Suomen satojen miljoonien kehitysyhteistyö Tansaniaan alkaa vihdoin kantaa hedelmää
Taas on syytä olla pettynyt siitä, mitä Afrikassa tapahtuu. Pettymyksen voi kohdistaa esimerkiksi Tansaniaan, joka on Suomen ensimmäinen kehitysyhteistyökumppani. Sinne on pantu rahaa satojen miljoonien eurojen arvosta 1960-luvun alusta alkaen.
Tansaniassa on ammuttu jopa satoja mielenosoittajia lokakuun lopulla pidettyjen presidentinvaalien jälkikuohuissa. Vaaleissa presidentti Samia Suluhu Hassan sai väitetysti lähes 98 prosenttia äänistä, ja niin alkoivat protestit, jotka sitten verisesti tukahdutettiin.
Neljä vuotta Tansaniaa johtanut Hassan on maansa ensimmäinen naispresidentti, josta uhkaa kuoriutua maanosansa ensimmäinen naisdiktaattori.
Kommentit (5)
Tansanian kehitysapu on suomettumisajan jäänteitä. Tansanian sosialistit hyvä, Kenian kapitalistit paha.
Ulkoministeriö voisi jo tulla tähän päivään.
Kaikki uloslähetetty raha on hyvä tulonlähde, näin meidän poliitikot persuja lukuun ottamatta ovat oivaltaneet.
Hei me tienataan tällä! Lähetetään ensin vähän maistiaisia ja tänne voi sitten tulla koko poppoo nauttimaan lisää!
🇺🇦🇮🇱
Jippii ja Suomessa asuu ihmisiä taivasalla.