Tälläistäkö elämän kuuluukin olla?

Kun lapset on isoja niin mietit lähinnä että mihin se aika meni .

Mä en suostuis tommoseen. Me asutaan vaatimattomammin mut mä teen vaan puoli päivää töitä, kotoa käsin. Kaikki tietenki riippuu siitä, mitä pitää tärkeänä. Joillekin se on hieno talo tms, meille kiireettömyys ja yhteinen aika.

Molemmat kuitenkin joutuu oleen töissä, mutta yritettiin elää kauhean halvalla. No silloinhan täytyy korjata ja huoltaa ja tehdä kaikkea hommaa päivätyön lisäksi. Söi parisuhdetta tosi pahasti.



Elämä tosiaan on sellaista miksi sen itselleen tekee. Lakkasin haaveilemasta punaisesta tuvasta ja perunamaasta ja osa-aikaäitiydestä, menin kunnon töihin josta kunnon palkka ja vaihdoimme asuntoa.

Nyt voimme kaikki loistavasti ja parisuhde kukoistaa.

sinun pitää ensin vastata kysymykseen: mitä odotit elämältä?

Minäkin stressasin työstäni ja miehen poissaoloista (=matkatyöstä).



Sittemmin siirryin osa-aikaiselle hoitovapaalle (60% työaika, noin 20% alhaisemmat nettotulot). Myös lapset ovat kasvaneet, ja nyt toinen on koulussa, toinen osa-aikaisena tarhassa.



Elämä on IHANAA. Ehdin hyvin laittaa kotia, hoitaa puutarhaa, kuljetella lapsia kouluun/tarhaan/harrastuksiin. Kiire on kadonnut elämästäni lähes kokonaan =). Ehdin itsekin harrastaa liikuntaa tai käydä kahvilla, kun lapset ovat hoidossa ja itselläni on täysin omaa aikaa. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin, ja jaksan paneutua perheen ruokailuihin.



Nyt miehen pitkät työpäivät eivät enää niin haittaa, eikä matkatkaan ole minulle stressaavia. Tietysti hoidan koko talouden itse, mutta nyt kun siihen on paremmin aikaa, ei sekään ole stressaavaa.

Ei elämän KUULU olla mitään, kukin tekee siitä sellaisen kuin voi.



Teillä on nyt tuollainen aika, kyllä se siitä helpottaa. Kannattaa ottaa niitä taukoja ja koittaa muistaa hoitaaa sitä parisuhdettakin edes sen halauksen ja pusun verran päivittäin.

Pidän työstäni ja en voisi edes ajatella vieväni lapseni muiden hoidettavaksi päivähoitoon saadakseni laatuaikaa, joten kokopäivätyö on minulle ok.



Olen yrittänyt suhtautua tilanteeseen päivä kerrallaan- mentaliteetillä ja odotan tilanteen helpottuvan syksyllä, kun talo on viimeinkin valmis ja voimme keskittyä ihan vain arjen pyörittämiseen.

tavallinen arki ja sen rullaaminen on jo iso asia-

teillä on työpaikat, terve lapsi, uusi talo tulossa, elintaso ok, terveys(?) ok...

niin sitten sen elämän sun kohdalla KUULUU olla sellasta kuin se on. Jos on tuollainen asenne, " että en voisi kuvitellakaan etsiväni ratkaisuja, joiden avulla elämäni helpottuisi vaan mielummin valitan kaiken raskautta ja ilottumuutta" , niin eipä voi mitään.



Toi on jotenkin niin suomalainen asenne, mistään ei saa nauttia eikä mitään saa tehdä vähän helpommalla. Asun itse Keski-Euroopassa ja täällä on ihan tavallista, että lapsi on osa-aikahoidossa, vaikka äiti olisi kokopäiväisesti kotona. Vaikka olisi VAIN yksi lapsi - kuvitelkaa! Näin ainakin, jos miehellä vaativa työ ja matkustamista. Täällä ajatellaan, että jokaisella - jopa ÄIDILLÄ - on oikeus omiin juttuihinsa, vaikkapa jumppaan tai kielikurssiin tai siihen, että hoitaa siivoukset ilman jalassa pyörivää lasta.

onko oikeasti niin, että 60% työaika vähentää tuloja vain 20%?



Kyselee täyttä päivää tekevä kahden lapsen äiti, joka toivoisi lisää aikaa kotona lasten kanssa