mitä tekisit, jos joutuisit olemaan töistä pois joka
viikko vähintään kolme kertaa lapsen menon takia? Lopettaisitko työt?
Kommentit (13)
ettei työni siitä kärsisi esim. tekisin menetetyn työajan kiinni etätyönä. Joka tapauksessa vuorottelisin miehen kanssa niin, ettei kaikki lapsen menot olisi pois minun työajastani.
Jos lapsi olisi alle 3-vuotias ja kyse olisi sairaudesta, harkitsiisn kyllä hoitovapaatakin.
Jos kyseessä sairaus, jonka takia poissa paljon, kela tulee vastaan jonkun verran. Mutta työnantajalle, joka ei hyväksy työntekijälleen lapsia ja niiden tuomia velvollisuuksia, en haluaisikaan töitä tehdä. olen kuitenkin ensisijaisesti äiti!
ei voi siirtää työajan ulkopuolelle, lapsi/ lapset eivät voi yksin mennä ja kukaan muu ei voi viedä.
en voi viemisiä vuorotella kenenkään kanssa. Ja jos lopetan työt, en saa rahaa mistään kun karenssia pukkaa päälle.
luulisi työnantajankin ymmärtävän, ainakin niin kauan kun ei ole sen pussista pois. Luusisi olevan vain neuvoteltavissa oleva asia kaikin puolin.
aina samalle päivälle. Esim. kaikki neuvolat samaan päivää kun muutenkin on puheterapia, niin selviät sillä yhdellä vapaapäivällä (pidät vaikka lomapäivän) kolmesta menosta. Jos joka viikko on joka tapauksessa pari terapia käyntiä, sovit siitä miten ne korvaat. 6 tunnin työaika eli osittainen hoitovapaakin antaa paljon enemmän mahdollisuuksia työajan joustoihin.
Fiksu työnantaja kyllä ymmärtää. Jos teillä on liukuva työaika, silloinhan voit tehdä takaisin tunteja pikku hiljaa mahdollisuuksien mukaan. Tai sitten työnantaja pidättää tunnit palkastasi. Itselläni on neljä lasta ja joudun olemaan hyvin paljon pois milloin mistäkin syystä, esim. talvella kolme päiväkoti-ikäistä sairastivat peräkkäin, jouduin siis olemaan pois yhden kokonaisen työviikon, mutta onneksi tes mahdollisti sen, että sain olla pois täydellä palkalla. Mitä omassa työehtosopimuksessasi sanotaan?
piassa iltapäivällä. Päiväkotipalaverit on aina järkätty tuolle päivälle. Lastenklinikkakäynnit on niin harvoin, ettei sillä ole oikeastaan väliä, milloin ne on. Sieltä tulee yleensä aika ja en ole sitä lähtenyt muuttelemaan. Etänä teen sitten loppupäivän tai muulloin takaisin.
ja kaikkea ei saa järkättyä samalle päivälle. Tähän päälle vielä harvemmin toistuvat, eli neuvolat, hammaslääkärit, niin oma kuin lasteni, päiväkotipalaverit ja koulupalaverit, sekä tietysti sairastelut. Työssä en ole vielä ottanut asiaa puheeksi. ap
Jos on yhtään fiksu, kyllä joustaa.
jolloin noita menoja on ollut useampi viikossa.
Toistaiseksi olen vielä kotona, mutt kun kohta palailen töihin niin asia järjestetään sillä että teen vajaata työaikaa ja olen pyytänyt (juuri näihin syihin nojaten) viikonloppupainotteisia vuoroja ja pomo on luvannut järjestää asioita siihe suuntaan. Muuten mitä eteen tulee niin katsotaan sitten miehen kanssa yhdessä kumman on helpompi lähteä lapsen mukaan jne. Tavoitteena siis ettei kummankaan työ kärsi kohtuuttomasti.
sanoin, joudun järjestämään kuljetukset itseni varaan, koska isää ei ole. Mitä tuo kelan tuki on, josta joku jo aiemmin mainitsi?
Minkä ikäinen lapsi on, eikö voi mennä itse? Eikö kukaan voi auttaa, menojen ajankohtaa siirtää, työaikoja vaihdella?