Kasvien tunteista
Koska joku herkkä pahaksui ja poisti keskustelun tunteeko kasvit kipua tai tunteita ja olin ehtinyt uhrata puoli tuntia ajastani tän viestin kirjoittamiseen niin postaan sen silti.
Suosittelen katsottavaksi Youtubesta mm. "Anton Petrov" tiedekanavaa. Siellä löytyy pari suosittua videota miten koekasvit kommunikoivat keskenään. Tutkijat ovat huomanneet laboratorio-olosuhteissa että kasvit todella juttelevat keskenään ja haavoittunut kasvi "huutaa ja valittaa". Ihmisen korva ei kykene tätä kuulemaan mutta tutkimuslaiteet rekisteröi sen ja tätä oli tutkittu myös esim. jollain koiperhoslajilla joka muni tietyn kasvin lehdille. Tutkijat vahingoittivat muutamaa tämän kasvin yksilöä hieman ja totesivat että koiperhoset välttelivät juuri näitä kasveja vaikka ne ei ulkoisesti eronneet muista. Eli koit kuulivat näiden kasvien "tuskanhuudot". Myös janoiset tomaattikasvit alkoivat "huutamaan" innoissaan kun naapurikasveja aloitettiin kastelemaan.
Tutkijat huomasivat myös kasvien hämmästyttävän kyvyn tunnistaa tuttu ihminen tai hoitajansa. Kuulemma ne tunnistivat hoitajansa 78% tarkkuudella mutta hämmästyttävää oli että kasvit vaistosivat eri ihmisten tunnetilat yli 90% tarkkuudella! Mikä oli huomattavasti tarkempi kuin koirilla ja ihmisillä. Eli kun kuljet luonnossa, kasvit ilmeisesti tarkkailevat sinua ja huomaavat tunnetilasi herkemmin kuin rakkaimmat ystäväsi.
Metsän puut ovat yhdistyneet toisiinsa valtavien maanalaisten sienirihmastojen avulla millä he kykenevät viestittämään toisilleen jopa satojen km. Päähän naapurimetsiin. Esim. Jos yksi metsä joutuu yllättäen tuhohyönteisten ym. Hyökkäyksen kohteeksi se pystyy viestittämään naapurimetsään missä puut ja kasvit alkavat saman tien valmistaa kemikaaleja jotka torjuvat kyseistä ötökkää. Myös kun metsiä aletaan istuttaa autioille alueille missä sitä ei ole aiemmin kasvanut, se kasvaa huonosti ja kitukasvuisesti ja usein taimet kuolee koska niillä ei ole tätä maanalaista sienirihmastoverkkoa käytettävänään. Ollaan vasta nyt alettu ymmärtämään sen merkitys puille ja sitä pidetään jopa puiden "internettinä" ja äärettömän erikoistuneena ja hienostuneena. Sienien kieltä puolestaan on jo tutkittu useampi vuosi ja tekoäly on jo onnistunut löytämään jopa sanoja ja kielioppisääntöjä. Puunlahottajasienet on kuulemma sienistä kaikista älykkäimpiä. Niillä on laajin "sanavarasto" ja ne on aktiivisimpia kommunikoijia ja niillä on hienostuneempi "kielioppi"
Kasveille kannattaa jutella kauniisti ja huolehtia niiden valon ja veden tarpeesta ettei liikaa tai liian vähän kastele niin kasvavat hyvin.
Puilta pitäisi kysyä lupa kaataa tai ainakin ilmoittaa sille tai niille miksi.
Olen ihmetellyt yhtä laajaa halkuuaukeaa, joka on noin 20 vuotta sitten hakattu ja siellä ei kasva kuin jotain huonokuntoisia uusia puun alkuja kaukana toisistaan. Sinne ei ollut jätetty siemenpuita, joten luulisi, että on konekylvetty, mutta sinne ei kasva mitään.
Sain vastauksen kirjoituksestasi, että siellä ei kasva mitään koska siellä ei ole maanalaista puiden sienirihmastoverkostoa käytettävissä.