Raamatun mukaan Jumala loi Jeesuksen kautta useita MAAILMOJA
Raamatun mukaan Jumala loi POikansa Jeesuksen kautta MAAILMAT. Uskon, että on olemassa myös ns rinnakkaisia todellisuuksia, parallel universe, esimerkiksi mustan aukon kautta voi mennä toiseen ulottuvuuteen, jossa on omat maailmansa ehkä useita.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
hepr 1
2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on MAAILMAT luonut
3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
Sana
Translitteroitu
Strongin koodi
aion ahee-ohn'
165
Sanan tausta
Sanaluokka
from the same as 104
subst. (mask.)
King James Version käännökset sanasta
AV-ever 71, world 38, never 3364 1519 3588 6, evermore 4, age 2, eternal 2, misc 5
Merkitys
1) for ever, an unbroken age, perpetuity of time, eternity
2) the worlds, universe
3) period of time, age
For Synonyms see entry 5921
eli maailmat "aionit" voivat viitata maailmaan, ikuisuuteen tai universumeihin
Raamatulla ei ihmisten kirjoittamana kirjana ole mitään kummempaa auktoriteettia.