Lastani kiusataan
8-v poikani käy koulua pienessä kyläkoulussa jossa opettajien mukaan ei ole koulukiusaamista. Mutta poikani on ollut ekaluokasta asti kiusattu. Poikani on erittäin sosiaalinen ja esim. eskarissa oli tosi kivaa ja sai hyvin kavereita. Mutta koulussa tilanne on toisin.Kiusaaminen on ollut lähinnä sellasta että esim. hipassa otetaan aina häntä kiinni, heitellään hattua ja hanskoja. Viedään pulpetista kyniä jne.Koen että poikani on otettu koulussa silmätikuksi. Ärsytetään niin että saadaan poikani hermostumaan. Poikani on "herkästi syttyvä" eli aika pienestä hermostuu. Lienee helppo kiusattava kun saadaan niin helposti räjähtämään. Poikani kertoo että on usein sanonut opettajalle kiusaamisesta, mutta että opettaja ei välitä. Olen ollut opettajaan yhteydessä ja kuulemma yrittää seurata tilannetta. Vaan aika harvoin tulee koulusta päin tietoa jos jotain on ollut. Viimeksi sitten kun tuli viesti niin se tuli sen takia kun poikaani oli nyrkein hakattu niin poikani oli lyönyt takaisin. Miksi asiaan puututaan vasta sitten kun toinen alkaa puolustaa itseään. Olen toki pojalleni sanonut että lyödä ei saa mutta en kyllä ihmetele yhtään että kun aikansa tuota kiusaamista on kuunnellut niin varmaan tekee mieli antaa takaisin. Ja poika huomaa kyllä pian että kun puolustautuu nyrkein niin saa ainakin opettajan huomion...Väiliilä poika tulee itkien kotiin kun koulussa kiusataan. Mikä neuvoksi? Miten saada opettajat uskomaan että poikani todella tuntee olonsa kiusatuksi? Tiedän kyllä myös sen että oma poikani osaa ärsyttää muita mutta onko se sitten joku puolustus opettajille että hän ärsyttää myös muita ja saa kärsiä siitä. Mitä sanon pojalleni kun tulee itkuisena koulusta ja sanoo haluavansa toiseen kouluun?
Kommentit (2)
Poikani aloitti koulun tänä syksynä. Hän on ollut aina todella sosiaalinen ja helposti uusiin ihmisiin tutustuva. Hyvin meni eskarissa, kerhoissa yms. Nyt koulussa saman luokan poika on ottanut hänet silmätikukseen. Joka päivä poikani sanoo tämän toisen pojan aiheuttaneen hänelle pahan mielen. Tänään hän sanoi jopa haluavansa pois tuosta koulusta, kun hän ei jaksa enää kuunnella. Odotan kanssa hetkeä, milloin poikani tekee jotain "vastaan", sillä hermostuu kyllä, kun aikansa saa ärsytystä osakseen. Kiusaaminen on matkimista, haukkumista, tönimistä, lyömistä. Poikani ei ole mitensään erityisen hyvä liikunnassa, siis pärjää ja osallistuu kyllä, muttaei ole ihan sitä A-luokkaa. Tämä kiusaajapoika taas on jokalajin mestari, ja tästä asiasta poikani saa myös kuulla haukkuja. On jotenkin toivoton olo, en tiedä mitä tekisi....
Useampien sevitystenkin mukaan lapset kertovat koulukiusaamisesta useammin kuin opettajat eli silloinkin, kun lapset kokevat koulukiusaamista omassa koulussa olevan, opettajat eivät sitä välttämättä näe.
Rohkaisisin vieläkin sinua olemaan opettajaan yhteydessä eli pyydä tapaamista hänen kanssaan niin että voit kunnolla puhua asiasta. Mutta sovi tapaaminen mieluummin niin, ettei lapsesi ole siinä läsnä eli että voitte aikuisten kesken puhua. Pyydä opettajaa järjestämään kiusaajien vanhempien kanssa tapaaminen jälleen niin, että siinä olisi läsnä vain aikuiset. Aikuisten vastuulla on kuitenkin käsitellä asiaa.
Miten reagoida, kun lapsi tulee itkuisena kotiin ja haluaa vaihtaa koulua. Varmaan ensisijassa on tärkeätä, että olet läsnä, lohdutat ja kuuntelet ja otat vastaan poikasi ahdistuksen. Älä yritä selittää sitä pois. Sano, että sinä uskot häntä ja yrität löytää asiaan ratkaisua. Lapsesi vanhempana olet paras arvioimaan sitä, kuinka raskas paikka pojallesi on tällä hetkellä mennä kouluun. Joskus lapsi voi tarvita tilanteessa vaikka parin päivän sairasloman, mutta tuona aikana hän tarvitsisi aikuisen läsnäoloa ja kuuntelua.
Jos yksittäinen opettaja ei reagoi asiaan, ole yhteydessä rehtoriin. Toivon, että jaksat vielä yrittää. Joskus tietty myös koulunvaihto voi olla ainoa ratkaisu, mutta sitä ennen kannattaa vielä yrittää keskusteluja ja koulun vastuuttamista.