Vaimo halusi erota, mies keksi sairaan murhasuunnitelman. Tekeytyi ex-kundikaveri stalkkeriksi kuukausien ajan
Mies ja vaimo, kolme lasta, lapset noin 10 vuoden molemmin puolin. Kiva iso koti.
Yhdessä he olivat noin 15 vuotta.
Vaimo halusi erota, mies ei.
Mies keksi mielestään nerokkaan suunnitelman. Hän halusi murhata vaimonsa, mutta lavastaa vaimon entisen nuoruusvuosien kundikaverin tekijäksi. Hän loi eri profiileja, otti niillä yhteyttä vaimoon jne. esiintyen tuona miehenä, joka halusi lämmitellä suhdetta vaimoon. Hän meni tosi pitkälle tuossakin, mm. laittoi kännykkänsä ottamaan salaa kuvaa itsestään seisomassa kauempana ja lähetti kuvan vaimolle, kuinka stalkkaa tämän aviomiestä.
Sitten aviomies muka näki jonkun heidän autotallissaan ja soitti oikein poliisit. Tästä hälytyksestä on bodycam. Hän kusetti, kuinka nyt on viety talon vara-avain sieltä ja tekijä on varmasti tämä vaimon ex.
Siitä viikon kuluttua hän toteutti murhansa. Kun vaimo oli heittänyt lapset autolla kouluun ja tuli kotiin autotalliin, aviomies puukotti hänet autotalliin. Sitä ennen hän kätevästi oli sulkenu kaikki vaimon hommaamat valvontakamerat, jätti vain yhden kameran päälle, joka kuvaa autotallin ulkopuolelta.
Sitten hän lähti töihin vaimon autolla, kun vaimo jäi makaamaan autotalliin sisään. Valvontakamera kuvaa kuinka hän lähtee töihin. Töissä kaikki kamerat kuvaavat, kuinka rennosti hän kävelee töihin sisään ja käytävillä juuri murhan jälkeen.
Sitten hän soitti parin tunnin kuluttua hälytyskeskukseen, kun vaimo ei ole pariin tuntiin vastannut puhelimeen, voiko joku käydä katsomassa. Ja hälytti vaimon äidinkin katsomaan. Kun vaimoahan oli ahdistellut entinen poikaystävä. Sieltä sitten löytyi vaimon ruumis. Aviomies tuli paikalle ja teeskennellen heittäytyi maahan ja itki tekoitkua kaikkien poliisien ja omaisten edessä, kuinka hän ei kyennyt suojelemaan vaimoaan. Oikein veti ihan överiksi sen esityksen. Ei vain tullut kyyneleitä.
Sitten poliisi tutki kaiken. Selvisi, että kaikki stalkkeriviestit kuukausien ajan oli lähetetty aviomiehen työpaikalta aviomiehen ip-osoitteesta, väitetty stalkkeri asui erittäin kaukana ja hänellä oli vedenpitävä alibi. Lisäksi kamerat pystyi sulkemaan vain hän tai vaimo.
Tässä on TrueCrime dokkari, paljon poliisin bodycam kuvaa.
Kommentit (31)
Ei tuo älykäs ollut kun jäi kiinni.
Aina jaksaa hämmästyttää, kuinka pitkälle joidenkin mielikuvitus riittää.
Tekeytyä nyt vaimon nuoruusaikojen kundikaveriksi, joka alkaa stalkata vaimoa ja haluaa lämmitellä välejä vaimoon. Ja vaimo pelkää, hommaa turvakameroita, menee poliisin puheille tästä (tästäkin on pitkä bodycam video) ja kaiken takana onkin oma aviomies ja hänen kiero murhasuunnitelmansa, jossa pohjustaa ja lavastaa syylliseksi entisen kundikaverin.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo älykäs ollut kun jäi kiinni.
Niin, hän ei ottanut huomioon sitä, että hänen lavastamallaan miehellä saattoi olla vedenpitävä alibi.
Hän ei tajunnut, että hänen viestinsä vaimolle on jäljitettävissä täysin, vaikka anonyyminä niitä lähetteli eri osoitteista.
Hän ei tajunnut, että on epäilyttävää, että miksi vaimo sulkisi valvontakamerat juuri ennen murhaansa. Vaimo hommasi kamerat turvakseen. Ja vain aviomiehellä oli pääsy toisena henkilönä sulkemaan kamerat.
Miten ei tullut ajatelleeksi, että kaikki tutkitaan ja jää kiinni? Lähetti työpaikkansa koneelta viestejä, sanoisin, ettei kovin älykästä toimintaa.
Yritti olla liian fiksu. Varmaan olisi jäänyt epätodennäköisemmin kiinni, jos olisi tappanut mahdollisimman vaivihkaa yrittämättä jättää todisteita ja vain kiistää, jos epäillään.
Vaimo pelkäsi niin paljon tuota entistä kundikaveriaan, että hommasi käsilaukkuunsa käsiaseen. Harmi, että hän ei ehtinyt tarttua siihen, kun hän ajoi kotinsa autotalliin ja nousi autosta ulos. Aviomies on heti hyökännyt hänen kimppuunsa. Hänen vierestään löydettiin käsilaukku, jonka sisällä oli tuo käsiase.
Mahtoi vaimo viimeisinä hetkinään ajatella, että se oli sittenkin aviomies. Hänhän pakostikin näki miehensä, kun mies puukotti häntä suoraan edestä päin sydämeen.
Vaimo muuten jossain kohtaa epäili, että voisiko hänen miehensä olla niin sairas, että tekeytyy täksi ex kundikaveriksi, jotta he ikäänkuin lähentyisivät ja saisivat yhteisen vihollisen ja vaimo hakisi tukea miehestään. Mies möläytti tämän poliisikuulustelussa.
Siis ihan helvetin sairas aviomies. Nyt jäi lapset ilman äitiä ja isä sai elinkautisen, joka Jenkeissä tarkoittaa oikeaa elinkautista. Ei ikinä pääse vapaaksi.
Vaimo sanoi monta kertaa, kun hän tästä stalkkerista puhui poliisille, että tämä entinen kundikaveri ei kyllä yhtään ollut tämmöinen silloin aikoinaan.
Ainiin ja miehen internethistoriasta poliisi löysi hakuja, joissa hän on kysynyt "kuinka lujaa pitää lyödä, että ihminen menee tajuttomaksi".
Hänhän oli iskenyt vaimoa tosi lujaa päähän ja sen lisäksi puukotti sydämeen.
Kuinka julma ja sydämetön pitää olla, että soittaa vaimon äidille, että menepäs katsomaan talolle, miksi vaimo ei vastaa. Siis käytännössä usutti vaimon äidin näkemään ruumiin.
Hän myös oli se, joka kertoi lapsille poliisitalolla, että äiti on kuollut ja sitten lohdutti lapsia.
Nämä on kaikki kameratallenteena tuossa dokkarissa.
Mitä ajatuksia herättää? Tuleeko ajatus, että kenellä edes tulee mieleen tekeytyä toiseksi henkilöksi netissä ja yrittää etukäteen jo luoda tilanteen, jossa lavastaa toisen ihmisen tulevan murhan tekijäksi?
Mun mielestä toi on sairasta.
Jaa tää oliki usas. Luulis et ois suomes olllu ni ois vähä enemmä polemiikkiä?
Olipa tyhmä. Jokainen Columboa katsonut tietää, että ensin varmistetaan ettei lavastamisen kohteella ole alibia.
Vierailija kirjoitti:
Olipa tyhmä. Jokainen Columboa katsonut tietää, että ensin varmistetaan ettei lavastamisen kohteella ole alibia.
Millai tuon varmistaa kuukausien ajalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa tyhmä. Jokainen Columboa katsonut tietää, että ensin varmistetaan ettei lavastamisen kohteella ole alibia.
Millai tuon varmistaa kuukausien ajalle?
Alibi MURHAN tekohetkelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa tyhmä. Jokainen Columboa katsonut tietää, että ensin varmistetaan ettei lavastamisen kohteella ole alibia.
Millai tuon varmistaa kuukausien ajalle?
Alibi MURHAN tekohetkelle.
Muille kohtia ei voi jäädä aukkoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa tyhmä. Jokainen Columboa katsonut tietää, että ensin varmistetaan ettei lavastamisen kohteella ole alibia.
Millai tuon varmistaa kuukausien ajalle?
Alibi MURHAN tekohetkelle.
Muille kohtia ei voi jäädä aukkoa?
Mitä aukkoa?