Opiskelu ei ole sankariteko!

Nykyään työn ohessa opiskelevaa pidetään helposti jonkinlaisena supersuorittajana. Ihastellaan, miten joku tekee täysipäiväistä työtä ja suorittaa samalla AMK- tai yliopistotutkintoa, ehkä vielä perheen ja pienten lasten keskellä.

”Miten ihmeessä hän jaksaa?”
”Onpa uskomaton suoritus!”

Mutta kiinnostavaa on se, ettei työn ja opiskelun yhdistämistä aiemmin välttämättä pidetty minään sankaritekona.

Professori, kirjailija ja kasvatustieteilijä Kari Uusikylä on kirjoittanut omista opiskeluajoistaan. Hän opiskeli opettajan työn ohessa ensin maisteriksi ja myöhemmin tohtoriksi, vieläpä pikkulapsiperheen arjessa. Hänen kuvauksessaan kyse ei ollut poikkeuksellisesta sankaritarinasta, vaan elämästä, jossa työ, perhe ja opiskelu kulkivat rinnakkain.

Tässä onkin jotain pysäyttävää.

Aiemmin työssäkäyvällä aikuisella oli enemmän mahdollisuuksia kouluttautua työn ohessa. Opiskelua saattoi järjestää työn rinnalle, ja taloudellista turvaa oli mahdollista saada esimerkiksi aikuiskoulutustuen kautta. Sen tarkoituksena oli mahdollistaa opiskelu työuran aikana.

Aiemmin työn ohessa opiskeleva saattoi siis saada tukea ja aikaa opintoihin. Nyt moni suorittaa tutkintoa täysipäiväisen työn rinnalla ilman vastaavaa taloudellista turvaa.

Ennen työn ja opiskelun yhdistäminen oli vaativaa, mutta siihen oli enemmän rakenteellista tukea.

Nyt vastuu on yhä useammin yksilöllä.

Silti samaan aikaan työelämässä pitäisi jatkuvasti kehittää itseään, päivittää osaamistaan, kouluttautua ja pysyä mukana muuttuvassa maailmassa.

Yhteiskunta siis odottaa jatkuvaa oppimista, mutta on samalla vähentänyt niitä mahdollisuuksia, joiden avulla opiskelu olisi mahdollista työn ohessa.

Ja sitten ihmetellään, kun joku tekee tutkinnon työn ohessa.

Ehkä meidän pitäisi kysyä myös, miksi siitä on tullut niin valtava suoritus.

Ei siksi, etteikö työn ja opiskelun yhdistäminen olisi vaativaa. Totta kai se on. Mutta ehkä ongelma ei aina ole siinä, että ihmiset ovat nykyään jotenkin poikkeuksellisen kovia suorittajia.

Ehkä yhteiskunta on vain tehnyt aikuisena opiskelusta vaikeampaa.

Aiemmin työn, perheen ja opiskelun yhdistäminen saattoi olla osa tavallista elämää. Nyt sama yhdistelmä näyttäytyy helposti poikkeuksellisena saavutuksena. Vaikka ei todellakaan ole sitä.

Ja silti ihmiset opiskelevat.

Työn ohessa. Perheen ohessa. Lasten ohessa. Iltaisin ja viikonloppuisin.