Vassarit aikoo taas riehua itsenäisyyspäivänä, mutta poliisi on huolissaan "äärioikeistolaisena pidetystä 612-soihtukulkueesta"
Poliisi varautuu kaaokseen Helsingissä
Helsinki ilman na tseja -ryhmä on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa aikovansa kokoontua Töölöntorilla.
Kommentit (17)
Supon mukaan 612-liike on äärioikeistolainen. Puuhamiehinä on uu.snat.sijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä, joilla on tuomioita väkivaltarikoksista. SVL mainostaa tapahtumaa omilla somekanavillaan, samoin sitä markkinoidaan muilla äärioikeistosivustoilla. SVL:n johtaja Esa Henrik Holappa on sanonut, että soihtukulkue oli osa järjestön tavoitetta yhdistää äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. 612-yhdistyksen pj Timo Hännikäinen on ollut järjestämässä ja toiminut puhujana äärioikeistolaisessa Awakening-tapahtumassa, jossa on vaadittu muun muassa valkoista ylivaltaa. 612-yhdistyksen tilaisuuksissa ovat Hännikäisen lisäksi olleet mm. rasistisen ja f.asistisen Sinimustan liikkeen pj Tuukka Kuru sekä äärioikeistolaisen Kansallisen radikaalipuolueen perustaja Tapio Linna.
Onko tietoja, striimaako joku noita marsseja?
"Töölöntorilla otettiin viime vuonna kiinni yhteensä 40 ihmistä, jotka osallistuivat 612-soihtukulkueeseen.
Itsenäisyyspäivän juhla lähestyy. Riehuuko vasemmisto taas?
Viime vuonna poliisi otti kiinni yli 40 äärivasemmistolaista itsenäisyyspäivänä. Saas nähdä mikä on saldo tänä vuonna. Viime vuonna media rummutti viikkokaupalla "soihtukulkueesta", mutta se oli rauhallinen kävely joka päättyi puheeseen lähimmäisenrakkaudesta. Samaan aikaan vasemmisto riehui väkivaltaisesti niin että kymmeniä piti ottaa kiinni. Siitä tehtiin maailman pienin uutinen jota et ehtinyt näkemään jos räpsäytit silmiä väärään aikaan.
Poliisilta sanovat, että "aikovat estää kahden ryhmän kohtaamisen". Jännä sinänsä, kun toisella ryhmistä ei ole mitään kiinnostusta kohdata toista, kunhan vain kävelevät rauhassa. Toinen ryhmistä taas riehuu ja mölyää ja aiheuttaa muuta pahennusta.
Vierailija kirjoitti:

Ei mölyapina osaa muuta.
Vierailija kirjoitti:
"Töölöntorilla otettiin viime vuonna kiinni yhteensä 40 ihmistä, jotka osallistuivat 612-soihtukulkueeseen.
Idiootti.

Eivät muuten osallistuneet, vaan olivat niitä vassareita. T. Kulkueessa ollut, ja aion osallistua tänäkin vuonna
Vierailija kirjoitti:
Onko tietoja, striimaako joku noita marsseja?
Videota viimevuodelta
Vierailija kirjoitti:
Äärivasemmisto haastaa tahallaan riitaa sekä kerjää verta nenästään oikein kunnolla.
Miks poliisi ei vaan ammu niitä huligaaneja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Töölöntorilla otettiin viime vuonna kiinni yhteensä 40 ihmistä, jotka osallistuivat 612-soihtukulkueeseen.
Eivät muuten osallistuneet, vaan olivat niitä vassareita. T. Kulkueessa ollut, ja aion osallistua tänäkin vuonna
Älä valehtele.
Vierailija kirjoitti:
Supon mukaan 612-liike on äärioikeistolainen. Puuhamiehinä on uu.snat.sijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä, joilla on tuomioita väkivaltarikoksista. SVL mainostaa tapahtumaa omilla somekanavillaan, samoin sitä markkinoidaan muilla äärioikeistosivustoilla. SVL:n johtaja Esa Henrik Holappa on sanonut, että soihtukulkue oli osa järjestön tavoitetta yhdistää äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. 612-yhdistyksen pj Timo Hännikäinen on ollut järjestämässä ja toiminut puhujana äärioikeistolaisessa Awakening-tapahtumassa, jossa on vaadittu muun muassa valkoista ylivaltaa. 612-yhdistyksen tilaisuuksissa ovat Hännikäisen lisäksi olleet mm. rasistisen ja f.asistisen Sinimustan liikkeen pj Tuukka Kuru sekä äärioikeistolaisen Kansallisen radikaalipuolueen perustaja Tapio Linna.
Hienoa! 👍

Tuossa linkatussa uutisessa kyllä kerrotaan, miten asia oli. Mutta luetun ymmärtäminen on tunnetusti teillä vassarisaastoilla kehno.
Vierailija kirjoitti:
Supon mukaan 612-liike on äärioikeistolainen. Puuhamiehinä on uu.snat.sijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä, joilla on tuomioita väkivaltarikoksista. SVL mainostaa tapahtumaa omilla somekanavillaan, samoin sitä markkinoidaan muilla äärioikeistosivustoilla. SVL:n johtaja Esa Henrik Holappa on sanonut, että soihtukulkue oli osa järjestön tavoitetta yhdistää äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. 612-yhdistyksen pj Timo Hännikäinen on ollut järjestämässä ja toiminut puhujana äärioikeistolaisessa Awakening-tapahtumassa, jossa on vaadittu muun muassa valkoista ylivaltaa. 612-yhdistyksen tilaisuuksissa ovat Hännikäisen lisäksi olleet mm. rasistisen ja f.asistisen Sinimustan liikkeen pj Tuukka Kuru sekä äärioikeistolaisen Kansallisen radikaalipuolueen perustaja Tapio Linna.
Sinimustien mielipiteet valestiinasta ja Israelin politiikasta eivät eroa mitenkään äärivassareiden kannoista.
Viime vuonna poliisit veivät 40 pahinta vasemmistoriekkujaa putkaan: häiriköivät 612 - kulkuetta, potkivat ja tönivät poliiseja sekä joku heistä yritti varastaa poliisin virka-aseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilta sanovat, että "aikovat estää kahden ryhmän kohtaamisen". Jännä sinänsä, kun toisella ryhmistä ei ole mitään kiinnostusta kohdata toista, kunhan vain kävelevät rauhassa. Toinen ryhmistä taas riehuu ja mölyää ja aiheuttaa muuta pahennusta.
Ei mölyapina osaa muuta.
Siinä esimerkki, raivopsykoosissa melskaava vasemmistolainen 06.12.2024
https://x.com/ErtF1N/status/1865090956883595285
Vierailija kirjoitti:
Supon mukaan 612-liike on äärioikeistolainen. Puuhamiehinä on uu.snat.sijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä, joilla on tuomioita väkivaltarikoksista. SVL mainostaa tapahtumaa omilla somekanavillaan, samoin sitä markkinoidaan muilla äärioikeistosivustoilla. SVL:n johtaja Esa Henrik Holappa on sanonut, että soihtukulkue oli osa järjestön tavoitetta yhdistää äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. 612-yhdistyksen pj Timo Hännikäinen on ollut järjestämässä ja toiminut puhujana äärioikeistolaisessa Awakening-tapahtumassa, jossa on vaadittu muun muassa valkoista ylivaltaa. 612-yhdistyksen tilaisuuksissa ovat Hännikäisen lisäksi olleet mm. rasistisen ja f.asistisen Sinimustan liikkeen pj Tuukka Kuru sekä äärioikeistolaisen Kansallisen radikaalipuolueen perustaja Tapio Linna.
Ei ole. Jos joukossa onkin äärioikeistolaisiksi laskettavia mukana niin mitä sitten? Äärioikeistolaiset mielipiteet eivät ole rikos. Sen sijaan rikollisesti käyttäytyvä hyökkäävä vasemmistolainen, joka noita kerta toisensa jälkeen tulee räkimään ja riekkumaan, on sellaista fasismia jota maa ei kaipaa. Jos ei pysty sivistyneesti käyttäytymään, on paskasak kia.