Olen surullinen koska tyttäreni joutuu kasvamaan ainoana lapsena :(

Turha luoda peikkoja.

Ei ne sisarukset pelasta jos ei asiat muuten ole kunnossa ja päinvastoin.

Olen yrittänyt nähdä asiaa vähän muultakin kantilta. Varmasti monet lapset kärsivät myös juuri sisarusten tähden. Minulla ja pojallanikin on muuten asiat kunnossa ja turvallinen perhe. Se on tärkeintä. Yritän tukea poikani ystävyyssuhteissa (meille saa aina tulla leikkimään ym.), jotta yksinäisyys ei vaivaisi. Ainoana olossa on ilonsa, vaikka minäkin olisin toivonut sisarusta omalle lapselleni.

Kaipasin omanikäisiä sisaruksia ja olin suuresta perheestä tulleille tosi kateellinen. Eli lienee melko tapauskohtaista kärsiikö lapsi ainoana lapsena kasvamisesta vai ei. Sen saa selville sitten aikuisena.

Onhan se hyvä selitys masennukselle ja ahdistukselle sitten isona.

surullista, jos itse koet asian noin. voisitko yrittää kääntää asian parhain päin? voit tarjota lapsellesi erilaisia asioita kuin monilapsisissa perheissä. ei ainoana lapsena kasvamisen tarvitse olla mikään katastrofi jos et vain itse tee siitä sitä. anna lapsellesi paljon rakkautta ja huomiota ja opeta myös rajoja ja jakamista.

Ne eivät osaa ottaa huomioon toisten tarpeita ja ihmekkös tuo kun aina on saanut isi ja äidin jakamattoman huomion eikä ole koskaan tarvinnut jakaa leluja eikä mitään

Itselläni on sisarus, ja lapsia on tällä hetkellä kaksi, 2-v ikäerolla. Juuri siksi, että se on ihanaa kun on sisarus. Kyllä mun lähipiirissä olevat ainoat lapset ovat lähes järjestäen sitä mieltä, että haluavat itse useamman kuin yhden lapsen, juuri siksi, ettei tarvitse kasvaa yksin. Ja on joku jonka kanssa jakaa sen oman perheen asiat. Itsellenikin se on tosi tärkeää, on se veli, jonka kanssa ovi aina juoruta siitä, kun mutsi on niin omituinen tms.



Totta kai jotkut nauttiikin ainokaisena olemisesta, mutta kyllä mun mielestä ap:lla on oikeus surra surunsa pois ja sen myötä tehdä lapsensa elämästä entistä mukavampi.

Minulla itselläni oli sisarus ja se on ollut myös nyt aikuisena tärkeää. Me olemme todella läheisiä.

Olisin toivonut, että lapsenikin saa kokea sisaruuden, mutta ei hän sitä tule koskaan kokemaan.

Valitettavasti en voi asialle mitään, hän nyt vain on ainoa lapsi, vaikka olisimme toivoneet muutakin.



Tietysti olen iloinen ja onnellinen lapsestani ja yritän tarjota hänelle parasta, enkä surkuttele, että hän on ainoa ja voi voi.

Minua ärsyttää vain ympäristön asenne ja lokeroiminen, kun hän on ainoa lapsi. Kaikki on aina sen syytä. Aina vedotaan siihen kun on ainoa lapsi. " hyvähän teidän on mennä huvipuistoon, kun on vain yksi lapsi"

" hyvähän se on ostaa tuommoinen lelu lapselle, kun on ainoa" .



Lelujakaan kun ei ostella muuten vain, koska ei meidän rahat riitä siihen. Huvipuisto tai joku muu lomajuttu, on koko perheelle, ei vain lasta varten, kävimme niissä miehen kanssa kahdestaankin!



Tavaroiden jakamista joutuu valitettavasti opetteleen vanhempienkin kanssa. Esimerkiksi karkkipussia ei jaeta sisarusten kanssa, vaan äidin ja isin kanssa. Ei lapsen tarvitse koko pussia syödä.

Tarhassa joutuu väkisinkin jakamaan leluja, odottamaan vuoroaan jne. Samoin kavereiden ollessa kylässä tai lapsen kyläillessä kavereiden luona.



En ymmärrä ollenkaan ainoiden lasten lokerointia, että heistä tulee hankalia. Aivan taatusti voi tulla hankalia myös isommissa perheissä kasvaneista.

Aika monilla sisaruksilla on eätiset tai jopa huonot välit. Itse olen ainoa lapsi, enkä koe kärsineeni sisaruksen puutteesta kuin satunnaisesti (murrosiässä kaipasin välillä liittolaista vanhempia vastaan), ylivoimaisesti suurimman osan ajasta olen ollut ihan tyytyväinen ainokaisena oloon.



Mielikuva ainoiden lasten itsekkyydestä on tietysti rasittava, enemmän itsekkyys on henkilön luonteesta ja kasvatuksesta kiinni kuin siitä onko sattumalta syntynyt yksi- vai monilapsiseen perheeseen. Ihan samalla tavalla voidaan spekuloida, että koska sisarukselliset ovat aina joutuneet jakamaan kaiken, heillä on suurempi tarve taata että saavat itse vähintään yhtä paljon kuin muut. Esimerkki lapsuudestani: kyläillessä sisarukselliset vahtivat aina millin tarkasti että saivat yhtä paljon jäätelöä/mehua/karkkia/ym kuin muut (klassiset viivotinmittaukset jäätelöjaossa), mikä minua kummastutti - mitä väliä on sillä saako joku sentin enemmän jäätelö tai kaksi karkkia enemmän kuin muut? Miksi piti niin mustasukkaisesti vahtia sitä omaa osuutta? Aikuisten kohdalla on tullut ihmeteltyä samanlaista käyttäytymistä perinnönjaoissa ja avioeroissa, joissa saattaa syntyä hirveä sota jostain ihan pikkuasiasta, jolla ei ole mitään suurta rahallista tai edes tunnearvoa.

Minä tappelin lapsena sisareni kanssa aina ja joka asiasta, ei varmasti ollut asiaa, josta ei olisi saatu riitaa aikaan! Ja tuo 12:n mainitsema millintarkka jakaminen, tuttua, tuttua, tuttua.

Jälkeenpäin se on ihmetyttänyt, miten se muka saattoi olla niin tarkkaa, mutta niin se vain oli!!



Ja ei, en väitä että se sisarus mitenkään autuaaksi tekevä olisi, tai jotain mitä ilman ei voi elää tms. Mutta väitän, että silti sisarus olisi rikkaus, mutta kuten mainittu, sitä ilman voi elää ja sille, ettei sitä sisarusta ole, ei vaan voi aina mitään.



Kyllä niistä yksilapsisistakin kasvaa fiksuja ihmisiä, olen minä sen lähiympäristössä nähnyt.

voihan olla että oma lapsesi ei koe sitä samalla tavalla kuin sinä. Hän voi olla luonteeltaan vahvempi ja muutenkin erilainen.

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka " tekee" lapsia että olisi sitten lapsilla sisarus/sisaruksia. Mielestäni useamman kuin yhden lapsen hankkimiseen pitää olla eri motiivi/motiivit.

täysin onnellinen. Tärkeitä ihmissuhteita saa kyllä muistakin ihmisistä. Eikä sisarus välttämättä ole läheinen, voi olla ettei luonteet vaan mene millään yksiin. Tiedän monta tapausta. älä murehdi asialla.

ja kannusta hankkimaan sosiaalisia kontakteja. Ainakin saa valita kaverinsa :)

niin sisarrakkaus / viha syntyy ja kehittyy. Yleensä ne jotka oikein tappelevat lapsena ovat ylimmät ystävät aikuisena

Lohduttaudu sillä.

Siskoni lapsi on ainokainen, ja on kyllä tosi huomaavainen vaikka on vieläpä teini-iässä! Itselleni kaikki siskoni ovat todella tärkeitä, mutta esim. ystäväni ainoa sisarus on aivan outo ja erakko eivätkä he ole tekemisissä. Ap:lla on oikeus surra, mutta on hyvä muistaa, että sisarus on rikkaus ideaalitapauksessa, ei aina. Tärkeintä että ap ja miehensä rakastavat lasta ja niin varmasti onkin.

Äiti teki tiuhaan tahtiin lapsia, vaikka lääkäri jo suositteli ehkäisyä. Ei ollut rahaa elättää, kun isäkin joi. Muutenkin kasvatus oli mitä oli, jatkuvaa alistamista ja huutoa.

Ihailin äitini siskoa jolla oli vain yksi lapsi, näytti niin onnelliselta ja vanhemmatkin niin iloisia, reissasivat meillä aina kesäisin, me kun ei päästy mihinkään.