Lempitäytteesi kotitekoiseen pitsaan?
Itse laitan yleensä vain metwurstia, katkarapuja ja sinihomejuustoa. Nduja olisi hyvää mutta hitsin kallista.
Mitä sun perjataipitsaan tulee?
Kommentit (32)
Mä teen aina kolmella täytteellä: ananas, ananas ja ananas.
Cream fraiche, valkosipulimurska, kylmäsavulohi, tilli, punasipuli, juustoraaste eli pizza bianco.
Mä tykkään eniten perus margheritasta eli tuoreella oreganolla, chilillä ja valkosipulilla maustettu tuoretomaattikastike, mozzarellajuustoa. Päälle uunin jälkeen tuoreita mozzarellanlehtiä.
Jos joskus harvoin juhlin, niin sitten krapulaan on saatava pizza jossa on metwurstia, ananasta ja jalapenoja.
Teen aina hyvä tomaattikastikkeen. Kuullotan pieneksi leikattua sipulia ja valkosipulia oliviiöljyssä ja sitten sekaan Mutti tomaattimurska, pippuria, suolaa ja oreganoa.
Täytteeksi vaikka ap:n mainitsemat.
Jauhenlihaa laittaisin jos olisi sitä kaupasta saanut.
Pari päivää aiemmin teen taikinan kylmäkohotuksella.
Pohjalle tulee tomaatikaastike (itse keitetty)
Vähän juustoa
Kinkkua, aurajuustoa, salamia, paprikaa.
Pinnalle lisää juustoa.
Pinsa ja siihen ilmakuivattu kinkku, päärynä, vuohenjuusto, kirsikkatomaatti, pinjansiemen ja balsamico
Normipizzaan savuporo, meetvursti/jauhelihakastike, ananas, sinihomejuusto
-Vebabbia
-sipulia
-tonnikalaa
-tölkkisieniä
kinkku, paprika, hieman metwurstia silputtuna ja aurajuustoa
Kokeilkaapa muuten kaupan leipähyllystä saatavaa pinsa pohjaa. On huippuhelppo ja hyvä. Täytteeksi riittää hyvä tomaattikastike, mozzarella ja basilika kun pohja niin hyvä. Jos huonompi esim. valmis pakastepohja sopii täytteeksi hyvin esim. Hyvät grillatut pakastekebab suikaleet, paistettu sipuli, jalapeno viipaleet ja tuhdimpi juustoraaste esim. mustaleima ja tietty hyvä tomaattikastike kaiken perusta.
Jauheliha, sipuli, tomaatti, juusto. Ehkä paprikaa. Eli ihan perus paksu pullapizza. Ihan parasta.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaapa muuten kaupan leipähyllystä saatavaa pinsa pohjaa. On huippuhelppo ja hyvä. Täytteeksi riittää hyvä tomaattikastike, mozzarella ja basilika kun pohja niin hyvä. Jos huonompi esim. valmis pakastepohja sopii täytteeksi hyvin esim. Hyvät grillatut pakastekebab suikaleet, paistettu sipuli, jalapeno viipaleet ja tuhdimpi juustoraaste esim. mustaleima ja tietty hyvä tomaattikastike kaiken perusta.
Pinsapohja on hirmu paksu, siksi epäilyttää. Mutta ehkä kokeilemisen arvoinen kuitenkin.
Jauheliha, feta, sipuli, persikka - tylsää mutta niin hyvää
Pizzassa ei ole täytteitä. siinä on PÄÄLLISIÄ (toppings)
Vierailija kirjoitti:
Cream fraiche, valkosipulimurska, kylmäsavulohi, tilli, punasipuli, juustoraaste eli pizza bianco.
Aijai, tää on varmasti herkkua.
Sienet, paprika, oliivit/suolakurkku
Tomaattia, mozzarellaa ja pestoa.