Hirviluville hinta ja valtion kassaan rahaa
Ajatus tuli toisesta ketjusta, miten valtio voisi saada rahaa.
Valtio voisi helposti myydä hirviluvat metsästysseuroille. Eli voisi olla tarjouskauppa, jossa metsästyseuroille luvat myytäisiin korkeimpien tarjouksian perusteella tai sitten vain määriteltäisiin hinta yhdelle luvalle. Aikuisessa hirvessä voi olla lihaa lähes 200 kg. Jos luvan hinta olisi vaikka vain 500 euroa per hirvi, niin se tekisi metsästäjille vain 2,5 € /kg. Olisi edelleen hyvin halpa hinta tilanteessa, jossa halvinkin perusnaudanliha maksaa kaupassa yli 10 euroa kilo! Yhden hirven lihojen hinta kaupan hinnoilla voi olla suuruusluokkaa 5000 euroa, joten lupa voisi maksaa jopa tonninkin. Täytyy muistaa, että samalla rahalla metsästäjät saavat harrastaa rakastamaansa metsästystä!
Jos vuodessa myönnetään lähes 40 000 lupaa, niin se tekisi 20 miljoonaa valtion kassaan vuodessa tuolla 500 euron lupahinnalla. 40 miljoonaa tonnin hinnalla.
Kommentit (7)
Hyvä idea! Määrätään samalla työttömyys luvanvaraiseksi ja maksulliseksi, luvattomasta työttömyydestä joutuu demareiden ahdistelemaksi.
Valtiolle saadaan rahaa myös siten että lopetetaan mitään tuottamattomien järjestojen tukeminen ja pienennetään ylen rahoitusta.
Etkö tiedä, että hirviluvista maksetaan jo nyt sekä €/hirvi että henkilökohtaisia pyyntilupia? Hirvirikkaimmilla seuduilla saattaisi tulo jäädä pienemmäksi.
Hirviluvilla ON HINTA. Voi v*ttu kun te edes ymmärtäisitte jotain näistä asioista.
Täysin turhaa hommaa koko hirvenmetsästys. Siirtykää julkisen liikenteen käyttäjiksi niin saadaan kattava julkinen liikenne koko maahan ja ei tarvitse pelätä suurilla ajoneuvoilla hirvikolareita. Kaikenlainen hupiajelu autoilla myös turhanpäiväistä. Tämän jälkeen voitte vähentää epäterveellistä lihansyöntiä niin elätte 5-10 vuotta pidempään. Normaali ihminen syö lihaa kerran viikossa.
Hirviluvalla on hinta. Metsästäjien keski-ikä 60+. Se on sitova ja aikaavievä harrastus, jossa ei tuntipalkoille pääse. Lisäksi nykypuolisot ei suostu hoitamaan koko syksyn viikonloppuja lapsia.
Jonkun on käytävä metsällä tai tulokset näkyy maanteillä. Enpä lähtisi rahastamaan sillä riskillä että koko hirviseurat kuolee.
Todella hyvä ajatus, pohjahinta ja tarjouskaupalla korkeimman tarjouksen tekijälle. Otetaan harkintaan.