Jos edellinen kissa pissaili pitkin seiniä niin pissaako se uusi kissa ne samat paikat?
Nehän kyllä haistaa jäljellejääneet mikroskooppisetkin pisarat vaikka me ihmiset ei haisteta.
Kommentit (4)
Leikkaamaton kolli kuseksii mihin huvittaa.
Osaavat ne koirat ja koiranomistajatkin.
Koira aiheutti lapsiperheelle yli 25 000 euron laskun
Vierailija kirjoitti:
Leikkaamaton kolli kuseksii mihin huvittaa.
Rotukissakasvattajana olen havainnut, että sisäsiisteyteen vaikuttaa myös perimä. Itselläni oli aikoinaan siitoskolli, joka oli täysin sisäsiisti ja leikkaamaton koko pitkän elämänsä ajan. Sen oleskelutiloja ei tarvinnut millään tavalla rajoittaa, eivätkä edes kylään tulleet morsmaikut saaneet sitä merkkailemaan tai muuten levottomaksi. Joku voisi ajatella, että se oli jotenkin "laimeaviettinen", mutta yhtään naarasta ei treffien seurauksena tyhjäksi jäänyt, pentuja syntyi aina.
Mielenkiintoista oli, että todella moni sen pojista oli myös täysin sisäsiistejä. Monet omistajat kertoivat valmistautuneensa leikkauttamaan kollinsa, mutta asia oli sitten jäänyt, kun ei mitään tarvetta koskaan ilmennyt. Olivat siis sisäkissoja kuten isänsäkin.
Jos on sitä mieltä että kyseiset paikat ovat hänen reviirinsä. Jos taas on sitä mieltä että hänen reviirinsä koko on eri, pissaa eri paikat.