Luulin aina että olen jollain tavalla spessu
Siis siten, että minulla on monenlaista osaamista ja luovuutta ja tekemisen meininkiä, jotain mikä tekee minusta minut. Nyt työttömänä kun yritän saada töitä ja miettiä mitä vaihtoehtoja olisi, olen huomannut että en osaa oikeastaan mitään, en keksi mitään uutta mitä voisin tehdä, eikä mistään mitä jollain tavalla osaan, ole mitään hyötyä.
Entiset harrastukset ja tekeminen eivät huvita, koska mietin vain ettei niistäkään ole elannon kannalta mitään hyötyä.
En keksi mitään mitä täydentävääkään opiskelisin, koska tuntuu ettei ole mitään hyödyllistä johon minulla olisi kykyjä. Tarvitsisin kokonaan uuden pohjakoulutuksen, mutta siihen työkkäri ei anna mahdollisuutta.
Olen vain, haen työpaikkoja joihin en edes usko pääseväni ja tuntuu että hiivun vähitellen ihmisenä olemattomiin.