Olenkohan todellinen luontoystävä ja luonto tietää sen ?

Erikoisia kohtaamisia minulla, ikäänkuin luonnon eläimet näkisivät lävitseni, etten ole paha enkä heille vaarallinen tai pahaa tekemässä, on niin paljon erikoisia kohtaamisia, ettei moni edes usko tarinoitani. Talitintit ja sinitiaiset hyppelee grillin päällä ja kurkkii ikkunassa, "siellä se taas joku hääräilee, pitääpä saada huomio meihin, tiedämme, että on pähkinäpussi kaapissa". Laitoin pienennettyjä pähkinän palasia terassin kaiteelle eilen ja taas ystävät on ikkunan takana, lentää paikallaan pyristellen, eli ikkunan takana pyristelevät ilmassa että varmaan huomaan heidät. Ovat oppineet tuntemaan vihellykseni. Aamulla vihelsin tietyllä nuotilla, niin ei mennyt aikaakaan kun ystävät olivat paikalla, "kuulutu on ja tässä ollaan, kiitos". Metsäkauriit eivät välitä minusta mitään vaikka kävelen muutaman metrin päästä. Orava pomppii ovenkahvassa tai ikkunalaudalla. Mökillä jänis istui maassa, melkeinpä torkkuen ja tuli ottamaan salaattipuskaa evääkseen. On nämä niin erikoisia tapahtumia että onkohan minussa jokin erityinen kyky kutsua heitä lähelleni ja miten nopeasti tottuvat minuun. Talitintti ottaa pähkinan jo kädestäni kun vihellän, kuukkeli istahtelee kahvipannun päällä nuotiolla, voi mahoton näitä kaikkia tarinoita, niitä riittää aina yhä uusia kertomuksia. Olen vaan iloinen näistä, niin iloinen ja mitään pahaa ei ole sattunut puolin eikä toisin. Symbioosimme on saumaton !