Mitä tänään syötte? Eilisiä jämiä, vai onko tänään viikon paras ruoka ?
Huomenna alkaa taas työviikko ja se sylettää NIIN paljon, että taidan vaan tilata pizzaa.
Nuorempana valmistelin tulevan viikon ruokia monelle päivälle. Nyt tuntuu ettei jaksa edes suunnitella mitään, toteutuksesta puhumattakaan.
Kommentit (17)
Tulee keitettyä iso kattila tummaa riisiä kerralla, niin siitä syö monta päivää, säästää aikaa ja rahaa.
Siihen kylkeen lohta ja airfyerin kautta käynyttä kesäkurpitsaa.
Eilen oli viikon paras/työläin ruokailu. Uunilohta, valkosipuliperunoita, paistettuja sieniä ja keitettyjä vihreitä papuja. Jälkiruuaksi kinuskikermakakkua mansikkatäytteellä.
Tänään jotain pastaa kuulemma, ruuanlaittaja vasta heräilee.
Meillä on yleensä viikonloppuna jompana kumpana päivänä vähän "parempi" tai työläämpi ruoka, toisena päivänä voi olla vaikka tähteitä mikrotettuna. Aika usein sunnuntaisin leivon jotain, tai vähintään paistan pannukakun uunissa. Yleensä meillä on vain yksi lämmin ruoka vapaapäivinä, koska aamupala/aamiainen/brunssi venyy monilla perheenjäsenillä aika myöhäiseksi. Se lämmin ruokakin on sitten vasta joskus neljän maissa, ja sitten illalla voi syödä jotain "kevyempää" eli vaikka sitä pannukakkua tms.
Kiusa se on pienikin kiusa
Meillä on tänään nuudeleita, jauhelihaa, salsaa, jalopenoja
Lounaaksi päivälliseksi Eiliseltä pastaa+pestoa, paistettua tofua ja pakastevihanneksia(kukkakaali,parsakaali,porkkana)
Mua ei haittaa yhtään syödä samaa ruokaa usemman kerran peräjälkeen, ruuanlaitto on ihan jees, mutta olen hieman laiska kuitenkin ruokaa laittamaan. Eikä yksinasuvana viitsi pelkästään itselle kokkailla joka päivä, saatika useamman kerran päivässä.
Iltapalaksi perinteinen kaurapuuro kera raejuuston ja marjojen(mustikka+vadelma)
Tein eilen kanapastaa ja sitten tapailunainen pyysi luokseen syömään joten omat ruuat syönkin tänään.
Kananmakuisia nuudeleita ja lämmintä punajuurisalaattia.
Vierailija kirjoitti:
Kuhaa, keitettyjä perunoita ja kasviksia lisukkeena. Kevyttä, terveellistä ja hyvää. Valkoviiniä lasillinen.
Mitä kasviksia ja miten
Mitä valkoviiniä
Vierailija kirjoitti:
Lounaaksi päivälliseksi Eiliseltä pastaa+pestoa, paistettua tofua ja pakastevihanneksia(kukkakaali,parsakaali,porkkana)
Mua ei haittaa yhtään syödä samaa ruokaa usemman kerran peräjälkeen, ruuanlaitto on ihan jees, mutta olen hieman laiska kuitenkin ruokaa laittamaan. Eikä yksinasuvana viitsi pelkästään itselle kokkailla joka päivä, saatika useamman kerran päivässä.
Iltapalaksi perinteinen kaurapuuro kera raejuuston ja marjojen(mustikka+vadelma)
Kaurapuuroon raejuustoa?
Hyi hitto 🤮
No sekä että, koska tein eilen kaalilaatikkoa ja vaikka se oli jo eilenkin hyvää niin tänään (ja huomenna) se vasta herkullista onkin.
Meillä oli tänään riisiä ja jauhelihapapumössöä tai kanawokkia. Molempia raaka-aineita oli sen verran vähän että piti tehdä kahta eri vaihtoehtoa. Illalla varmaan grillataan makkaraa kun sitä kaapissa on enkä jaksa lähtä kauppaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lounaaksi päivälliseksi Eiliseltä pastaa+pestoa, paistettua tofua ja pakastevihanneksia(kukkakaali,parsakaali,porkkana)
Mua ei haittaa yhtään syödä samaa ruokaa usemman kerran peräjälkeen, ruuanlaitto on ihan jees, mutta olen hieman laiska kuitenkin ruokaa laittamaan. Eikä yksinasuvana viitsi pelkästään itselle kokkailla joka päivä, saatika useamman kerran päivässä.
Iltapalaksi perinteinen kaurapuuro kera raejuuston ja marjojen(mustikka+vadelma)
Kaurapuuroon raejuustoa?
Hyi hitto 🤮
Kokkeileppa: kaurapuuroa,tonnikalaa, raejuustoa (+ketsuppia vähän)
Just kävin kaupassa. Ostarin vieressä oli pikkumarkkinat, niin ostin sieltä paistettuja muikkuja. Niitä nyt napsin. On mun aamiainen, sillä vaikka herännyt jotain 9.30. En saa aamulla syötyä, vaan vedän ainoastaan kahvia maidolla.
Tässä olisi tarkoitus alkaa tekemään piiitttkääästää aikaa merimiespihviä. Ostin tarvikkeet (paahtopaistia, perunaa, sipulia, olutta ja persiljaa) ja kohta puoliin, pikkuhiljaa, kokkailut käyntiin.
Meillä viikon parasta ruokaa syödään lauantaina kera viinin. Usein kalaa, koska sitä ei juuri enää näe lounaslistoilla. Kesällä grillataan. Sunnuntaina usein keitto tai pasta. Tänään himonuudeleita kanalla. Ja jos kysyt, mitä on himonuudelit, niin löytyy googlaamalla.
Ruuanlaittaja heräsi ja teki tomaatticurryä. Voi keskittyä pannukakun paistoon.654
Kiusa se on pienikin kiusa
Kuhaa, keitettyjä perunoita ja kasviksia lisukkeena. Kevyttä, terveellistä ja hyvää. Valkoviiniä lasillinen.