Tahdottomasti s3libaatissa

Mietin monesti, että miltä tuntuu ihmisestä joka tietää, ettei ikinä pääse intiimiin kanssakäymiseen kenenkään kanssa (puhun nyt kummastakin sukupuolesta, en vain miehistä)? Masentaako se kokoajan vai tottuuko siihen ettei kiinnosta siinä mielessä ketään? Antaako periksi vai pitääkö yllä (epärealistista) toivonkipinää?

Kyllähän sitä omassa parisuhteessa joskus toinen suututtaa ja miettii, että ikisinkuilla(he jotka ovat sitä vastentahtoisesti) on kyllä helppoa, mutta en kyllä ikinä vaihtaisi pois sitä että on parisuhteessa. 

Ymmärrän täysin niitä jotka valitsee olla sinkkuja, ikäänkuin parisuhde - velkoja, mutta ahdistava ajatus ettei kelpaisi kenellekään. Kertokaa joita tämä koskee. We listen, we don't judge. N32