Lihavat tuttavat sanovat mieluummin nauttivansa elämästä. Mitä nautintoa vaikea liikkuminen, kivut, uniapnea ja huono terveys oikein on?? 🤔
Kommentit (42)
Saa tehdä ja syödä mitä haluaa ja lopulta lähtee "saappaat jalassa" kymmeniä vuosia ennenaikaisesti.
Mäkin nautin elämästä. Myös herkuista. Kohtuudella kuitenkin, niin jää myös pois se liikasyönnin aiheuttama tukala olo.
t: normaalipainoinen
Lievästi ylipainoisella voi olla ihan hyvä oikeutus sanoa noin. Pieni ylipaino on tutkimusten mukaan vanhemmilla ihmisillä jopa hyväksi terveydelle.
Nautin eiämästä vain hoikkana. Ihan kauheaa olisi olla lihava. Mieluummin vaikka pyörätuolissa.
Mutta joo, olen saman kuullut lihavien suusta.
Usein lihavat kuvittelevat, että on täyttä masokismia olla hoikka.
Ei ole. Kyllä voi viettää baari- ja ravintolailtoja, syödä suklaata hyvällä omallatunnolla sohvalla löhöten.
Ei vain niin usein kuin lihavat ilmeisesti tekevät.
He äänestävät néégerit valtaan, jotka lykkivät näitä läskejä ja sitten néégerit ottavat poliittisen vallan itselleen, fläskien tukemana.
Kyllä mäkin nautin elämästä lihavana kun olin nuori. Enpä enää 47v kun nivelet on rikki. Suolisto on rikki. Joka paikkaan kolottaa ja väsyttää 24/7
Jo on "normaalipainoisilla" ongelma.Täytyy kytätä "ylipainoisia".Ei teilläkään mene hyvin vai nälkäkö kurnii suonissa.Älkää kulkeko niin pienten ukkojen kans,että on pakko kutistaa itsensä.Naisia on ihania kaikissa kokoluokissa,mutta ylimielistä,arvostelevaa,epävarmaa nirppanokkaa ei kukaan jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mäkin nautin elämästä lihavana kun olin nuori. Enpä enää 47v kun nivelet on rikki. Suolisto on rikki. Joka paikkaan kolottaa ja väsyttää 24/7
Miksi olit nuorena lihava?
Olen ylipainoinen, ei mulla ole mitään noista mainitsemistasi vaivoista.-N. 69v.

No varmaan siksi että lapsesta asti syönyt enemmän kuin kulutan.
Kiva että olet tyytyväinen itseesi ja elämääsi, hyväntuulisia viestejä vain edelleen tännekin.
Vierailija kirjoitti:
Olen ylipainoinen, ei mulla ole mitään noista mainitsemistasi vaivoista.-N. 69v.
Valehtelet. Tai olet vaan vähän ylipainoinen ja treenannut paljon. Lääkityksiä?
Vierailija kirjoitti:
He äänestävät néégerit valtaan, jotka lykkivät näitä läskejä ja sitten néégerit ottavat poliittisen vallan itselleen, fläskien tukemana.
Typerä kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Jo on "normaalipainoisilla" ongelma.Täytyy kytätä "ylipainoisia".Ei teilläkään mene hyvin vai nälkäkö kurnii suonissa.Älkää kulkeko niin pienten ukkojen kans,että on pakko kutistaa itsensä.Naisia on ihania kaikissa kokoluokissa,mutta ylimielistä,arvostelevaa,epävarmaa nirppanokkaa ei kukaan jaksa.
Mitähän epävarmaa nirppanokkaa ja ylimielisyyttä arvon pullukan mielestä aloituksessa oli?
Kun sain hoitoa uniapneaan, nukun huomattavasti paremmin kuin aikana jolloin minulla ei sitä ollut.
No eipä sitä oikein voi toisen ihmisen puolesta päättää, miten hänen pitää elämästään nauttia. Ihmiset kokevat mielekkyyttä niin eri tavoilla. Joku voisi vaikka katsoa mun elämänvalintoja ja miettiä, miksi ihmeessä olen toiminut näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ylipainoinen, ei mulla ole mitään noista mainitsemistasi vaivoista.-N. 69v.
Valehtelet. Tai olet vaan vähän ylipainoinen ja treenannut paljon. Lääkityksiä?
En valehtele, eivät kaikki ylipainoiset ole sairaita, en treenaa, ei lääkitystä.
Lihavat eivät ymmärrä miten hyvältä tuntuu olla energinen terve normaalipainoinen ihminen