ilman isoimpia lapsia.
Kotiovessa lukee vain äidin ja tämän uuden miehen sukunimi, ei ollenkaan kahden isoimman lapsen sukunimeä, heillä on isänsä sukunimi. Entisessä kodissa luki kaksi sukunimeä, mutta mies oli kuulemma sanonut ettei tähän uuteen kotiin tarvitse muuta kuin hänen sukunimensä.
Lapset ei ole kai koskaan tavanneet äidin uuden miehen sukulaisia: sen puoleisiin sukujuhliin ja synttäreille heitä ei oteta mukaan. Kun on kahden pienimmän synttärit, isommat lapset on mamman luona sillä aikaa kun isäpuolen sukulaiset tulee juhlimaan.
Meidän tyttö täytti vuosia, ja sai tältä perheeltä kortin jossa luki: Hyvää syntymäpäivää, toivottaa " Leena" , " Matti" , " Jessica" ja " Jenna" . Ei ollenkaan isompien lasten nimiä.
Mielestäni tämä on selkeää syrjimistä isompia lapsia kohtaan, ihan kun he eivät kuuluisi ollenkaan tähän perheeseen, mutta kaverini väittää että hänen uusi miehensä rakastaa heitä kuin omiaan, eikä heillä tehdä mitään eroa sen välille kuka on tämän iskän biologinen lapsi ja kuka ei. Olen ihan toista mieltä.
Kommentit (13)
Itse asuin lapsuuteni 2-vuotiaasta lähtien uusperheessä. Minulla on myös 6 vuotta vanhempi isoveli. Äitini sai isäpuoleni kanssa minua 6 vuotta nuoremman lapsen.
Kutsuin kyllä isäpuoltani etunimellä, en isäksi, sillä minulla on myös oikea isä ja tapasin häntä lapsenakin ihan säännöllisesti.
Mutta olimme tervetulleita matkoille muun perheen kanssa ja meille kaikille tehtiin omat huoneet meidän uuteen taloon. Sainpa jopa isäpuolen töiden kautta 4000 mk stipendin kielikurssia varten, mutta pikkuveljeni ei saanut.
Ei esikoisen nimeä ovessa (tai missään muuallakaan) ja isäpuolta kutsutaan nimellä. Lomamatkat tehdään AINA kuitenkin koko perheen voimin, kaikilla omat huoneet (vanhemmalla oikeus valita huone, ei yhteisellä lapsella).. Myös nuorimmaisten sukujuhliin pyritään aina ottamaan isommat mukaan, jopa nuorimmaisen mummolassa isompi on välillä yksinään hemmoteltavana..
Meillä uusperhe jossa minun 3 lastani edellisestä avioliitosta ja yksi yhtienen. Niin mieheni kuin hänen vanhempansakin ovat aina pitäneet heitä ominaan ts. mies ilmoittaa esim työhaastattelussa että hänellä on 4 lasta ja appikset puhuu aina 4:stä lapsenlapsesta. En voisi kuvitellakaan että eroteltaisiin entisiin ja nykyisiin perheenjäseniin!!
Ainoa mitä en voi hyväksyä on se että isompien lasten isää ei ollenkaan häiritse se että toinen mies elättää täysin hänen lapsensa rahallisesti, oma isä ei sponssaa matkoja eikä vie lomille (no, nyt nuo on jo aikuisia), ei juurikaan maksa vaatteita tms kuluja. Se satasen elatusmaksu sai riittää kaikkeen! Oma ihana mieheni ei ole koskaan natissut asiasta mutta tiedän hänen ihmettelevän exän pokkaa.
Vanhempi lapsi on äidin ekasta liitosta ja nyt sitten on uusi yhteinen lapsi.
Tämä vanhempi lapsi ei pääse yhdellekkään perheen matkallle tai retkelle mukaan ja tuttavien pitää vielä yrittää salata sitä naisen vanhemmilta.
Vanhemmat kuulemma nostaisivat suren äläkän asiasta.
Mun mielestä se on niin surullista että näistä ekan liiton lapsista tulee hyljättyjä lapsia.
Silloin on mun mielestä äidin rakkaudessa jotain vikaa jos ei pidä kaikkien lapsien puolta tasavertaisesti.
en oikein osaa enää arvostaa kyseistä perhettä kun sain tietää tuon asian.
Kyse ei ole pelkästään matkustamisesta vaan siitä että kyllä se syrjiminen silloin näkyy jossain muussakin asioissa. IHAN VARMASTI!
Jotenkin ollut ihan selvää alusta, että matkat varaamme omalle pikkupoppoolle. Ihanaa olla keskenään ja viettää aikaa ilman ylimääräistä hälinää.
vaan teidän perheen tärkeitä jäseniä siinä missä sinä, mies ja yhteisetkin lapsenne!
Jos ajattelet heitä ylimääräisinä, mitäs otit miehen, jolla oli lapsia jo entuudestaan.
Näistä se Paha Äitipuoli-ajattelu kumpuaa.
Vierailija:
Jotenkin ollut ihan selvää alusta, että matkat varaamme omalle pikkupoppoolle. Ihanaa olla keskenään ja viettää aikaa ilman ylimääräistä hälinää.
tai sitten ei vain välitä lapsistaan.
edellisesta liitosta, lahtisivatko he mukaan lomille? Tai jos eroaisit nykyisesta ja menisit uudestaan naimisiin, tekisit lapsia jne, jattaisit nama vanhimmat lapset hoitoon, eiko niin?? Reiluahan se vain olisi!!
Paitsi että meillä lukee ovessa mun isojen lasten (3 edellisestä liitosta) nimi ja sit mun, miehen ja yhteisen lapsemme sukunimi. Samoin postilaatikossa. Meillä isot tapaa isäänsä säännöllisesti, mutta me otamme kyllä isot lapset mukaan perheen rientoihin. Ja mun mies harrastaa isojen kanssa kaikkea kivaa, käy poikien kanssa kalassa jne. Just kuukausi sitten oli mies mun esikoisen kanssa Tallinnassa.
Että näin meillä. Tuollainen on kauheaa että isot on tavallaan ulkopuolisia. :(
Ettekö tajua, että samankaltaista provoa on nämä uusperhealoitukset kuin nuo uskontoaiheisetkin. Monta päivää pyörineet täälä ja jaksavat aina vaan. Älkää enää vaivautuko avaamaan näitä riidankylväjien viestejä.
Syyttömiä ne lapset on äitinsä pieleen menneeseen liittoon ja siihen, että ovat olemassa. Jos äiti ei voi olla tasapuolinen kaikkia lapsia kohtaan niin ei kannattaisi avioitua ollenkaan toista kertaa ja tehdä uusia lapsia.