Hallituksen jäsenten psykologiset profiilit osa 1

 huomioita, mutta kiltillä otteella.

Ulkoministeri Elina

Elinan julkisessa profiilissa on kiinnostava yhdistelmä älyllistä itsevarmuutta ja sosiaalista varovaisuutta. Hän on tottunut jo nuorena siihen, että häntä kehutaan ennen kaikkea fiksuksi tytöksi, joka pärjää matematiikassa ja ymmärtää asioita. Kun on joutunut nuoresta asti luovimaan miesten hallitsemissa ympäristöissä, yksi luonteva selviytymiskeino on ollut opetella pelaamaan miesten säännöillä ja omaksua miehinen tapa ajatella. Myöhemmin nuoret ja vanhemmatkin oikeistolaiset miehet ovat nostaneet hänet korokkeelle ja hän on pasitatellut suosiossa. Politiikassa tämä voi näkyä pidättyvyytenä ja taipumuksena suhtautua kilpailijoiden suosioon hieman viileästi. Sanna Marinin pääministeriys ja kansainvälinen näkyvyys on saattanut olla hänelle vaikea pala, eikä tunnustuksen antaminen Marinin hallituksen Nato-ratkaisulle ole aina vaikuttanut helpolta. Myös Riikka Purran nousu oikeiston uudeksi vahvaksi hahmoksi on muuttanut asetelmaa: poliittisessa ympäristössä, jossa Elina on tottunut pärjäämään, huomio ja ihailu eivät enää automaattisesti kohdistu häneen.

Ajattelussa on myös pieni mutta kiinnostava jännite. Elina näyttää luottavan vahvasti ihmisen rationaalisuuteen: ihminen pystyy tekemään laskelmia, optimoimaan toimintaansa ja tekemään taloudellisesti järkeviä ratkaisuja. Samalla hänen näkemyksissään ihmisluonnosta on esiintynyt melko deterministinen sävy, esimerkiksi ajatus siitä, että geenit määrittävät ihmistä enemmän kuin kasvuympäristö. Tässä rationaaliseen yksilöön uskova liberalismi kohtaa yllättäen melko kovan biologisen realismin. Elina vaikuttaa luonteeltaan enemmän tutkijalta kuin poliittiselta esiintyjältä. Kunnianhimo on kuitenkin ajanut hänet ympäristöön, jossa esiintyminen on osa työnkuvaa. Hän siis joutuu jatkuvasti tekemään jotakin, mikä ei välttämättä tule häneltä luonnostaan.

Oikeusministeri Antti

Antti on kasvatettu kokoomuslaiseen maailmankuvaan, mutta olennaista ei ole pelkästään se, mitä hän uskoo, vaan kuinka vähän tarvetta hänellä vaikuttaa olevan kyseenalaistaa sitä. Hänen suhteensa omaan taustaansa on ylpeä ja suoraviivainen. Hän ei tunnu kantavan mukanaan erityistä kapinaa vanhempiensa maailmaa vastaan. Mikkelin torilla seuratut paraatit, kiinnostus armeijaan ja haaveet reserviupseerikoulusta sopivat kuvaan ihmisestä, jolle järjestys, instituutiot ja hierarkiat näyttäytyvät lähtökohtaisesti turvallisina eivätkä ahdistavina. Nuorena kiinnostus Yhdysvaltain republikaaneihin istuu samaan kokonaisuuteen. Antia voi luonnehtia poliittiseksi persoonaksi, joka on löytänyt maailmankuvansa melko varhain ja jonka ei sen jälkeen ole tarvinnut käyttää valtavasti energiaa sen uudelleen rakentamiseen. Tämän kääntöpuoli on joustamattomuus. Jos oma poliittinen tie on ollut suhteellisen suora, voi olla vaikeampi ymmärtää toisella tavalla ajattelevia. Parhaimmillaan hän olsii esimerkiksi perheyrityksen toimitusjohtajajan, jossa päätösvalta on täysin hänellä itsellään.