Siis oikeasti, voiko joku nauttia arjesta kahden alle 3,5 v kanssa?

Musta se aika oli kivaa, meillä ikäeroa kaksi vuotta.

mutta en jatkuvasta vinkumisesta, peräänkatsomisesta (ettei isompi satuta pienempää) ja komentamisesta. ap

ei ole aivovammaa, tuore yliopistitutkinto ja lapset normaaleja, toinen rämäpää ja toinen motorisesti rauhallisempi, mutta kielellisesti vilkkaampi ;) eli papattaa koko ajan.



olen niin kiitollinen näistä lapsista. tietty toisinaan raskaitakin päiviä

Kyllä voi! Ihmettelen sitä itsekkin. Nuorimmainen 1v ja isosisko 2.5v.

Molemmat vilkkaita ja eloisia mukuloita. Elämäni parasta-aikaa olla mukuloiden kanssa kotona. Päivät on täynnä jos jonkin moista puuhaa.

vaikka pojat touhukkaita rämäpäitä ja toisinaan ääni nousee taivaisiin, niin voin sanoa aivan puhtaasta sydämestä, että kyllä minä nautin :)



itse en omista rautaisia hermoja, ne menevät lähes joka päivä ;)



päivääkään en pois vaihtaisi näiden kanssa :)

Asennekysymys se on aika pitkälle. Meillä isommilla ikäeroa tasan 2-vuotta. En ole päästänyt lapsiani vinkujiksi eli eivät ole vinkumalla saaneet koskaan mitään. Olen myös tiukka satuttamisissa. Kiellän ja estän, aika nopsasti tehoaa. Kannattaa olla suoraviivainen.



Olen luonteeltani rauhallinen ja kotona viihtyvä muutenkin, joten se auttaa varmasti asiaa. Kannattaa uhrata hieman aikaa lasten leikittämiseen ja nimenomaan leikin opettamiseen. Leikkivät lapset ovat ilo vanhemmilleen ja ympäristölleen. Leikki ei synny ihan itsekseen, siihen tarvitaan alkusysäys.

Molemmat lapset ovat vielä alle kolmevuotiaita ja ikäeroa on kaksi vuotta. Kumpikin lapsista on ihan " eloisia" , välillä aika vilkkaitakin. En ole muutamaan vuoteen saanut pahemmin sitä omaa aikaa, mutta nautin kuitenkin arjesta. Meillä ei ole aikatauluja, päivittäiset rutiinit kylläkin. Ainut asia mikä monesti tympii, on kotityöt. Toki lapsetkin ovat välillä hankalia. Niin ja isompikin lapsi on kokopäiväisesti kotona.

Olen ehtinyt myös olla työelämän kiireissä, joten osaanarvostaa tätä kiireettömyyden aikaa ja varmasti vielä kaiholla muistelen näitä aikoja, kunhan olen palannut työelämään...

Jotain valoisia hetkiä välissä, mutta pääsääntöisesti kaaosta ja masennusta. Minä masennuin ensin ja nyt mieheni.



Nuorempi lapsista huutaa tällä hetkellä sängyssään, ei nuku. Isompi lukee kirjoja.



Vaikeina päivinä (kuten tänään) voisin hakata koko perheen kirveellä palasiksi.

Olen ollut kotona kahteen kertaan kahden alla 3 ja puolivee kanssa. Esikoisen ja keskimmäisen ikäero on 1v5kk ja menin vajaalla työajalla töihin, kun juniori oli reilu 1v. Nyt olen kotona 3kk vauvan sekä isompien sisarusten kanssa. Ei valittamista.



Eihän täällä hirveesti älyllisiä keskusteluja viinilasia kallistellen harrasteta, mutta " älykköseuraa" saan, kun haluan, menemällä kavereiden luo kylään -ilman lapsia.



Nautin siitä, että aamuisin ei ole pakko tehdä oikeastaan mitään. Keitellään puurot rauhassa, syödään rauhassa, puetaan ja mietitään mitä puuhattaisiin. Varsinkin nyt kesällä on ihan oikeasti vapaa fiilis, kun ei ole kerhoja, joihin olisi ehdittävä aamulla. Joskus ottaa päähän se, että mies ei ole sellaista keskustelijatyyppiä, kenen kanssa voisi illalla lasten nukkuessa käydä läpi vähän muutakin kuin arkijuttuja, mutta itsepähän olen ukkoni valinnut. Ja saahan täällä av:lla sitten käydä keskustelua ihan mistä vaan... ja tosi tasokasta sellaista. ;D

Ihan oman ja lasten hyvinvoinnin takia...

Ainut mikä kannattaa on viiltää ranteet auki. En kuitenka viitsi. Jaksan kuitenkin uskoa että kyllä tämä paremmaksi muuttuu kunhan lapset kasvaa.



10

kaikki nää björkvistit on just tämmösiä tapauksia!!!



hae edes alsten takia apua, ei huomenna, ei kohta, VAAN NYT JA HETI TÄNÄÄN!!!! HETI!!!!!

joista 2 on omaa. kolmas tulossa. aika raskasta on! :) mut on kivaakin!

tulihan sitä saatua hepuli jos toinenkin 3 vuoden aikana ;) Mutta KYLLÄ, nautin kotiäitiydestä suuresti. Eihän mikään asia tässä maailmassa ole vain pelkkää ihanaa, kaikella on kääntöpuolensa. Silti voin sanoa että se oli mun elämäni unelmaduuni.

Pääsen edes joskus kampaajalla.