Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä whatsapp-viesteihin joku pituusraja, milloin ette jaksa lukea jos liian pitkä?
11.10.2026 |
Ja mikä se raja on? Minulle on joskus sanottu, oikein näytetty sormilla että "sultakin tulee joku -näin- pitkä viesti niin en jaksanu ees lukee". Minusta tuollainen on aika törkeätä ja kusipäistä ignoorausta. Vai johtuuko vain kyseisten henkilöiden omasta pinnallisuudesta ja helppoudenhalusta? Selittäkää joku tää mulle ja kertokaa onko teillä joku raja milloin ei jaksa lukea.
Kommentit (18)
Riippuu vähä, keltä se viesti on. Mutta yleensä nuo näääääin pitkät on työviestejä, ni ne kyllä luen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei.
Av:lla voi olla, sisältö ratkaisee, mutta ystävien viestit - totta kai - luen.
On. Jos ruudussa mainitaan tekstin jatkuvan, en klikkaa sitä auki. Samoin ääniviestit jäävät kuuntelematta. Ja koska en ole enää missään somessa ( face, insta, twitter ym. ), hassunhauskat linkit näihin jäävät avaamatta.
En mä edes jaksais näpytellä metrin pituista viestiä. Laittaisin ääni viestin tai soittaisin.
Liian pitkä jos ei mahdu kerralla kännykän näytölle. Toki lyhyempikin viesti voi olla liian pitkä luettavaksi jos siinä ei ole esimerkiksi kappalejakoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n pituusraja on yksi tavu, jonka hän juuri ja juuri saa tavattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan elämäni aikana saanut niin pitkää viestiä, etten sitä olisi jaksanut lukea. Tämä pätee Whatsappiin, sähköpostiin ja mihin tahansa. Tarkoitan nimenomaan tuntemiltani ihisiltä saamiani viestejä, en tietenkään spammi- ja markkinointiviestejä.
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.
Hän on vain syvällisempi kuin sinä. Niin kuin minäkin olen. En tarkoita että jokainen viesti pitäisi olla romaani, mutta jos nyt muutamaa lausetta ei jaksa kaverilta lukea, niin hohhoijjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.Hän on vain syvällisempi kuin sinä. Niin kuin minäkin olen. En tarkoita että jokainen viesti pitäisi olla romaani, mutta jos nyt muutamaa lausetta ei jaksa kaverilta lukea, niin hohhoijjaa.
Tästä tuli mieleen, että jotkut ovat niin lyhytsanaisia ja tiivistämiseen taipuvaisia, että he ilmaisevat itseään epäselvästi. Sellaisen viestin saatuaan joutuu tekemään täydentäviä kysymyksiä – ainakin itse joudun.
Otatko kahvia vai teetä?
Joo
Kumpaa?
Otan
Niin niin, mutta kumpaa otat, kahvia vai teetä?
Otan otan, sanoin jo
On. WhatsApp ei ole minulle kommunikointikanava, kuin lyhyisiin ”tiedotuksiin”. Esim tulisitko kahville? Voisimme jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kukaan kirjoita niin pitkää viestiä, etten jaksaisi lukea. Minä saatan lukea jopa kirjoja, voitko kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.Hän on vain syvällisempi kuin sinä. Niin kuin minäkin olen. En tarkoita että jokainen viesti pitäisi olla romaani, mutta jos nyt muutamaa lausetta ei jaksa kaverilta lukea, niin hohhoijjaa.
Toisille viestit ovat vain nopeaa asioiden sopimista varten, ja syvällisemmät keskustelut säästetään kasvotusten käytäviksi. Minulla ei ole yhtään tällaista ”kirjekaveria” ja olen iloinen, että ympärilläni on ihmisiä joilla on vielä aikaa toisilleen ilman, että siinä välissä on joku muovilaatikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun viestit on aina liian pitkiä. Parenpi olla läheyttämättä.
Ettekö te "en jaksa lukea" -ihmiset tajua, kuinka helvetin itsekästä ja jopa loukkaavaa viestin lähettäjää kohtaan tuollainen välinpitämättömyys on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.Hän on vain syvällisempi kuin sinä. Niin kuin minäkin olen. En tarkoita että jokainen viesti pitäisi olla romaani, mutta jos nyt muutamaa lausetta ei jaksa kaverilta lukea, niin hohhoijjaa.
Toisille viestit ovat vain nopeaa asioiden sopimista varten, ja syvällisemmät keskustelut säästetään kasvotusten käytäviksi. Minulla ei ole yhtään tällaista ”kirjekaveria” ja olen iloinen, että ympärilläni on ihmisiä joilla on vielä aikaa toisilleen ilman, että siinä välissä on joku muovilaatikko.
Tämäkin on varmasti totta. Minulle asialla ei ole väliä.
On mukavaa kirjoitella toisella puolella maata olevien tuttavien kanssa. Aikoinaan kirjoittelin yhden ihmisen kanssa noin 600-rivisiä sähköpostiviestejä. Lähetin pitkiä viestejä ja sain takaisin samanlaisia. Nykyään Whatsapp-keskusteluissakin voi satunnaisesti olla pitkiä viestejä, mutta enemmän viestintä on lyhyitä viestejä pitkissä ketjuissa. Lisäksi saatamme puhua Whatsappissa tuntien mittaisia sessioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.Hän on vain syvällisempi kuin sinä. Niin kuin minäkin olen. En tarkoita että jokainen viesti pitäisi olla romaani, mutta jos nyt muutamaa lausetta ei jaksa kaverilta lukea, niin hohhoijjaa.
Toisille viestit ovat vain nopeaa asioiden sopimista varten, ja syvällisemmät keskustelut säästetään kasvotusten käytäviksi. Minulla ei ole yhtään tällaista ”kirjekaveria” ja olen iloinen, että ympärilläni on ihmisiä joilla on vielä aikaa toisilleen ilman, että siinä välissä on joku muovilaatikko.
Kannattaa sitten huomioida, että se ylitiiviskään ei ole aina mikään hirveän viehättävä kommunikaatiotapa.
"Moikka, miten olisi tänään vaikka kahville tai shoppailemaan?"
"Ei onnistu."
Oukkidou then. Ihan lähimmiltä ystäviltä jaksan ymmärtää, mutta ei nyt varsinaisesti kovin sosiaalista tai vastavuoroista ole. Viestitkin on nimensä mukaan viestintää, ja jos ei yhtään jaksa ylimääräistä niin ei kovin kiinnostuneelta vaikuta kavereistaan.
Eräs tuntemani ihminen kirjoittaa sellaisia 50 cm (oikeasti) pituisia vuodatuksia. Tuntuu ettei oikein ymmärrä että viesteissä on tapana tiivistää, naamatusten sitten jutellaan laveammin.
Jos esim. viestitän ”hei x, lähtisitkö lauantaina aamupäivällä syömään ja shoppailemaan”? Hän ei voi vastata ”kiva, voisin lähteäkin!” tai ”harmi, on muuta menoa mut mennään joku toinen kerta”.
Vastaus on luokkaa tämä: ”hei, olipa kiva kun pyysit. Mietinkin tässä juuri pyykkiä pestessäni että tarvisin uutta päällepantavaa Mulla on kyllä tällä viikolla muutamia aika kuormittavia juttuja (se projektin palautus josta kerroin, huoh! ) ja lupasin käydä mummolle kaupassa kun hän ei yksinäisenä ihmisenä juuri apua muilta saa, ja pitää näiden lisäksi kyllä palautua ja ottaa omaa aikaa. Mutta voisi olla kiva nähdä ja vähän shoppailla…”
Tuo esimerkki siis lievimmästä päästä, usein kirjoittaa monen kappaleen monologeja jossa toistaa jo moneen kertaan jo puhutut asiat. Viestittely hänen kanssaan vie voimat.