Minua hävettää suomalaisten naisten takia liikkua ulkomailla.
Kauhean huonon maineen olemme saaneet joissakin paikoissa. :(
Eihän kaikki suomalaisnaiset levittele p*lluaan lomamatkoilla!!!!
Kommentit (14)
Ranskassa, Italiassa, Englannissa tai Jenkeissä ei ainakaan ole tuollaista käsitystä suomalaisista naisista, kummallista.
Ehkä turkissa? Tai vaikkapa kanariansaarilla? Siellä en ole käynytkään ja tuskin koskaan käynkään.
ehkä suomi naine on nimenomaan halunnut tulla ulkolaisen viemäksi?????? ja ei ne suomi naiset ainoastaan siellä pimppiä jaa, kyllä suomalaiset ovat aika kilttejä verrattuna esim ruotsalaisiin ja britteihin, niillä se vasta maine on
harmittaa vaan, että siitä sitten kärsivät muutkin. Käydään seksilomilla ja sitten samassa ympäristössä muutkin naiset joutuvat siitä kärsimään. En varmaan enää ikinä mene mihinkään turistirysään. Jos minua ei miehet ahdistele niin miestäni yritetään houkutella tissibaareihin ja hänelle yritetään myydä pimsaa (minun läsnäollessani)
Ja mitä sitten, että ruotsalaisilla ja briteillä menee vielä kovempaa? Onko kaikki siksi suomalaisillekin oikeutettua?
Kun miehet tietävät saavansa sieltä pesää, kyselevät he myös taviksilta. Kyllä ärsyttää.
Ihan kaikkialla maailmassa ei olla Suomesta kuultukaan saati naisten maineesta.
mun britti mies ei ollut koskaan kuullutkaan, että suomalaisilla olisi jotenkin " löyhä" maine etelän lomakohteissa. ja mä oon samaa mieltä kutosen kans, että ei niitä raukkoja viedä, ne haluaa itsekkin ulkomaalaista munaa. ja miks ei sais haluta, hehän ovat lomalla. Ei siitä jonku Joensuulaisen av-mamman maine mitenkään kärsi! olin työssä kymmenien italialaisten kanssa ja ei heistä kukaan kohdellut minua mitenkään suomi hutsu helppona lihana. . Ja sitä paitsi, revitäänhän täällä Suomessakin kaikki esim. britti miehet käsistä kun eksyvät pohjolan yöhön biletttään, niin munanhimoista sakkia tää naiskansa täällä on, ihan ilman lomaakin ja antaako myös sillä huonon maineen?
Hollantilaiset ja ruotsalaisetkin oli helpohkoja. Suomalaiset oli vähän vaikeampia :)
Eikä kukaan kundi siellä tuhlaa aikaansa yhteen misuun, jos tätä ei kiinnosta. Halukkaita naisia on kyllä pilvin pimein. Eli nou hätä etteikö saisi olla rauhassa.
Olen ollut töissä Espanjan lomakohteessa ja seurannut vierestä sitä menoa, ja esim. saksalaiset kyllä ihan tyrkyttävät tavaraansa ja juoksevat itse niiden miesten perässä. Kannattaa muuten matkustella myös lomakohteiden ulkopuolella. Siellä suomalaisiakin kunnioitetaan.
ihan jokaisen kansalaisuuden kesken, enemmän mm. britit on niitä munahaukkoja kuin suomalaiset naiset. Aina vaan kovasti toitotetaan, että muka suomalaiset olisi pahimpia, no ei ole.
Mutta jos menee muualle kuin johonkin turistirysärannalle niin eipä siellä tuollaista ole.
Jospa vika on ihan itsessänne ja omassa käytöksessänne? Jospa olette hiukan hutsahtavan oloisia? ;) Tai teillä on ollut uskomattoman huono tuuri ja olette onnistuneet törmäämään vain niihin paikallisiin jorgoksiin?
Suurimmassa osassa maailmaa suomalaisista ei tiedetä yhtikäs mitään. Ei miehistä eikä naisista. Eikä vieraiden ihmisten takia kannata hävetä. Sanotte jorgokselle tiukan ein, niin kyllä se siitä helpottaa.
En muuten oikein usko että tuo maine on pelkästään suomalaisilla naisilla, ne miehet siellä turistirysissä vonkaavat jokaisen kaksijalkaisen perään - oli kyse sitten kananpojasta tai tikapuista.
No tietty jos lomailee jossain sellaisessa mestassa, jossa turistit on tyypillisesti seksilomailevia suomalaisia (eli missä?), niin miehet saattavat olla ihan ongelma. Mutta normaalisti ulkomailla ihmiset kyllä ajattelee suomalaista ihan tavallisena, vähän erikoisena ulkomaan elävänä. :)
Tuli mieleen, että jos olet lomaillut noissa maissa, joissa joillakin miehillä on yleensäkin tapana kohdella naista kuin halpaa lihaa (esim. Egypti), niin ei se suomalaisten naisten vika ole, vaan niiden huutelevien/kähmivien miesten...
Olemukseni on arvokas, vaikka olenkin nuori, joten eipä kyllä " pesän" vonkaajat rohkene meikäläistä lähestyä.
ei saa olla rauhassa, kun on äijiä vonkaamassa pesää, koska jotkut surkimukset on niille antaneet. Luuleeko suomi-naiset, ettei ne äijät köyri jokaista, joka vaan antaa? Sitä on ihan hirveetä kattoa, kun suomi-mimmiä vedätetään rankasti. Tai sitten ne mimmit ei vaan välitä, vaan se vaan on niin siistiii!!!!!!!!!11