Näin viime yönä unen jossa oli hirveästi hätääntyneitä ihmisiä. Jossain talossa oli ammuskeltu
se tunnelma unessa oli kauhea.
Kahden aikaan luin tästä tapahtuneesta jutusta
Kommentit (9)
en minäkään uskoisi tätä todeksi jos itse en olisi kokenut näitä juttuja.
Nämä näyt tulleet siis synnytyksen jälkeen
kuolemista, esim. siskonsa ja veljensä kuolemat. Hirveää oli, että he tosiaan kuolivat muutaman päivän päästä tapaturmaisesti. Mummo näki myös unen että sairastui syöpään, kuukauden päästä kuuli toisen sairauden tutkimusten yhteydessä että hänellä oli syöpä.
Nään slach näkyjä myös hereillä ollessa.
Joista olen aiemminkin täällä puhunut.Viimeksi kirjoitin 1,5 vuotiaasta joka oli hukkumassa näyssäni lampeen. Serkkuni lapsi meinasi hukkua seuraavana päivänä :S
Tata vauvan hukkumista olenkin odotellut, muistan kun kirjoitit siita. Mitettinyt siis etta hukkuikohan nyt sit joku lapsi...

en tiedä onko tämä slach ihan oikea sana, tai edes oikein kirjoitettu.
saatan vaan yks kaks nähdä näyn silmissäni, ihan niin kun videon pätkä.
tämä ei siis liittynyt tähän uneen. Vaan näitä aina tulee ja menee.
Voin sanoa, että tämä on yhtä painajaista, kun ne kuvat eivät juuri koskaan ole positiivisia, enkä uskalla näistä kertoa muille.
olisit kertonut tuon aamusella, niin olisi enemmän uskottavuutta tarinatuokiossasi :)
olisit kertonut tuon aamusella, niin olisi enemmän uskottavuutta tarinatuokiossasi :)
eikä ole ainoa laadussaan.
Nään paljon unia, mutta harvoin tälläisiä. Nään slach näkyjä myös hereillä ollessa.
Joista olen aiemminkin täällä puhunut.
Viimeksi kirjoitin 1,5 vuotiaasta joka oli hukkumassa näyssäni lampeen. Serkkuni lapsi meinasi hukkua seuraavana päivänä :S
Saatan nähdä 6-8 unta yhdessä yössä. Tämä tosin jatkui ja jatkui ja jatkui, aamulla mietin oliko tällä unella joku tarkoitus.
Mutta kuinkahan minä olisin unestani huolimatta estänyt mitään. Näin vain vaalean talon unessa eristettynä. paljon hätäisiä ihmisiä ympärillä.
Olen opettaja, ja pahimmassa unessa olin koulussa ja oppilaat liittyivät siihen vahvasti. Heräsin hiestä märkänä ahdistuneena.
Mutta mitään selvää yhteyttä tänään tapahtuneeseen en muista unesta. Mutta tunne oli karmea:-(
talo oli suljettu suurilla esteillä ja yritin unessa saada tietoon oliko tuttavia talossa. Olin aivan hysteerinen unessa.
Heräsin yöllä ja aina vaan uni jatkui ja jatkui... Pelkäsin aina nukahtaa, koska tiesin, etten saa tuota unea loppumaan