Muistatteko SofterSinin? Kirjoitteli tällä palstalla noin 20 vuotta sitten, oli elänyt intialaismiehen vankina Yhdysvalloissa
Syntynyt 1980-luvun alussa ja Kouvolasta kotoisin. Lähti kenellekään kertomatta Yhdysvaltoihin tapaamaan intialaista miestä (muslimia). Oli tavannut tämän miehen netissä. Jäi pitkäksi aikaa Yhdysvaltoihin, mies ei päästänyt pois. Tuli raskaaksi ja oli vankina talossa. Sai soitella Suomeen ettei vanhemmat huolestu. Pääsi Suomeen takaisin ennen vauvan syntymää. Oli jossakin vaiheessa kääntynyt muslimiksi ja Suomessa pyöri Itä-Helsingin moskeijoissa täysin hunnutettuna. Myöhemmin sai suomalaisen muslimiksi kääntyneen miehen kanssa toisen lapsen.
Jossain vaiheessa islam-kiinnostus loppui ja alkoi kommunistiksi. Kirjoitteli myöhemmin Kaksplus-palstalla ja oli löytänyt kyseiseltä palstalta myös miehen.
Muistan kyllä hänet. Jostain syystä on jäänyt mieleen että hänellä oli oi ihana toukokuu sarja videolla.