Saako ekaluokkalainen vielä uskoa joulupukkiin?
Uskoo siis ihan täysillä, koska meillä on käynyt joka joulu sama hieno ostopukki, joka on jäänyt pitkäksi aikaa juttelemaan ja laulamaan ym ja lapsihan uskoo sen mitä omin silmin kotona näkee. Kauppakeskusten pukit on hänen mielestä vain näyttelijöitä, mutta oikea joulupukki on ehdottomasti ja oikeasti olemassa ja se on se joka meillä käy, Korvatunturilta saapuu. Pitääkö paljastaa totuus joulupukista ennen joulua, kun osa lapsista koulussa varmaan tietää jo totuuden? Vai pitääkö antaa lapsen vain uskoa vielä?
Kommentit (7)
No tottakai saa uskoa, mutta kyllä siitä koulussa sanomista tulee, kuten itsekin ennakoit. Eli mieti, onko lapselle parempi saada kuulla asiasta hallitusti vaikka teiltä vanhemmilta vai joutua koulussa naurunalaiseksi, jos joku älypää siihen tarttuu. Minulle oli lapsena suuri pettymys, kun isä kertoi, ettei pukkia ole. Aloin itkeä saman tien ja isä sitten yritti lohduttaa, että kyllä minä silti lahjoja saan. Jotenkin suivaannuin siitä aika kovasti, koska en minä niiden lahjojen takia itkenyt, vaan sen taianomaisen maailman, jota yhtäkkiä ei ollutkaan olemassa. Mutta silti parempi se oli kuulla kotona kuin koulussa, näin itse koin ja koen.
Totta kai saa. Meillä uskoo tokaluokkalainenkin.
Tottakai saa ja uskovatkin. Meidän jouluaattona tulee joulupukki sukujouluun, nuorin on 8v , tuli mieleen vieläköhän uskoo.
Koulussa sit lasta rääkätään rajusti...
Olen jotenkin aina luullut, että pienetkin lapset lähinnä "leikkivät mukana" siinä joulupukkileikissä. Ihan samoin kuten he "juttelevat" usein lasten näytöksissä näyttelijöiden kanssa, jotka ovat pukeutuneet kissoiksi tms.
Mitä ihmettä kyllä saa