Laitan tännekin, masennuksesta...

Mä olen nyt huomannut ja myöntänyt että mun masennus ilmenee yliaktiivisena pörräämisenä.. Täällä kotona nimenomaan. N.kerran viikossa poistun himasta ihmisten ilmoille, kerrat vaan vähenee koska vieraat ihmiset ahdistaa. Tuntuu että kaikki pitävät mua idioottina! Olosuhteiden pakosta kkin päivät 4-seinän sisällä, en ole tavannut kavereitani kohta 9kuukauteen, yhteydessä olen netin kautta.

Ahdistaa, itken salaa ja näytän ulospäin onnelliselta. sain todella pahan raivokohtauksen toissailtana joka purkautui mieheeni, muutaman minuutin raivokkaan huudon jälkeen oksensin ja pyörryin n.10sekunniksi. Jälkeen päin tunsin itseni totella tyhmäksi.

Omaa aikaa mulla ei ole, vuoden verran olen ollut lasten kanssa(5½v, 4v ja 2kk) 24/7. Isommat alotti päivähoidon 10päivää/kk. Vauvan kanssa olen kotona.



Tiedän, etten selviä tästä omin avuin, tuntuu vaan naurettavalta mennä sanomaan kenellekään että olen masentunut, mitä jos se lääkäri nauraa mut lyttyyn? Kovasti pelottaa että saan kuulla " mitäs teit lapsia, olisit miettinyt ensin" . Tiedän että olisi pitänyt miettiä ja pitäisi jaksaa!!!! Lapset on ihania ja rakastan heitä kovasti. En tee miehenkään elämästä helppoa, oon oikea harakka.



Mielialat tosiaan heittää häränpersettä sekunnin sadasosassa!! Ensin saatan itseä hysteerisesti ja lopettaa sen kun seinään. Pyyhin silmät ja tunnen itseni taas dorkaksi, että mitähän järkeä siinäkin nyt oli.

Tuntuu etten riitä mihinkään, enkä tiedä mistä alottaa?

Olen aika kuilun pohjalla...