Lue keskustelun säännöt.
Ajatukset ja tunnekokemukset depressiossa
23.03.2026 |
Mitä yllättävää olette huomanneet? Luulin jo tässä parinkymmenen vuoden ajan kokeneeni yhtä ja toista tämän masikseni kanssa. Ainahan niille tiloille ei löydy mitään sanojakaan. Mutta tänään tajusin että nyt häpeän hirveästi olemassaoloani. Inhottava, myrkyllinen, raastava tunne. Apuahan masennukseen ei juurikaan saa, etenkään nykyään, etenkään kun se on krooninen.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Mulla masis persreiässä 🐖
Sepäs ikävää, sillä lamaantunut ja pyyhkeen kehään heittänyt persreikä se vasta melkonen asshole osaa ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin myös vuosien aikana kokeneeni kaikki tunnetilat ja tunteettomuuden. Nyt ihan kohta nelikymppisenä yllättää että olen alkanut henkisesti valmistautua kuolemaan. Elämä tuntuu olevan taputeltu ja ohjautunut syviin uomiinsa eikä mitään enää tapahdu. Monille alkaa tulla kroonisia ja vakaviakin sairauksia ja sitä pelkään. Ei ole mitään odotettavaa. Mikään ympärillä ei enää kiinnosta. Katson tavaroitani ja mietin mitä niille teen. Mietin olisiko jotain missä minusta voisi vielä olla hyöytyä, nyt kun kuolema ei enää pelota vaan tuntuu tervetulleelta. Voiko 40v armeijaa käymätön nainen vaikka lähteä sotimaan jonnekin?
Sen että vaikka en itse ole olosuhteitani valinnut, on niitä kuitenkin helppo käyttää verukkeena pysyäkseen paikallaan. Kun aloin ymmärtää mitä oikeastaan välttelen, aloin löytää ratkaisuja sänkyyn jäämisen sijaan.
Kohtalotoveri! Itse olen ehtinyt myös ajatella yhtä ja toista, kuten että voisin lähteä raivaamaan miinakenttää, jos sillä saataisiin pelastettua ihmishenkiä. Kun joku läheinen tai tuttu kuolee, mua suututtaa hlvtisti, kun tiedän miten toinen olisi halunnut jatkaa elämistä, ja miten minä stanan torakka täällä vaan jatkan surkeaa olemassaoloani vuosikymmenestä toiseen. Ja masennus on aiheuttanut minulle mm. Takotsubo-sydänkohtauksen kaksi kertaa. Ja saiko silloinkaan masennukseen? Sallikaa mun nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulin myös vuosien aikana kokeneeni kaikki tunnetilat ja tunteettomuuden. Nyt ihan kohta nelikymppisenä yllättää että olen alkanut henkisesti valmistautua kuolemaan. Elämä tuntuu olevan taputeltu ja ohjautunut syviin uomiinsa eikä mitään enää tapahdu. Monille alkaa tulla kroonisia ja vakaviakin sairauksia ja sitä pelkään. Ei ole mitään odotettavaa. Mikään ympärillä ei enää kiinnosta. Katson tavaroitani ja mietin mitä niille teen. Mietin olisiko jotain missä minusta voisi vielä olla hyöytyä, nyt kun kuolema ei enää pelota vaan tuntuu tervetulleelta. Voiko 40v armeijaa käymätön nainen vaikka lähteä sotimaan jonnekin?
Kuvailit aika hyvin omankin tilanteeni. Tässä sitä nyt vaan seurataan kun omat vanhemmatkin kuihtuu pikavauhtia 60v täytettyään pois ja varmaan hautajaisia vietetään seuraavan 10v sisällä. Aika menee nopeaan, tuntuu ettei tässä kannata mitään edes yrittääkään enää ja sama kun odottelee itsekin sitä loppua vaan. Ymmärrän nyt sen vanhempienikin huokailun, varmaan samat olot heilläkin.
Mulla masis persreiässä 🐖